vko.25 // 28.6.2020

Otteluraportti: Lahden Cup-taival päätökseen Turussa

Otteluraportti: Lahden Cup-taival päätökseen Turussa

Mikko Viitikko joutui jättämään kentän kolhun jälkeen. (Kuva: Lauri Ilola)

Suomen Cupin välierä päättyi FC Lahden osalta rankkasateeseen FC Interin vieraana Turussa. Inter vei lopulta ottelun nimiinsä lukemin 5-0. Elias Mastokangas iski kaksi osumaa, Aleksi Paananen, Taiki Kagayama ja Roope Kantola tekivät yhdet mieheen.

Ottelun alku oli vauhdikas ja molemmissa päissä tapahtui. Inter kuitenkin onnistui reilun parin peliminuutin jälkeen kulmapotkun jälkitilanteesta. Lahden puolustus purki Connor Ruanen kulmapotkun suoraan Taiki Kagayamalle, joka latasi rangaistusalueen rajalta sydämensä kyllyydestä. Pallo otti matkalla maaliin vielä pienen kimmokkeen, joten Patrick Rakovsky Lahden maalilla oli voimaton.


Maalin jälkeen ensimmäinen jakso oli täysin Lahden, mutta Inter puolusti tiiviisti. Lahti mursi useaan otteeseen komeasti Interin ensimmäisen linjan, mutta viimeisen linjan murtamiseen tähtäävät syötöt karkailivat. Jakson lopussa Interillä oli puolittainen paikka, mutta Patrick Rakovsky torjui riittävästi ja tauolle lähdettiin Interin 1-0-johdossa.


Toisen jakson alussa Lahti oli vahva ja loi lyhyen ajan sisään kaksi huippupaikkaa. Ensin Vahid Hambo ampui hieman yli maalin ja hetkeä myöhemmin Hambo järjesti vaihdosta kentälle tulleelle Matti Klingalle avopaikan. Klingan veto suuntautui kuitenkin suoraan Inter-vahti Henrik Moisanderin syliin.


Lahden hyvän jakson jälkeen Inter rokotti nopeasti. Toista jaksoa oli pelattu kahdeksan minuuttia, kun Elias Mastokangas karkasi Lahden puolustukselta läpiajoon ja sijoitti pallon varmasti maaliin. Rakovsky piti Lahtea pystyssä vielä hetken, mutta Inter purjehti viimeisellä vartilla varmaan voittoon Lahden hyökätessä riskillä keskellä Kupittaalla alkanutta ukkosmyrskyä.


Ensin vastaiskun päätteeksi Connor Ruane keskitti ja Elias Mastokangas puski illan toisen osumansa. Lisäajalla Interin vastaisku tuotti jälleen tulosta ja Aleksi Paananen pommitti yläkulmaan 20 metristä. Aivan ottelun lopussa Inter rokotti vielä kertaalleen kun Roope Kantola viimeisteli tyhjään maaliin liki puolesta kentästä.


Voiton myötä Inter jtakaa Suomen Cupin finaaliin. FC Lahti on tulessa jo keskiviikkona, jolloin Veikkausliiga-avaukseen Lahteen saapuu Helsingin Jalkapalloklubi.


FC Lahti:


Rakovsky; Coubronne, Lahti, Viitikko (60' Rashica), Jäntti (80' Isotalo(v)); Eninful, Virta (46' Klinga (v)), Kuningas; Hambo (74' Lampinen), Imbongo, Assehnoun