FC Lahti matkaa perjantaina Tammisaareen, missä vastaan asettuu neljänneksi sarjataulukossa pudonnut Ekenäs IF. Lahtelaiset hakevat paluuta voittokantaan vaihtelevien otteiden jälkeen, kun taas isännät yrittävät katkaista neljän ottelun tappioputkensa. Ottelu Tammisaaressa potkaistaan käyntiin klo 18:30.
FC Lahti pelasi viimeksi lauantaina kotiyleisön edessä Toolpoint Areenalla. Lahtelaiset menivät pelin ensimmäisellä puoliskolla kahden maalin johtoon, Aaron Lindholmin ja Daniel Heikkisen maaleilla. Vastustaja Käpylän Pallo kuitenkin tuli toisella puoliskolla tasoihin ja pisteet päädyttiin jakamaan. Sarjataulukon toisena – tasapisteissä maalieron turvin kärkeä pitävän TPS:n kanssa – otteluun lähtevä FC Lahti onkin pelannut viimeisissä viidessä ottelussaan vaihtelevasti: täydestä 15 pisteestä lahtelaiset ovat napanneet 6 ja viiden ottelun otannalla ainoa voitto on kotiutettu pelistä juuri tulevan ottelun vastustajaa EIF:iä vastaan. Mukaan on mahtunut tappio Järvenpäässä sekä tasapelit TPS:n ja KäPan kanssa.
Vierasjoukkue EIF lähtee otteluun neljän pelin mittaisessa tappioputkessa (Jippo, TPS, FC Lahti ja SJK Akatemia) ja joukkueen viimeisin voitto löytyy heinäkuun puolivälistä, kun tammisaarelaiset kaatoivat kotonaan SJK Akatemian. Hyvän alkukauden ansiosta EIF kuitenkin majailee vieläkin sarjataulukon neljännellä sijalla 30 pisteellään.
FC Lahti on voittanut kummatkin joukkueiden kahdesta kohtaamisesta Ykkösliigassa. Elokuun alussa lahtelaiset iskivät EIF:n maaliin kolmesti ja joukkueiden kohdattua Tammisaaressa kesäkuun alussa, Tobias Karkulowski puski voittomaaliin ottelun 89. peliminuutilla.
– Vaikea ottelu joukkuetta vastaan, joka haluaa nousta kuten mekin — vieraspeli sarjan neljättä sijaa vastaan, tuntuu hieman harvinaiselta, mutta olemme voittaneet siellä kerran, joten aiomme tehdä sen uudelleen, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi perjantain ottelua.
FC Lahden hyökkääjä Martim Ferreiraa ei nähdä perjantain ottelussa, sillä hänen korttitilinsä tuli täyteen viime ottelussa KäPaa vastaan.
EIF – FC Lahti, PE 22.8.2025 klo 18:30, Tammisaaren keskuskenttä
Mikäli et matkaa paikan päälle, voi ottelua seurata Sporttiravintola Pelurissa ja Pub Iloisessa Kulkijassa.
Kuva: Heidi Nokelainen