FC Lahti pelaa kaudella 2025 kotiottelunsa Toolpoint Areenalla osoitteessa Salpausselänkatu 8. Stadion tunnetaan myös Hiihtostadionina. Aivan keskustan tuntumassa, hyppyrimäkien juurella sijaitsevan stadionin kapasiteetti on 7 465, joista 4 750 paikkaa ovat katettuja.
Kausikortit
Kausikortit oikeuttavat sisäänpääsyn FC Lahden Ykkösliigan runkosarjan kotiotteluihin kaudella 2025. Areenalla ei ole numeroituja paikkoja, joten parhaat paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.
Sisäänpääsy, Saapuminen, lipunmyynti & turvatarkastus
FC Lahden otteluihin sisäänpääsy tapahtuu pääkatsomon takaa kaupungin puoleisesta päädystä. Lipunmyyntikojut sijaitsevat sisäänkäynnin edessä, Hiihtäjä-patsaan välittömässä läheisyydessä. Noudettavat liput ovat stadionin yläparkkipaikan edessä olevassa lipunmyyntikojussa. Sisäänpääsyportilla on turvatarkastus. Portit ja palvelut avataan tunti ennen ottelun alkua ja VIP-tilat puolitoista tuntia ennen ottelun alkua. Saavu paikalle hyvissä ajoin välttääksesi ruuhkat!
Saapuminen Lahden stadionille on helppoa. Rautatieasema on reilun kilometrin päässä stadionista. Suorin reitti kulkee Mannerheiminkatua länteen Radiomäen vierustaa aina sataman pistoradalle asti, josta kääntyminen Veikko Kankkosen raitille.
Pysäköinti
Lahti Hallin (Suurhallin) parkkitilat tarjoavat rajallisen määrän pysäköintipaikkoja. Areena sijaitsee kävelymatkan päässä Lahden keskustasta, joten suosittelemmekin saapumaan tapahtumaan jalan tai pyörällä. Lähin Mankeli-asema sijaitsee Salpausselän seisakkeen edessä aivan areenan sisäänkäynnin vieressä.
VIP-parkki sijaitsee lähtökohtaisesti Areenan yläparkkipaikalla, poikkeustapauksissa jäähallin hiekkaparkilla.
Turvallisuusinfo
FC Lahti noudattaa Veikkausliigan yleisiä turvallisuusohjeita. Ottelutapahtumien turvallisuudesta vastaa erillinen turvallisuusorganisaatio Tapahtumapalvelu Järjestys. Tapahtumassa kiellettyihin esineisiin ja tarkempiin turvallisuusohjeisiin pääset tutustumaan tästä. Turvallisuuspäällikkönämme toimii Kimmo Härkönen puh. 044 978 1888.

Palvelut
Toolpoint Areenan palvelualueella sijaitsee olosuhteiden mukaan 5-10 myyntipistettä. Punaisista konteista on saatavilla kahvilapalveluita, liilat myyntipisteet sekä harmaa myyntipiste on tarkoitettu anniskelumyyntiin. Fanikauppa sijaitsee palvelualueen keskiosassa. Palvelupisteissä nopein tapa maksaa on pankkikortti, mutta kaikissa myyntipisteissä on myös mahdollista maksaa käteisellä. Voit tarkistaa palvelupisteiden sijainnin tapahtumakartasta.

Anniskelu- ja tupakointialueet
Koko palvelualue on ikärajatonta anniskelualuetta. Lisäksi Areenalla osa katsomoista on anniskelukatsomoa. Anniskelukatsomot ovat K-18 -aluetta. Tapahtumassa tupakointi on sallittua ainoastaan merkityillä tupakointialueilla, jotka sijaitsevat palvelualueen alueen keskivaiheilla sekä sisäänkäynnin lähettyvillä.
Lounge-tilat
Toolpoint Areenan pääkatsomossa sijaitsee uudistettu Lounge-tila. Lounge-tilaa sisäänkäynti tapahtuu palvelualueen toisesta alaovesta kaupunginsuunnasta katsottuna. Lounge-tila sijaitsee stadionin toisessa kerroksessa ja se aukeaa puolitoista tuntia ennen ottelun alkua.
Media
Median edustajilla on omat tilat Areenan kuuluttamossa. Kuuluttamoon käynti tapahtuu palvelualueen kolmannesta alaovesta kaupunginsuunnasta katsottuna. Kuuluttamo sijaitsee stadionin ensimmäisessä kerroksessa. Akkreditointi vaaditaan kaikkiin FC Lahden kotiotteluihin. Akkreditoinnista vastaa Viljami Haavisto. Katso ohjeet tästä.
Vieraskannattajat
Vieraskannattajille on varattu oma katsomolohko keskustan puoleisesta päädystä, A1-katsomolohkosta. A1- katsomolohkossa on sekä anniskelukatsomoa että ikärajatonta katsomoa. Vieraskannattajien toivotaan ilmoittavan saapuvien kannattajien määrän Toimistopäällikkö Päivi Arpiaiselle (paivi.arpiainen[at]fclahti.fi), jotta palveluiden mitoitus olisi riittävä.
Tunnelma ja kannustus
Tapahtumassa on sallittua ja jopa suotavaa kannustaa kotijoukkuetta kovaäänisesti sekä tunteikkaasti. Myös ottelutapahtumasta nauttiminen on sallittua ja erittäin suositeltavaa.
Tervetuloa kokemaan hulluja tunteita, futis on parasta paikan päällä! Oi Lahti On!