vko.46 // 18.11.2019

​Lahti siirtyy mastojen juurelle

​Lahti siirtyy mastojen juurelle

Kuva: Juha Tamminen

Lahti siirtyy mastojen juurelle

FC Lahti ja puolustaja Timi Lahti ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Lahti siirtyy mastokaupunkiin Vaasan Palloseurasta. Kokenut Lahti on 29-vuotias ja 185-senttinen ja hänellä on vyöllään yli 200 Veikkausliiga-ottelua. Lisäksi hän on kolunnut läpi nuorisomaajoukkueet.

Jyväskylässä syntynyt Lahti siirtyi nuorena Valkeakosken Hakaan, josta hän jatkoi reiluksi kolmeksi vuodeksi Italiaan. Saapasmaasta puolustajalupaus palasi Hakan paitaan, jossa hän teki lopullisen läpimurtonsa kotimaiseen eliittiin. Lopulta HJK osti Lahden Hakasta. Klubissa Lahti ehti voittaa kolme Suomen mestaruutta ennen siirtoaan Vaasan Palloseuraan. VPS:n raitapaidassa Lahti pelasi viimeiset kuusi kautta. Lahteen taistelijana tunnettu puolustaja siirtyy hyvillä mielin.

- Tulen Lahteen hyvillä mielin. Tämä oli ollut työn alla aiemminkin, kun FC Lahti halusi minut ja kolmas kerta sanoi toden. Mikko Viitikon kanssa olen pelannut aikaisemminkin ja se oli yksi suurimpia syitä tänne tulolle. On helppo pelata Viitikon kanssa, kun tuntee toisen entuudestaan. Lisäksi Ilir Zenelin kanssa juttelu vakuutti minut, että tämä on hyvä askel urallani. Lahti on paikkana kiva. Isän puolelta minulle on tullut sukunimi ja sukua Lahdesta, Lahti nauraa.

Lahti on tullut liigassa tunnetuksi taistelusta ja hän tuo FC Lahteen aimoannoksenkokemusta ja johtajuutta. Lahden vahvuudet ovat puolustuspelin organisoimisessa, mutta tiukoissa paikoissa toppari on noussut myös ratkaisemaan pelejä.

- Tuon Lahteen kokemusta ja johtajuutta. Puolustuksen organisointi on yksi vahvuuksistani. Tuon myös varmasti taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta, se kuuluu aina pakettiin. Olen onnistunut usein tiukoissa paikoissa, muun muassa Vepsun paidassa 2015, kun taistelimme putoamista vastaan, onnistuin tekemään Jaroa vastaan voittomaalin, joka tavallaan ratkaisi säilymisen, Lahti kertoo.



Lahden sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa 14 pelaajasopimusta.

Sopimustilanne:

Rakovsky
Tiainen

Arkivuo
Viitikko
Lahti
Forss

Klinga
Virta
Jäntti
Niuta
Zeqiri
Assehnoun

Törnros
Lampinen