FC Lahti jatkaa vieraskiertuettaan Turussa TPS:n vieraana

FC Lahden Veikkausliigakausi jatkuu perjantaina Turussa, kun joukkue kohtaa TPS:n Veritas Stadionilla. Vierasottelu tarjoaa lahtelaisille mielenkiintoisen mittarin, kun vastaan asettuu viime kaudelta tuttu vastustaja.

TPS on FC Lahdelle tuttu vastustaja viime kauden Ykkösliigasta, jossa kaikki joukkueiden keskinäiset ottelut päättyivät tasatuloksiin. Joukkueiden tuorein keskinäinen kohtaaminen pelattiin talven Liigacupissa, jossa FC Lahti oli vahvempi lukemin 5–1. Perjantaina vastaan asettuu kuitenkin monella tapaa uudistunut TPS. 

FC Lahti lähtee otteluun hyvässä vireessä, sillä viime lauantain 0–1-vierasvoitto FF Jarosta antoi vahvan startin kaudelle. Pietarsaaressa nähtiin tiukka kamppailu, jonka ainoasta maalista vastasi Momodou ”Mudu” Sarr. Kauden avaus toi joukkueelle onnistumisia ja itseluottamusta, joita lahtelaiset pyrkivät hyödyntämään myös Turussa.

TPS puolestaan avasi kautensa tasapelillä IFK Mariehamnia vastaan. Turkulaiset pelasivat saarella 1–1-tasapelin, kun joukkue haki ottelusta ensimmäiset sarjapisteensä.

– Edessä on erittäin vaikea ottelu. TPS on kotikentällään vahva ja pelasi hyvän viime kauden, ja myös heidän otteensa harjoituspeleissä ovat olleet vakuuttavia. Tämä TPS ei ole sama joukkue, jonka kohtasimme tammikuussa, joten odotamme ottelua, jossa joudumme varmasti myös vaikeuksiin. Joukkueet ovat kohdanneet viimeisen vuoden aikana useaan otteeseen, joten mitään salaisuuksia ei ole. Tärkeintä on lähteä otteluun oikealla asenteella ja voittavalla mentaliteetilla, samalla tavalla kuin Pietarsaaressa. Haluamme myös ottaa askeleen eteenpäin pelillisesti viime ottelusta ja tuoda kolme pistettä mukanamme Lahteen, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira ennakoi ottelua.

Avausottelussa vakuuttavia otteita esittänyt ja nollapelin torjunut FC Lahden maalivahti Osku Maukonen odottaa Turun vierasottelusta tasaista kamppailua.

– Hyvät fiilikset. Saimme hyvän viimeistelyn harjoituksissa alle ja olemme valmiita lähtemään Turkuun. Odotettavissa on varmasti tiukka vääntö, sillä viime kaudellakin pelit TPS:ää vastaan olivat tasaisia. Lähdemme kuitenkin hakemaan kolmea pistettä. Avauspelissä pidimme nollapelin ja toivottavasti sama vire jatkuu myös Turussa. Se oli koko joukkueen onnistuminen ja iso kiitos kuuluu myös puolustuslinjalle hyvästä työstä.

TPS – FC Lahti, PE 10.4.2026 klo 18:00, Turku.

Katso ottelu Ruudusta!

Mikäli et matkaa paikan päälle, voi ottelua seurata Sporttiravintola Pelurissa ja Pub Iloisessa Kulkijassa.