Otteluennakko: Lahti haluaa päättää kauden tyylillä Turussa

FC Lahti suuntaa lauantaina Turun Veritas Stadionille kauden viimeiseen otteluunsa. Lahtelaiset varmistivat odotetun paluunsa Veikkausliigaan jo Ykkösliigan toiseksi viimeisellä kierroksella, joten lauantain ottelulla ei ole vaikutusta kauden lopputulemaan. On kuitenkin selvää, että kausi halutaan päättää voitokkaasti runsaslukuisten vieraskannattajien edessä.

Ykkösliigan viimeiset viikot ovat olleet vauhdikkaat. FC Lahti kohtasi viimeisessä kotiottelussaan SJK Akatemian Toolpoint Areenalla perjantaina 3.10. Viimeinen taisto kotikentällä päättyi lahtelaisten näyttävään 3–0-voittoon. Maaleista vastasivat Aaron Lindholm, Daniel Heikkinen sekä Tofól Montiel.

TPS kohtasi puolestaan Ykkösliigan toiseksi viimeisellä kierroksella SalPan vieraskentällä lauantaina 4.10. Salolaisten suora putoaminen oli varmistunut jo hieman aiemmin, mutta SalPa osoitti lujaa taistelutahtoa ja kaatoi TPS:n numeroin 1–0. Salolaisten voitto ratkaisi, että TPS ei voi enää saada kiinni sarjataulukon kärkipaikkaa viiden pistee turvin hallussaan pitävää FC Lahtea ja nousua Lahdessa päästiin juhlistamaan jo tuolloin.

FC Lahden ja TPS:n aiemmat kohtaamiset kaudella ovat olleet tasaisia. Joukkueet kohtasivat toukokuussa Turussa, jolloin ottelu päättyi numeroihin 2–2. Heinäkuussa lopputulos Toolpoint Areenalla oli sama.

– Vaikea ottelu, ja meille se merkitsee todella paljon. TPS on ainoa joukkue, jota emme ole vielä voittaneet tällä kaudella, ja haluamme todella tehdä sen. Lisäksi jotkin kauden alussa määrittelemistämme tavoitteista ovat yhä saavutettavissa. Haluamme siis todella mennä sinne, emme vain nostamaan pokaalia tai hakemaan mitaleja, vaan voittamaan ottelun, koska voimme saada siitä paljon irti, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi lauantain kohtaamista.

– Tämä on myös huomisen ottelun ajattelutapa, koska mielestäni meillä on velvollisuus tarjota hyvä esitys niille sadoille ihmisille, jotka tulevat Lahdesta Turkuun. Meillä on siis vastuu antaa heille hyvä show, jotta he muistavat tämän ottelun vielä pitkään, Pereira päättää.

TPS – FC Lahti, LA 18.10.2025 klo 15:00, Veritas Stadion (Turku)

Katso ottelu Ruudusta!

Mikäli et matkaa paikan päälle, voi ottelua seurata Sporttiravintola Pelurissa ja Pub Iloisessa Kulkijassa.

Nousua Veikkausliigaan juhlitaan lauantaina Sporttiravintola Pelurissa, kun joukkue ja Turkuun ottelua seuraamaan lähteneet kannattajat palaavat takaisin Lahteen.

Kuva: Heidi Nokelainen