placeholder

Zeneli tulee Lahteen kolmen A:n taktiikalla

Zeneli sanoo luottavansa kolmen A:n taktiikkaan.

– Tämä on minulle hyvä mahdollisuus. Tulen mielelläni hyvään seuraan ja kaupunkiin. Molemmista huokuu kunnianhimo. On hieno päästä ammittilaiseen ympäristöön. Varusmiespalvelusta suorittaessani minulla oli lahtelainen luutnantti, jolta opin kolmen A:n taktiikan, aloite, aggressio ja alistus pitää näkyä meidän työssämme joka päivä. Olen erittäin motivoitunut, Zeneli aloittaa.

Zeneli puhuu samaistuvansa paljon lahtelaisuuteen. Hänellä on myös entuudestaan tuttuja ensi kauden joukkueessa. Altin Zeqirin ja Jasin Assehnounin lisäksi hän on valmentanut Joona Tiaista ja Drilon Shalaa.

– Minussa on osa lahtelaisuutta. Ylpeys, uskallus ja rohkeus ovat osa lahtelaisuutta ja osa minua. Olen saanut tehdä aikaisemmin Zeqirin jaAssehnounin kanssa töitä ja nähnyt heitä jo useamman vuoden ajan. Lisäksi Joona Tiainen oli toissa kaudella Espoossa lainalla. Toivottavasti näemme ensi vuonna läpimurtoja liigassa, sillä se on meidän yksi tavotteista, Zeneli jatkaa.

Zeneli asuu vielä Espoossa, mutta on suunnitellut muuttoa Lahteen. Kaupunkiin hän lähti tutustumaan välittömästi. Joulukuussa Zeneli katsastaa ensin paikalliset pelaajat ja tammikuussa joukkue menee jo täysillä kohti Suomen Cupia ja Veikkausliigaa.

– On kunnia olla täällä. Ehkä se pitää hakea torilta Viipurin rinkeli. Joulukuussa kartoitamme omia ja yhteistyöseurojen pelaajia ja tammikuussa menemme jo täysillä. Espoosta ajaa Lahteen hieman yli tunnin, mutta oman jaksamisen takia suunnittelen muuttoa Lahteen. Se mahdollistaa helpommin myös muiden pelien näkemisen täällä, Zeneli kertoo.

Ilir Zeneliltä on usein kysytty, onko hän sukua liigassa pelanneille Erfan ja Ridvan Zenelille. Ilir Zeneli vastaa aina kysymykseen naurahtaen.

– Emme ole sukua, mutta olemme sentään tuttuja toisillemme, Zeneli nauraa.

Ilir Zenelin sopimus on kaksivuotinen. FC Lahdella on kasassa 14 pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Uuden valmennustiimin kasaaminen on jo aloitettu.

FC Lahden pelaajasopimustilanne 6.11.2019:

Joona Tiainen (2020)

Patrick Rakovsky (2020)

Jani Tanska (2020)

Mikko Viitikko (2021)

Lassi Forss (2021)

Kari Arkivuo (2020)

Eemeli Virta (2020)

Matti Klinga (2020)

Jasin Assehnoun (2020+1)

Teemu Jäntti (2020)

Matias Niuta (2020)

Erik Törnros (2020)

Pyry Lampinen (2021)

Altin Zeqiri (2021+1)