Henri Eninful FC Lahden miehistöön

Eninful on belgialaisen Standard Liègen kasvatti. Suurimman osan urastaan hän on kuitenkin viettänyt Unkarissa, jossa mies ehti edustaa suurseura Újpestia, Kecskeméti LC:tä ja Kecskeméti TE:tä. Unkarista hän siirtyi Berat Sadikin joukkuekaveriksi Kyproksen Doxa Katokopiakseen. Eninful on edustanut Togon maajoukkuetta yhdeksässä ottelussa, joista neljä on ollut karsintaotteluita.

Eninful on harjoitellut FC Lahden kanssa jo muutaman viikon. Hän on iloinen sopimuksestaan Lahden kanssa. Eninful haluaa tehdä kentällä parhaansa ja auttaa Lahtea kohti menetystä. Vahvuudekseen hän kuvaa muun muassa puolustamisen.

– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, näin Jari Litmasen patsaan ja olin iloinen, sillä tiesin, että täältä on tullut tähti. Kentällä haluan tehdä parhaani ja auttaa joukkuetta voittamaan. Tärkeintä on taistelu. Suurimmat vahvuuteni ovat puolustaminen ja taklaaminen. Olen iloinen ollessani täällä. On myös mukavaa, että joukkueessa on muita ranskankielisiä, joten sopeutumisessa ei pitäisi olla ongelmia. Haluan, että kannattajat uskovat, että haluamme tehdä kaikkemme heidän vuokseen kentällä. Välillä meille tulee synkkiä hetkiä, jolloin tarvitsemme tukea, mutta uskon, että syksyllä juhlimme yhdessä, Eninful hymyilee.

Eninfulin kansainvälinen siirtoprosessi on käynnissä ja kaiken mennessä suunnitellusti, mies on valmennusjohdon käytettävissä jo lauantain Ilves-ottelussa.