FC Lahden tähdet olivat maajoukkueiden mukana

Jasin Assehnounin alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtasi EM-karsinnoissa ensin Turussa Romanian ja tiistaina Helsingissä Ukrainan. Romania-ottelussa Assehnoun oli avauskokoonpanossa ja etenkin ensimmäisellä jaksolla hän pujotteli pariin otteeseen vierailijoiden puolustuksen läpi. Hänet vaihdettiin kentältä noin vartti ennen loppua. Itse ottelu päättyi Romanian 3-1-voittoon Mikael Soisalon iskiessä Suomen ainokaisen.

Tiistain Ukraina-ottelussa Assehnoun tuli puoliajalla vaihdosta kentälle. Hän loi jakson alussa heti itselleen Suomen parhaan paikan rynniessään läpi ukrainalaisten puolustuslinjan, mutta ei onnistunut maalinteossa. Assehnoun pelasi 45 minuuttia Suomen hävitessä ottelun lukemin 2-0.

Alle 19-vuotiaiden maajoukkue kokoontui Eerikkilässä kahdella ryhmällä. Arlind Sejdiu oli mukana vanhemmassa ryhmässä ja Pyry Lampinen ja Lassi Forss nuoremmassa. Joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa, joka päätty nuoremman joukkueen voittoon. Pyry Lampinen onnistui maalinteossa.