Otteluennakko: SalPan vieraaksi Saloon

FC Lahti kohtaa perjantaina SalPan Sauli Niinistön Urheilupuistossa Salossa. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti, ja molemmilla kerroilla lahtelaiset ovat onnistuneet nappaamaan voiton. Molemmat lähtevät perjantain otteluun kuitenkin voitot pohjalla.

FC Lahti otti sunnuntaina tärkeän voiton JäPSistä kotiyleisön edessä Toolpoint Areenalla loppunumeroin 2–1. Lahtelaisten maaleista vastasivat Aaron Lindholm sekä Tofól Montiel. Taistelu suoran nousijan paikasta pysyy kiivaana, sillä myös TPS voitti oman ottelunsa ja ero sarjataulukossa pysyi kolmessa pisteessä.

Perjantain vastustajan, SalPan, kulunut kausi on ollut miinusmerkkinen. Joukkue on jumittunut sarjataulukon viimeiselle sijalle ja etäisyyttä seuraavana sarjataulukossa majailevaan KäPaan on kertynyt jo kahdeksan pistettä. Viimeisen viiden ottelun otannalla joukkue on hävinnyt neljästi (6.9. PK-35 1–2, 30.8. SJK Akatemia 2–1, 23.8. JIPPO 0–1, 15.8. JäPS 2–0), mutta viimeisimmästä ottelusta salolaiset onnistuivat nappaamaan 2–3-vierasvoiton EIF:stä. Samalla SalPa onnistui katkaisemaan jo kahdeksan ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa.

FC Lahden ja SalPan väliset kuluneen sarjakauden molemmat kamppailut ovat päättyneet lahtelaisten voittoihin. Joukkueet kohtasivat ensiksi 3. toukokuuta FC Lahden kotiavauksessa Toolpoint Areenalla, jolloin Lahti oli etevämpi voittaen ottelun 1–0. Ottelun ainoasta maalista tuolloin vastasi Jonathan Muzinga. Seuraava kohtaaminen miteltiin Salossa kesäkuun lopussa. Tuolloin FC Lahti vei ottelun nimiinsä numeroin 1–2. Maaleista vastasivat Abdoulaye Kanté sekä David Oliveira.

– Edessä on kova ottelu joukkuetta vastaan, joka pelaa tai on ajautumassa pakkovoittojen tilanteeseen. He saivat valtavan boostin voitostaan viime ottelussa Tammisaaressa, jossa he olivat rehellisesti sanottuna mielestäni EIF:iä parempia. Meidän on siis aloitettava todella vahvasti katkaistaksemme vastustajan momentumin, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi tulevaa ottelua.

– Meidän on aloitettava vahvasti, koska olemme yhä tavoitteissamme aikataulussa, ja juuri sillä asenteella lähdemme huomenna Saloon. Tarkoitus on mennä sinne, pyrkiä hallitsemaan peliä ja hakea kolme pistettä, jotta meillä olisi ottelun jälkeen kasassa 51 pistettä, Pereira jatkaa.

SalPa – FC Lahti, PE 19.9.2025 klo 17:30, Sauli Niinistön Urheilupuisto (Salo)

Katso ottelu Ruudusta!

Mikäli et matkaa paikan päälle, voi ottelua seurata Sporttiravintola Pelurissa ja Pub Iloisessa Kulkijassa.

Kuva: Heidi Nokelainen