Otteluennakko: Veikkausliiga alkaa vihdoin!

FC Lahti pelasi kesäkuussa kaksi harjoitusottelua tappioitta ja Suomen Cupissa Lahti eteni välieriin. Välierissä kyyti oli kuitenkin kylmää. Lahti oli FC Interiä vastaan tunnin mukana pelissä, mutta tappioasemassa lahtelaiset joutuivat hyökkäämään riskillä ja se kostautui. Lopulta Inter iski taululle 5-0-lukemat.

Otteluruuhkassa oleva Lahti ei ole juuri kerennyt palautua sunnuntain koitoksesta. Tim Martinen on varmasti sivussa ottelusta. Turussa kolhuja saaneet Mikko Viitikko, Eemeli Virta ja Henri Eninful saattavat myös joutua jättämään ottelun väliin. Toisaalta pitkään sivussa ollut Pyry Lampinen palasi kentälle Turussa. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zenelin mukaan Lahti lähtee hakemaan Klubia vastaan parempaa tulosta.

– Lähdemme ehdottomasti hakemaan parempaa tulosta kuin Turusta jäi käteen. Edellinen ottelu on käyty läpi ja pelistä otettu hyvät asiat mukaan. Haluamme saada puolustuksen virheet minimiin. Kokoonpano tulee vähän elämään, Zeneli paljastaa.

Vierailija Helsingin Jalkapalloklubi janoaa kolmatta tähteään pelipaitaansa. HJK eteni Suomen Cupin finaaliin kaatamalla Hakan Klassikossa lukemin 3-2. Kovassa vireessä oleva Tim Väyrynen iski kaksi osumaa. Klubin kolmannen osuman iski Riku Riski. Klubi kokonaisuudessaan on ollut koko vuoden kovassa vireessä, sillä joukkue ei ole hävinnyt vielä kertaakaan tänä vuonna.

Klubilla on laaja materiaali ja jokaiselle pelipaikalle löytyy laatua. Maalivahti Antonio Reguero on valittu kertaalleen liigan parhaaksi vahdiksi. Riskin veljekset Roope ja Riku ovat puolestaan liigan vaarallisimpia pelaajia hyökkäyspäässä ja heitä säestävät japanilainen Atomu Tanaka ja papuauusiguinealainen David Browne.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa historian saatossa 67 kertaa. Edellinen kotiottelu päättyi Lahden 3-0-voittoon, mutta kokonaistilastossa HJK johtaa voitoissa. Lahti on juhlinut 17 kertaa ja Klubi puolestaan 34 kertaa. Maaleja mastokaupungin ylpeys on iskenyt 66 kappaletta helsinkiläisten 98 vastaan. Lahden edellinen Veikkausliiga-ottelu oli Klubia vastaan viime kauden lopuksi Töölössä. Lahti hävisi lopulta rangaistuspotkukilpailussa europaikkapudotuspeleissä. Kuinka käy tällä kertaa?

FC Lahti – HJK 1.7.2020 kello 18.30 Lahden Stadionilla!

Saavuthan paikalle ajoissa ja tutustuthan turvajärjestelyihin ennakkoon tästä.

Junnufanikatsomo sijaitsee sektorissa 3, kotikannattajat ovat totutusti sektorissa 1. Vieraskannattajille on varattu puolestaan tilat sektorista 4. Katsomoanniskelualueet ovat sektoreissa 1, 2 ja 4. Sektoreissa 3, 5 ja 6 ei ole anniskelua! Saapuessasi tapahtumaan, et enää voi vaihtaa sektoria.

Mikäli saavut tapahtumaan autolla, parkkitilaa on rajallisesti Lahden Messukeskuksen parkkipaikalla sekä Felmanninpuiston ympäristössä. K-Caara tarjoaa 15 ensimmäiselle Volkswagen-autolle VIP-parkkipaikan Stadionin läheisyydestä. VIP-vieraille on oma parkkialue Stadionin edustalla.

Ostathan lippusi ennakkoon, sillä portille ei juuri jää lippuja myytäväksi. Ottelun ennakkoliput tästä.

Ruutu-palvelu näyttää kaikki Veikkausliiga-ottelut suorana!

Ottelun käsiohjelma on luettavissa ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa ja nettiversiona tästä.

Ottelun kokoonpanot tulevat ensimmäisenä Veikkauksen palveluun, noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Pääset kokoonpanoihin tästä.

Mediaa pyydetään saapumaan paikalle ajoissa sektoriin 3.