Forenomin otteluraportti: Lahti päätti runkosarjan voittoon Vaasassa

FC Lahti päätti runkosarjansa voitokkaasti, kun lahtelaiset hakivat Lemonsoft Stadionilta 1–0-voiton Vaasan Palloseurasta. Aaron Lindholmin 17. minuutilla viimeistelemä osuma riitti kolmeen pisteeseen, ja Lahti pääsee lähtemään alempaan loppusarjaan voitto allaan.

VPS – FC Lahti 0–1 (0–1)

FC Lahti kohtasi runkosarjan viimeisessä ottelussaan Vaasan Palloseuran Lemonsoft Stadionilla. Lahtelaisten osalta kauden jatkuminen alemmassa loppusarjassa eli karsintasarjassa oli varmistunut jo ennen viimeistä kierrosta. Kotijoukkue VPS:n osalta sen sijaan kaikki oli vielä avoinna.

FC Lahti aloitti ottelun vahvasti ja loi ensimmäisen vaarallisen tilanteensa reilun kymmenen minuutin kohdalla. Yohan Cassubie pääsi kokeilemaan oikean jalan vetoaan boksin kulmasta Erik Anderssonin syötöstä, mutta laukaus painui maalin vasemmalta puolelta ohi.

Vain hetkeä myöhemmin, 17. peliminuutilla, Lahti onnistui murtamaan vaasalaisten puolustuksen. Andersson syötti pallon boksin vasempaan laitaan Martim Ferreiralle, joka jatkoi sen maalin edustalle vapaaksi nousseelle Aaron Lindholmille. Lindholmilla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin ja viedä Lahti johtoon.

Puolen tunnin pelin jälkeen vasemmalta laidalta noussut Tofol Montiel löysi keskityksellään maalinedustalta vapaana olleen Momodou Sarrin. Sarrin pusku suuntautui kuitenkin liian alas, pomppasi kentän kautta ja päätyi yli yläriman.

Toisen jakson ensimmäinen läheltä piti -tilanne nähtiin 61. minuutilla. Väinö Vehkonen teki upean syötönkatkon ja esti lähes varmalta näyttäneen maalipaikan, kun hän katkaisi VPS:n matalan syötön maalille nousseelle Xavier Odhiambolle.

Vain neljä minuuttia myöhemmin Lahti käynnisti nopean vastahyökkäyksen. Romaric Yapi vapautti Lindholmin pystyjuoksuun, ja hyökkääjä pääsi aina laukaisupaikalle boksin oikeasta kulmasta. Matala veto viuhui kuitenkin niukasti maalin vasemmalta puolelta ohi.

68. minuutilla Ferreira vapautti Sarrin kasvokkain VPS-vahti Mamadou Jalloh’n kanssa. Sierra­leonelaismaalivahti veti kuitenkin tilanteessa pidemmän korren ja torjui Sarrin yrityksen.

VPS haki ottelun loppuhetkillä tasoitusta, mutta Lahti puolusti johtoasemaansa tiiviisti. Enempää maaleja Lemonsoft Stadionilla ei nähty.

FC Lahti päättää runkosarjan voittoon ja jatkaa kauttaan alemmassa loppusarjassa.

Päävalmentaja Gonçalo Pereira oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen Vaasassa. Hän nosti esiin VPS fyysisyyden ja ottelun intensiteetin sekä korosti kolmen pisteen merkitystä.

– Se oli hyvä peli. VPS:ää vastaan on vaikea pelata, sillä he ovat hyvin fyysinen joukkue. He tuovat peliin paljon intensiteettiä ja kokemusta. Kyse ei ole ainoastaan kaksinkamppailuista, vaan myös siitä, miten he pystyvät vaikuttamaan peliin kokonaisuutena. Sitä on vaikea kontrolloida.

– Me pystyimme kuitenkin molemmilla jaksoilla ymmärtämään, millaista peliä pelaamme ja mitä meidän täytyy muuttaa. Tiedämme, että kun saamme oman pelimme käyntiin, olemme erittäin hyvä joukkue. Pystymme luomaan maalipaikkoja ja saamaan yhden tilanteen jälkeen lisää. Tärkeintä on kuitenkin se, että saimme kolme pistettä mukaamme Lahteen, Pereira päättää.

FC Lahden kokoonpano:

31 Maukonen, 5 Dantas, 6 Vehkonen, 8 Montiel, 9 Lindholm, 11 Ferreira, 14 Andersson (10 Koskinen 74’), 18 Cassubie, 27 Yapi, 28 Kabashi, 77 Sarr (20 Ojanen 83’)