Forenomin otteluraportti: FC Lahti ja Klubi 04 2-2-tasapeliin Toolpoint Areenalla

FC Lahti kohtasi torstaina Toolpoint Areenalla HJK Klubi 04:n kolmannen kerran kuluvalla sarjakaudella. FC Lahti kahdesti kotikentällään ja loi runsaasti maalipaikkoja, mutta johto ei riittänyt voittoon. Vieraat nousivat toisella jaksolla tasoihin, ja ottelu päättyi lukemiin 2–2. Lahtelaisten maaleista vastasivat Pedro Casagrande sekä Noel Hasa.

FC Lahti – Klubi 04 2–2 (1–0)

Ensimmäinen maalintekopaikka aukenee Klubi 04:lle, mutta Osku Maukonen torjui Ville Vuorisen vetoyrityksen. 21. peliminuutin kohdalla FC Lahden ensimmäisessä kulmapotkussa puolestaan Matias Vainionpää pääsi päineen palloon, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 25. peliminuutilla. Mitja Haapanen tiputti torjumansa Romain Sansin vapaapotkun käsistään ja Pedro Casagrande pääsi tuikkaamaan pallon maaliin.

28. peliminuutilla Vilho Huovila juoksi kentän läpi päättäväisellä vauhdilla, käännöksen aikana Huovila kuitenkin kaadettiin kentänpintaan ja FC Lahti sai vapaapotkun rangaistusalueen kulmasta. Daniel Heikkisen painava laukaus oli yllättää klubivahti Haapasen, mutta tämä onnistui kuitenkin nyrkkeilemään pallon pois.

36. peliminuutin kohdalla Tofol Montiel syötti Abdoulaye Kantén puolittaiseen läpiajoon, mutta Kanté potkaisi kuitenkin ohi maalin vasemmalta puolelta.

Vielä ensimmäisen jakson lopussa Jonathan Muzingan kova laukaus osui maalin oikeaan tolppaan ja tauolle siirryttiinkin kotijoukkueen 1–0-johdossa.

Toinen jakso alkoi vauhdilla, kun Kanté nousi tulisesti maalille, mutta tämän keskitys maalin edustalle ei tavoittanut kuitenkaan omia pelaajia. Tilanteen seurauksena mentiin kuitenkin kulmalipulle. Heikkisen antama kulmapotku pomppasi onnekkaasti Vainionpään kantapäästä vapaana olleelle Noel Hasalle, joka painoi pallon varmasti ohi Klubi-maalia vartioineen Haapasen.

Klubi 04:n kavennusosuma nähtiin 51. peliminuutilla. Ville Vuorinen löysi onnekkaan pompun kautta korkealla pallollaan maalinedustalta Kaius Hardénin, joka laukoi pallon volleysta maaliin.

Lahtelaiset olivat kuitenkin 10 minuutin päästä lähellä, kun Kanté, Huovila sekä Muzinga pääsivät hyökkäämään kolmella kahta vastaan. Huovila tarjoili pallon maalinedustalle Muzingalle, jonka ohjaus päätyi kuitenkin niukasti ohi maalin.

69. peliminuutilla Klubin Otto Hannula löysi maalilta Aaro Soiniemen, joka pääsi hyväämpääsi hyvään paikkaan, mutta Maukonen torjui ohjausyrityksen nopein refleksein.

Klubin 2–2-tasoitus nähtiin 76. peliminuutilla, kun päätuomari vihelsi pallon pilkulle lahtelaisten käsivirheen johdosta. Rangaistuspotkun antoi Kaius Hardén. Hardenin ensimmäisessä yrityksessä Maukonen oli hyvin mukana ja pallo kolahti maalin oikeaan tolppaan, pallo kuitenkin kimposi tolpasta takaisin Hardénille, joka ei toistamiseen erehtynyt.

Ottelun loppuhetkien paras maalintekopaikka nähtiin 86. peliminuutin kohdalla, kun Sans pelasi Kantén läpiajoon, Haapanen kuitenkin torjui Kantén maalintekoyrityksen, eikä uutta johtomaalia nähty. Kumpikaan joukkue ei enää viiden minuutin lisäajallakaan osunut ja pisteet päädyttiin jakamaan 2–2-tasapelin seurauksena.

– Se oli vaikea ottelu. Aloitimme pelin hyvin ja hallitsimme, ja saimme tehtyä maalin.
Toinen puoliaika alkoi myös erinomaisesti, kun teimme maalin heti alkuun. Mielestäni ottelu oli pitkälti meidän hallinnassamme, mutta teimme virheen vetäytymällä hieman liian alas, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi ottelun päätyttyä.

–Lopussa meillä oli kuitenkin riittävästi maalipaikkoja voittaaksemme Klubin jopa kahdesti. Valitettavasti oli myös joitakin asioita, jotka vaikuttivat lopputulokseen paljon. Saimme yhden pisteen, ja alamme valmistautua ensi viikolla Joensuussa pelattavaan otteluun, jonka haluamme voittaa, Pereira päättää.

FC Lahden kokoonpano:

31 Maukonen, 3 Sans, 5 Casagrande, 6 Pami, 7 Heikkinen, 15 Hasa (8 Peltola 82’), 20 Muzinga (24 Babiker 82’), 21 Vainionpää (10 Oteng 83’), 23 Huovila (19 Ferreira 62’), 28 Montiel (25 Inkinen 74’), 95 Kanté

FC Lahti kohtaa lauantaina 6.9. JIPPOn Joensuussa ja palaa kotiyleisön eteen 15. syyskuuta, kun JäPS vierailee Toolpoint Areenalla. Liput kotiotteluun voit ostaa TÄÄLTÄ!

Kuva: Heidi Nokelainen