Nuorten tuntija Tainion tiimiin

FC Lahden P18-joukkuetta viime vuodet valmentanut Ilari Koljonen nousee Teemu Tainion johtamaan edustusjoukkueeseen. Nuoret lahtelaispelaajat perinpohjaisesti tunteva Koljonen tuo valmennusryhmään uuden näkökulman, vahvan halun kehittyä ja ennen kaikkea laatua päivittäiseen tekemiseen.

Ilari Koljosen valmentajanpolku Lahdessa alkoi yhdestä puhelinsoitosta.

Vierumäellä ammattikorkeakoulussa opiskellut Koljonen otti koronapandemian jälkeen yhteyttä Jyrki Maisonlahteen ja tiedusteli, löytyisikö Lahdesta valmennustöitä. Ovi aukesi FC Reippaan P8-joukkueeseen.

Siitä alkoi matka, joka on vienyt Koljosen nuorimpien junioreiden parista FC Lahden P18-joukkueen kautta edustusjoukkueen valmennustiimiin. Tulevalla kaudella Koljonen työskentelee Teemu Tainion ja Kari Arkivuon rinnalla.

”Minulla on valtava halu oppia.”

Ilari Koljonen

– Valmentamisessa minua kiehtovat joukkueen kehittäminen, pelaajien kehittäminen ja itsensä kehittäminen. Minulla on valtava halu oppia. Tykkään toimia ihmisten kanssa, ja valmentaminen sopii omaan persoonaani. Se tuntuu minulle luontaiselta, 29-vuotias Koljonen taustoittaa.

Koljonen aloitti vuonna 2021 FC Reippaan vuonna 2013 syntyneiden P8-joukkueen vastuuvalmentajana. Sama ikäluokka kulki hänen mukanaan myös seuraavina vuosina, mutta vastuu kasvoi nopeasti. Kesällä 2022 Koljonen otti johdettavakseen myös FC Lahden vuonna 2008 syntyneiden P14-joukkueen.

Kahden erilaisessa kehitysvaiheessa olevan ikäluokan valmentaminen jatkui seuraavalla kaudella. Vuonna 2023 Koljonen vastasi sekä Reippaan P10-joukkueesta että FC Lahden P15-joukkueesta. Vuotta myöhemmin hän jatkoi 2013 syntyneiden kanssa P11-vaiheeseen, mutta siirtyi samalla FC Lahden B-junioreiden valmennukseen.

Kaudeksi 2025 vastuu siirtyi kokonaan B-junioreihin. Koljonen toimi FC Lahden B-joukkueen vastuuvalmentajana kahden kauden ajan ennen nousuaan edustusjoukkueen valmennusryhmään.

Kuudessa vuodessa toimintaympäristö on vaihtunut P8-joukkueesta edustusjoukkueeseen. Samalla Koljonen on nähnyt läheltä lähes koko lahtelaisen pelaajapolun: ensimmäisistä juniorivuosista vaiheeseen, jossa harjoitellaan miesten kanssa ja tavoitellaan paikkaa Veikkausliigajoukkueesta. Vuosien aikana myös käsitys omasta osaamisesta on elänyt. Mitä enemmän Koljonen on oppinut, sitä selvemmin hän on ymmärtänyt, kuinka paljon valmentamisessa edelleen riittää ratkaistavaa.

– Välillä tulee tunne, että minähän osaan tämän. Sitten vuosi vuodelta oppii lisää ja tajuaa, ettei kaikkea ollutkaan vielä opittu. Eri-ikäisten pelaajien valmentaminen on aina erilaista, mutta jokaisessa vaiheessa on omat hienoutensa. P18-vaihe oli tähän asti lähimpänä sitä ympäristöä, jossa haluankin valmentaa, Koljonen pohtii.

Oikeita ihmisiä oikeaan aikaan

Koljonen puhuu Lahdesta paikkana, joka on tarjonnut nuorelle valmentajalle mahdollisuuksien lisäksi ihmisiä, joilta oppia.

Lahtelainen valmentajayhteisö on verrattain pieni, mutta jatkuvasti kasvava. Samalla se on tiivis ympäristö, jossa ajatuksia vaihdetaan ja osaaminen kulkee ihmiseltä toiselle. Koljonen nostaa omalta matkaltaan esiin erityisesti Maisonlahden ja Joni Kallioisen.

– Olen päässyt toimimaan heidän kanssaan sekä aistimaan ja kuuntelemaan heidän ajatuksiaan. Se on ollut minulle valtava oppi. Moni asia ja palanen on mennyt tavalla, jolla niiden on ehkä kuulunutkin mennä. Matkalla tarvitaan myös hieman tuuria, mutta koen itsekin tehneeni asioita oikein. Sitä kautta ovia on auennut.

Sattumalla on siis ollut osansa. Pelkästä onnesta Koljosen matka ei kuitenkaan ole rakentunut. Kun ovia on avautunut, hän on ollut valmis astumaan niistä sisään.

Vuosien aikana Lahdesta on muodostunut Koljoselle paljon enemmän kuin vain paikka hankkia valmennuskokemusta.

– Arvostan Lahtea ja lahtelaista tapaa toimia äärettömän paljon.

Koljonen suorittaa parhaillaan UEFA A -valmentajakoulutusta. Koulutus on tarjonnut uuden mahdollisuuden haastaa omia näkemyksiä ja omaksua vaikutteita suomalaisen huippujalkapallon kokeneilta valmentajilta.

