Otteluraportti: Lahti kaatui saappaat jalassa Kuopiossa

Hallitseva Suomen mestari KuPS oli ottelun alussa vaarallinen, eikä flunssa-aallosta kärsinyt kapealla miehistöllä reissussa ollut Lahti saanut peliään heti rullaamaan. Lucas Rangel pääsi tuikkaamaan Ilmari Niskasen keskityksestä, mutta Patrick Rakovsky venyi ja lukemat säilyivät maalittomana.

Lahden ensimmäinen paikka tuli noin vartin pelin jälkeen. Topparina pelannut Jean-Christophe Coubronne tavoitti pitkällä pystysyötöllä Valdrin Rashican. Rashica yritti nostaa pallon yli KuPS-vahti Otso Virtasen, mutta kuopiolaisten kassari sai sormiaan riittävästi väliin. Ottelun edetessä Lahti pääsi paremmin peliin mukaan ja peli tasoittui.

KuPS kuitenkin käytti seuraavan paikkansa reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Ilmari Niskasen sivuvapaapotku löysi vapaana olleen Rangelin ja brasilialaisen pusku painui vastustamattomasti Lahden verkkoon. Hetkeä myöhemmin KuPS oli rokottaa jälleen, mutta kapteeni Mikko Viitikko siivosi Arttu Heinosen vedon maaliviivalta väljemmille vesille ja tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla Lahti haki vimmatusti tasoitusosumaa. Debyyttiään pelannut Dimitry Imbongo tiputteli palloja hyvin kanssapelaajilleen, mutta kuparista Lahti ei saanut rikki. Lähimpänä lahtelaisista oli vaihdosta kentälle tullut Tim Martinen, jonka tulisen vedon Otso Virtanen liimasi.

Myös kuopiolaisilla oli paikkansa Lahden hyökätessä riskillä. Hyvän ottelun pelannut Ilmari Niskanen ampui noin kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta Patrick Rakovsky venytti sormiaan pallon tielle ja KuPS sai tyytyä kulmapotkuun. Lisäajalla Lahdella oli vielä maukas maalipaikka, kun Jasin Assehnoun ja Dimitry Imbongo järjestivät paikan, mutta hyökkäyspäähän hiipinyt Mikko Viitikko ei aivan ylettänyt palloon maalin edustalla. Näin ollen pisteet jäivät Kuopioon.

Ottelun jälkeen FC Lahden kapteenina toiminut Mikko Viitikko oli pettynyt ottelun lopputulokseen. Hän kuitenkin löysi ottelusta paljon hyvää, jotka Lahti voi ottaa mukaansa seuraavaan peliin. Viitikko sadatteli Lahden erikoistilannepuolustamista, sillä Lahtea rokotettiin toisessa ottelussa putkeen erikoistilannemaalilla.

– Pelasimme ihan ehjän 90-minuuttisen. Kykenimme luomaan aihioita, joista olisi voinut tehdä kaksi tai kolme maalia. Emme olleet tänään tarpeeksi tehokkaita. Erikoistilanteet koituivat taas meidän kohtaloksemme. Olemme kyllä harjoitelleet niitä, mutta uusien miesten kanssa joudumme vielä etsimään yhteistä säveltä siinä. Ottelun tulos oli tänään pienestä kiinni. Vaikka emme saaneet pisteitä mukaamme, otamme tästä hyvät asiat mukaamme, Viitikko kommentoi pettyneenä.

Seuraavaksi FC Lahti kohtaa Suomen Cupin karsinnassa vieraskentällä Seinäjoen Jalkapallokerhon. Ottelu pelataan 8.2.2020. FC Lahden seuraava kotiottelu on 15.2. jolloin Lahteen saapuu Rovaniemen Palloseura. FC Lahden kausikortit vielä tänään 89 eurolla → https://www.seamchip.fi/fclahti

FC Lahti:

Rakovsky; Forss, Coubronne, Viitikko (v), Arkivuo (56′ Martinen); Rashica, Eninful, Virta, Niuta, Assehnoun; Imbongo