FC Lahti päätti kotikautensa tyylikkäästi Toolpoint Areenalla, kun joukkue kaatoi SJK Akatemian selvin 3–0-lukemin. Vahvasti hallinnassa ollut ottelu ratkesi lopullisesti toisella jaksolla, kun Aaron Lindholm, Daniel Heikkinen ja Tofol Montiel viimeistelivät lahtelaisten maalit.
FC Lahti – SJK Akatemia 3–0 (0–0)
FC Lahti kohtasi perjantai-iltana Toolpoint Areenalla SJK Akatemian kauden viimeisessä kotiottelussaan. Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti, ja jo kolmannella minuutilla Noel Hasa oli lähellä avata maalihanat, mutta hänen tiukka vetonsa suhahti tolppaa hipoen ohi. Hetkeä myöhemmin Tofol Montiel oli päästä läpiajoon, mutta vieraiden puolustus ehti viime hetkellä väliin.
Lahti painoi ottelun alussa päälle ja haki aktiivisesti ratkaisua kulmapotkuista. Neljännellä yrityksellä Romain Sansin keskitys tavoitti Asla Peltolan, jonka volley painui kuitenkin yli maalin. 18. minuutilla Sans petasi loistopaikan Abdoulaye Kantélle, mutta tämän nopea ohjaus ei löytänyt tietään verkkoon.
SJK Akatemia haki omaa paikkaansa lähinnä kaukolaukauksilla, joista Prosper Paderan 20. minuutin yritys karkasi vasemmalta ohi. Myös FC Lahti jatkoi vaarallisempana erikoistilanteissa: 23. minuutilla Martim Ferreira antoi korkean pallon kulmapotkusta, ja Matias Vainionpää pääsi puskemaan, mutta SJK:n maalivahti Samuel James koppasi pallon varmasti. Myös Aaron Lindholm kokeili päätään 29. minuutilla, mutta tuloksetta.
Ensimmäisen jakson loppua kohti Lahden painostus jatkui. 39. minuutilla Ferreira pääsi yrittämään vapaapotkusta Sansiin kohdistuneen rikkeen jälkeen, mutta laukaus painui maalin yli. SJK:n jakson paras paikka siunaantui 42. minuutilla, kun Muchipay Abdu pääsi laukomaan, mutta Osku Maukonen venyi torjuntaan ja siirsi pallon kulmaksi.
Tauolle siirryttiin tilanteessa 0–0, vaikka FC Lahdella oli useampi hyvä paikka avata ottelun maalitili.
Toisella jaksolla ottelu jatkui ensimmäisen puoliajan kaltaisena: FC Lahti hallitsi kenttätapahtumia ja painoi peliä kohti vieraiden maalia. Paine tuotti tulosta 58. minuutilla, kun Montielin keskitys kimposi onnekkaasti Aaron Lindholmin olkapäästä verkkoon ja Lahti siirtyi 1–0-johtoon.
Johtoasema vapautti lahtelaisia, ja tilanteita syntyi jatkuvasti. Matias Vainionpää oli jälleen lähellä maalintekoa puskullaan, ja useat kulmapotkut toivat lisää painetta SJK:n maalille. Lopullinen ratkaisu nähtiin viimeisen kympin aikana. Vaihdosta sisään tullut Daniel Heikkinen iski 81. minuutilla komean laukauksen maalin vasempaan laitaan ja kasvatti kotijohdon kahteen maaliin. Vain hetkeä myöhemmin Eric Oteng murtautui rangaistusalueelle ja tarjoili pallon Montielille, joka täräytti 3–0-osuman yläriman kautta.
Ottelun loppuhetkillä nähtiin vielä lisää yrityksiä, kun Jonathan Muzinga karkasi puolittaiseen läpiajoon ja Heikkinen pommitti pallon ylärimaan, mutta lisäosumat jäivät syntymättä. FC Lahti piti loppuun asti ohjat käsissään ja kirjasi kauden viimeisestä kotipelistä ansaitun 3–0-voiton.
FC Lahden kokoonpano:
31 Maukonen, 3 Sans (18 Jokiranta 85’), 5 Casagrande, 8 Peltola, 9 Lindholm (20 Muzinga 85’), 15 Hasa (7 Heikkinen 74’), 19 Ferreira (23 Huovila 74’), 21 Vainionpää, 28 Montiel, 77 Karkulowski, 95 Kanté (10 Oteng 82’)
Voittamalla perjantai-iltana Toolpoint Areenalla FC Lahti tarrasi tiukemmin kiinni sarjan kärkipaikkaan ja kasvatti piste-eron TPS:aan viiteen pisteeseen. Piste-ero tarkoittaa toisin sanoen sitä, että huomenna Salossa pelaavan TPS:n täytyy voittaa ottelunsa tai sarjan voitto ratkeaa Lahden hyväksi jo huomenna. Mikäli TPS voittaa, siirtyy sarjan voittajan ja samalla suoran nousijan ratkeaminen lauantaille 18.10., kun joukkueet kohtaavat Veritas Stadionilla Turussa klo 15.00.
Kuva: Heidi Nokelainen