Otteluennakko: Lahti hamuaa paikkaa jatkopeleihin

FC Lahti kaatoi Suomen Cupin karsinnan edellisessä ottelussa KTP:n suvereenin esityksen jälkeen lukemin 3-0. Kristian Yli-Hietanen, Jasin Assehnoun ja Arlind Sejdiu osuivat maaliin, mutta joukkue oli täynnä onnistujia. Lahti nousi voitolla A-lohkon piikkipaikalle, kun alla oli tasapelipiste avauskierroksen ottelusta HJK:n kanssa. Lahtelaiset eivät voi kuitenkaan varmistaa voitolla puolivälieräpaikkaa, sillä tasapisteissä olevan HJK:n ottelu on siirretty myöhempään ajankohtaan koronatartuntojen johdosta. Lahden voitolla kuitenkin varmistuisi vähintään paikka puolivälieräkarsinnoissa.

Lahti lähtee hakemaan jatkopaikkaa jälleen pitkän poissaololistan kurittamana. Varmasti poissa kokoonpanosta ovat Matti Klinga, Eliécer Espinosa, Javi Hervás, Viljami Isotalo ja Kari Arkivuo. Toisaalta Loorents Hertsi on jälleen käytettävissä kärsittyään edellisessä ottelussa pelikieltonsa. Lisäksi Reippaasta ja junioreista nousevat paikkaamaan poissaoloja Asaad Babiker, Berat Köse ja Tapio Torpo. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli kertoo, että HIFK kaatuu rohkealla pelillä.

– HIFK kaatuu hyvällä rohkealla ja aktiivisella pelaamisella. Ottelu tulee olemaan mielenkiintoinen. Ottelussa on paljon panoksia ja tunteita tulee olemaan. Huomenna taas nautimme panoksellisista peleistä. Olemme painaneet seitsemän viikkoa raskaasti töitä, joten ottelun jälkeen olemme pari päivää ansaitulla lomalla. Meidän oma rohkea pelaaminen tulee olemaan keskiössä huomenna, Zeneli ennakoi.

Kotijoukkue IFK kaatoi Cupin karsinnassa KTP:n, mutta toisella ottelukierroksella Röda kärsi tappion paikallisvastustaja HJK:lle lukemin 2-1. HJK siirtyi ottelussa johtoon, mutta Jusif Ali tasoitti pelin ensimmäisen jakson loppupuoliskolla. Toisella jaksolla IFK pääsi ylivoimalle, mutta Tähtirinnat ei onnistunut hyödyntämään yli puolen tunnin ylivoimaansa ja HJK rokotti lopussa. IFK on yhdellä voitollaan lohkokolmosena ja jatkoonpääsy edellyttää pisteitä lauantain ottelusta.

Helsinkiläiset ovat uudistuneet rajusti talven aikana, mutta joukkueen otteet ovat olleet pirteitä. Vanhat kokeneet sotaratsut Jukka Halme, Moshtagh Yaghoubi ja Jani Bäckman ovat saaneet rinnalleen Selman El Basetin, Keaton Isakssonin, Pipe Sáezin ja Jake Dunwoodyn kaltaisia vahvistuksia. Lisäksi joukkueen maalivahtiosastolle ovat saapuneet Markus Uusitalo ja Calum Ward. FC Lahti saa tehdä täyden päivätyön saavuttaakseen tavoitteena olevat kolme pistettä.

Tilastojen valossa FC Lahti on ollut keskinäisissä kohtaamisissa vahva. Virallisia otteluita joukkueet ovat pelanneet 18, eikä Lahti ole hävinnyt keskinäisistä kuin yhden. Voittoja Lahdella on puolestaan 11. Myös keskinäisten otteluiden maalit menevät kirkkaasti Lahdelle. Mustapaidat ovat osuneet 31 kertaa Tähtirintojen 19 osumaa vastaan. Nykypelaajista IFK:n verkkoon ovat osuneet Jasin Assehnoun, Loorents Hertsi ja Jean-Christophe Coubronne, joka osui joukkueiden tähän asti ainoassa Suomen Cupin ottelussa.

Lahden edellisestä HIFK-tappiosta on kulunut jo liki kuusi vuotta, joten lauantaina on hyvä jatkaa alkanutta pitkää putkea.

HIFK – FC Lahti 20.2.2021 kello 14.00 Talin hallissa!

Ottelu pelataan yleisöltä suljettuna, mutta peli on nähtävissä suorana lähetyksenä Ruutu-palvelusta.