Drilon Shala kääntää uuden lehden elämässään

FC Reippaan kasvatti kokee olleensa etuoikeutettu urallaan saadessaan kantaa FC Lahden pelipaitaa. Shalan uralle mahtuu FC Lahden menestysvuosien lisäksi myös karvaita pettymyksiä. Nyt Shalalla on kuitenkin aika kääntää uusi lehti elämässään

– Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut pelata ammatikseni jalkapalloa. Olen myös todella ylpeä, että olen saanut pukea päälleni kotikaupunkini seurojen, FC Reippaan ja FC Lahden paitoja. Mukaan on mahtunut yli 200 ottelua, karvaita tappioita, maukkaita voittoja ja ennen kaikkea mitaleja ja europelejä, joista koko seura voi olla ylpeä. Haluan kiittää koko FC Lahden seuraorganisaatiota siitä, että vaikeinakin aikoina he pitivät minulle ovea auki. Kiitän vielä valmentajiani, pelikavereitani, kannattajia ja niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet katsomaan pelejäni. Heidän kanssa olen jakanut hyvät ja vaikeat ajat. Viimeiset kiitokset menevät perheelleni, isälleni, äidilleni ja vaimolleni, jotka ovat tukeneet minua aina. Nyt on aika kääntää uusi lehti elämässäni. Jalkapalloa en lopeta kokonaan, vaan tarkoitus on pysyä sen parissa. Aika näyttää, että missä ja millaisessa roolissa, Shala summaa.

Shala on FC Lahden historian toiseksi paras maalintekijä. FC Lahti kiittää Shalaa ikimuistoisista hetkistä, positiivisesta asenteesta ja kaikesta työstä lahtelaisen jalkapallon eteen ja toivottaa onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin.

Kiitos Drilon!