vko.06 // 13.2.2021

FC Lahti leikitteli kotkalaisilla 3-0-voiton

FC Lahti leikitteli kotkalaisilla 3-0-voiton

Lassi Forss pelasi varman ottelun Lahden puolustuksessa. (Kuva: Lauri Ilola)

FC Lahti kaatoi vakuuttavasti Suomen Cupin karsinnan toisella ottelukierroksella FC KTP:n lukemin 3-0. Lahtelaisten maaleista vastasivat Kristian Yli-Hietanen, Jasin Assehnoun ja Arlind Sejdiu. Ottelu pelattiin Mukkulassa ilman yleisöä.

Ottelun alku oli poissaoloista kärsineelle Lahdelle vaikea, mutta lahtelaispuolustus kesti KTP:n rynnistyksen. Lahden nuoret pelaajat tottuivat nopeasti tempoon. Jakson edetessä myös Lahti sai hyökkäyspeliään toimimaan, mutta kummassakaan päässä ei huippupaikoilla juhlittu.


Jakson puolivälissä Lahti käytti paikkansa. Kristian Yli-Hietanen voitti kaksinkamppailun ja pelasi laitaan nopean hyökkäyksen Jasin Assehnounille. Assehnounin matala ja kova keskitys tavoitti maalinedustalta Yli-Hietasen, joka viimeisteli varmasti Lahti-uransa ensimmäisen maalin.


Maali vapautti Lahden pelin ja kotijoukkue nautiskeli kentällä luoden näyttäviä syöttöyhdistelmiä ja sahaten kotkalaisten puolustusta rikki. Seuraava maali nähtiinkin viisi minuuttia myöhemmin, kun Yli-Hietanen voitti jälleen kaksinkamppailun ja Matti Klinga käynnisti kakkospallosta nopean vastaiskun. Jasin Assehnoun pelasi vetopaikan Arlind Sejdiulle, mutta KTP-vahti Pyry Piirainen torjui pallon eteensä. Assehnoun oli ensimmäisenä karoilla ja viimeisteli lukemiksi 2-0.


Jakson lopussa Lahti onnistui kolmannen kerran. Pyry Lampinen pelasi Arlind Sejdiun puolittain läpi ja Sejdiu pelasi itselleen pienellä kikalla vetopaikan. Sejdiun veto painui kotkalaisten maaliin ja Lahti lähti tauolle 3-0-johdossa.


Toisella jaksolla Lahti tappoi pelin pitämällä palloa varmasti ja juoksuttamalla vierailijoita kentällä. Jakson paras maalipaikka tuli Pyry Lampiselle, jonka painava veto kolahti yläputkeen. Toisessa päässä parhaille paikoille pääsi Johannes Laaksonen, mutta Antonio Reguero nollasi kokeneen keskikenttämiehen kerta toisensa jälkeen. Näin ollen Lahti nappasi täyden pistepotin.


FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli ottelun jälkeen tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja nollapeliin. Hän kuitenkin löysi ottelusta paljon parannettavaa. Zeneli iloitsi myös nuorien pelaajien hyvistä suorituksista vierailla pelipaikoilla.


- Ensimmäinen tavoitteemme oli kolme pistettä ja toinen tavoitteemme oli nollapeli. Molemmat täyttyivät. Pelikypsyys ja pelikirjassa pysymisessä ja kurinalaisuudessa etenkin väsyneenä on vielä paljon kehitettävää. Meillä oli pelaajia vähän oudoilla pelipaikoilla, joten olen ylpeä, miten pelaajat suorittivat, Zeneli iloitsi koko joukkueen puolesta.


Voitolla FC Lahti nousi karsintalohkon piikkipaikalle. Lohkon viimeinen kierros pelataan ensi lauantaina ja FC Lahti kohtaa vieraskentällä HIFK:n.


FC Lahti:

Yli-Hietanen, Assehnoun, Sejdiu


Reguero; Zeqiri, Forss (v), Lahti, Coubronne (v) (65' Torpo), Babiker (46' Pekkanen); Lampinen, Klinga (32' Köse), Sejdiu, Assehnoun; Yli-Hietanen (v) (65' Espinosa)