– Pidän esimerkiksi niistä ajatuksista, joita Mika Lehkosuo on tuonut esiin UEFA A -koulutuksessa. Haluan tuoda myös edustusjoukkueen valmennukseen hieman erilaista näkökulmaa. Pystyn tarvittaessa haastamaan Arkivuota ja Tainiota, mutta tärkeintä on auttaa koko valmennusryhmää onnistumaan yhdessä.

Nuoret tutuiksi pintaa syvemmältä

”Tunnen heidän luonteensa erittäin hyvin.”

Ilari Koljonen

FC Lahden Veikkausliigajoukkue ei ole Koljoselle täysin uusi toimintaympäristö. Hän työskenteli jo viime kauden aikana edustusjoukkueen videoanalyytikkona.

Samalla Koljonen kävi FC Lahden urheilujohtajan Marko Kolsin kanssa yhä syvällisempiä keskusteluja jalkapallosta, valmentamisesta ja tulevaisuuden toimintatavoista.

– Pääsimme Markon kanssa kauden edetessä syvemmälle jalkapalloon ja siihen liittyviin ajatuksiin. Olin jo kesällä mukana videoanalyytikkona. Sen jälkeen asiat loksahtivat kohdalleen ja minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta.

Koljonen näkee oman roolinsa rakentuvan edustusjoukkueen arjen tukemisen ja nuorten pelaajien kehittämisen ympärille. P18-joukkueessa vietetyt vuodet antavat hänelle poikkeuksellisen hyvän tuntemuksen pelaajista, jotka tavoittelevat seuraavia askeleitaan kohti edustusjoukkuetta.

Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä pelaajat osaavat pallon kanssa. Koljonen tuntee heidän vahvuutensa, kehityskohteensa ja luonteensa. Hän tietää myös sen, mitä pelaajasta ei välttämättä nähdä ensimmäisissä harjoituksissa tai yksittäisessä ottelussa.

– Kun olen ollut kolme vuotta P18-joukkueessa, käytännössä jokainen nuori pelaaja on kulkenut minun kauttani eteenpäin. Tiedän, mitä heillä on tarjottavanaan ja mitä sellaista heissä on, mikä ei aina näy suoraan kentällä. Tunnen heidän luonteensa erittäin hyvin.

Tämä tieto voi olla arvokasta juuri siinä vaiheessa, kun nuori pelaaja ottaa ensimmäisiä askeleitaan miesten joukkueessa. Uuteen ympäristöön astuminen ei ole jokaiselle samanlainen prosessi, eikä kaikkia pelaajia voi auttaa eteenpäin samalla tavalla.

– Uskon, että roolini painottuu vahvasti nuorten pelaajien kanssa toimimiseen ja Tainion johtaman valmennusryhmän auttamiseen päivittäisessä työssä. Haluan pitää huolen siitä, että nuoret saavat riittävästi huomiota ja tukea, painottaa Koljonen.

Potentiaalia edustusjoukkueen kynnyksellä

”Haluan tuoda laatua arkeen.”

Ilari Koljonen

Edustusjoukkueen välittömässä läheisyydessä on Koljosen mukaan useita pelaajia, joilla on valmiuksia ottaa seuraava askel jo tulevan talven aikana.

Mahdollisuutta ei kuitenkaan anneta pelkän nuoruuden tai potentiaalin perusteella. Askel edustusjoukkueeseen on lopulta jokaisen pelaajan itse otettava.

– Edustusjoukkueen kynnyksellä on paljon potentiaalia. Puhumme monesta pelaajasta, jotka pystyvät jo talven aikana ottamaan askeleita kohti edustusjoukkueen toimintaa. Myös Ahmed Babikerin ikäluokan takaa on tulossa lisää laatua, Koljonen iloitsee.

Koljonen ei kuitenkaan halua olla edustusjoukkueessa ainoastaan linkki junioripuolen ja miesten välillä. Hän haluaa vaikuttaa koko joukkueen päivittäisen tekemisen vaatimustasoon ja siihen, että yhteinen suunta näkyy kentällä jokaisena päivänä.

– Haluan tuoda laatua arkeen. Jokaisessa päivässä pitää olla laatua ja samalla selkeyttä siihen, mitä haluamme olla ja mitä voimme olla. Siihen haluan omalla tekemiselläni vaikuttaa.

Edessä on Koljoselle uusi ympäristö, uusi valmennusryhmä ja tähänastisen valmentajauran suurin askel. Jännityksen sijasta päällimmäisenä on malttamaton odotus.

– Loma on nyt pidetty. Tässä on vähän olo kuin lapsella karkkikaupassa. Uusi ympäristö ja uusi valmennusryhmä innostavat, ja odotan työn alkamista todella paljon. Marraskuun aikana pääsemme suunnittelemaan toimintaa, ja joulukuussa alkaa varsinainen työ, hehkuttaa Koljonen.


Kausikortit kaudelle 2027 ovat täällä!

Uusi kausi ja uusi aikakausi alkavat FC Lahdessa! Hanki kausikorttisi Early Bird -hintaan ja ole mukana seuraamassa Teemu Tainion ensimmäistä kautta FC Lahden päävalmentajana.

Kampanjan aikana kausikortin ostaneet saavat kaupan päälle @tinttilahenmatsissa-tilin suunnitteleman ”Lahen terrieri” -t-paidan! Kyseessä on ainutlaatuinen kampanjatuote, jota ei voi ostaa erikseen.

Tutustu kausikortteihin ja hanki omasi täältä!