vko.50 // 18.12.2019

Otteluennakko: FC Lahti - PKKU 19.12.2019

Otteluennakko: FC Lahti - PKKU 19.12.2019

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja nyt on aika avata vielä yksi jalkapallolahja. FC Lahti pelaa vuoden viimeisen harjoitusottelun torstaina ja vieraaksi Mukkulaan saapuu Pallokerho Keski-Uusimaa. Otteluun on vapaa pääsy.

FC Lahti on harjoitellut liki kolmen viikon ajan ja edessä on viimeinen koitos ennen pientä lomaa. Joukkue ehti pelaamaan viime viikolla harjoitusottelun FC Hakaa vastaan. Lahti hallitsi ottelua ajoittain näyttävästi ja kaatoi Hakan lopulta 2-0 Valdrin Rashican ja Tim Martisen maaleilla. Sopimuspelaajista mukana olivat Joona Tiainen, Lassi Forss, Mikko Viitikko, Viljami Isotalo, Eemeli Virta, Matti Klinga, Teemu Jäntti ja Altin Zeqiri. Harjoitusvahvuuteen ovat liittyneet myös Matias Niuta, Pyry Lampinen ja Timi Lahti, mutta heidän pelaamisensa on epävarmaa. PKKU-otteluun Lahti lähtee nuorella kokoonpanolla parantamaan edellisestä ottelusta.

- Haluamme lisätä tulevaan matsiin edelliseen peliin nähden pieniä uusia asioita. Pyrimme tekemään pieniä korjauksia, etenki puolustuspeliin ja sijoittumiseen. Haluamme myös nähädä muutamaa pelaajaa, jotka eivät saaneet peliaikaa. Lisäksi ottelu tarjoaa meille paikan säätää pelaajien roolituksia kentällä, päävalmentaja Ilir Zeneli kertoo ottelun tavoitteista.

Vierailija PKKU on tunnettu hyvänä kasvattajaseurana. Seura on toiminut muun muassa Santeri Hostikan ja Teemu Jäntin ponnahduslautana suurempiin ympyröihin. Viime kaudella keskiuusimaalaiset nousivat Kolmosesta Kakkoseen näytöstyyliin. Päävalmentaja Rami Hakanpää juoksuttanee Lahteen nälkäisen ja näyttöhaluisen joukkueen, joka ei päästä Lahtea helpolla.

Joukkueet kohtasivat toisensa edellisen kerran talvikaudella 2018. Tuusulassa pelatussa harjoitusottelussa PKKU siirtyi pariin otteeseen johtoon Lauri Karjalaisen iskiessä hatun. Lopulta Lahti kuitenkin kairasi 4-3-voiton Fareed Sadatin osuessa kahdesti ja Tomi Kultin ja Nuutti Laaksosen osuessa kertaalleen.

Kuinka käy tällä kertaa?

FC Lahti – PKKU 19.12.2019 kello 18.30 Mukkulan kuplassa!

Otteluun on vapaa pääsy, tervetuloa!