FC Lahti kohtaa FC Hongan Espoossa lauantaina
Naisten Kansallisen Ykkösen ottelut jatkuvat lauantaina Espoossa, kun FC Lahti matkaa Espooseen haastamaan ykkösen piikkipaikkaa pitävän FC Hongan. Lahtelaisryhmä lähtee otteluun tilanteesta, jossa edellisessä ottelussa nähtiin paljon hyviä asioita – mutta palkinto jäi vielä uupumaan.
Edellisessä ottelussa ONS:a vastaan Lahti onnistui luomaan selvästi enemmän maalipaikkoja kuin vastustajansa. Pelillisesti joukkue oli oikeilla jäljillä mutta viimeistely jäi vaaditusta tasosta. Hyvät aihiot eivät konkretisoituneet maaleiksi ja se näkyi lopputuloksessa.
Päävalmentaja Teemu Virtanen odottaa lauantailta intensiivistä ja vauhdikasta ottelua.
– Honka on monipuolinen hyökkäyssuuntaan ja erityisen vaarallinen riistojen jälkeen. Meidän täytyy olla huolellisia pallon kanssa ja puolustaa tilanteenvaihdot paremmin kuin ONS:a vastaan.
Lahden valmistautumisessa korostuu kuitenkin ennen kaikkea oma tekeminen. Joukkue haluaa jatkaa rohkeaa pelaamista, edetä määrätietoisesti hyökkäysalueelle ja päästä boksiin riittävän usein.
– Tiedämme, että pystymme luomaan paikkoja. Nyt meidän pitää olla niissä tilanteissa kliinisempiä! Päävalmentaja korostaa.
Lauantaina Lahtelaisilla on tilaisuus osoittaa, että edellisestä pelistä on opittu.
Lauantaille seurantaan:
Julia Enbuska #9 – taitava ja kokenut pelaaja, joka on valmennuksen luottohenkilö. Julia on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan useilla pelipaikoilla, mikä on tärkeää etenkin kauden edetessä.
Kerttu Kossila #10 – fyysinen hyökkääjä, joka pelaa Lahdessa lainalla HPS:stä. Kerttu on vahva 1v1-tilanteissa, mikä tulee korostumaan lauantaina vahvaa FC Honkaa vastaan.
Veera Vihanto #11 – rohkea ja hyvän pelikäsityksen omaava laitapuolustaja, joka ottaa roolia myös hyökkäyssuuntaan. Veera oli loukkaantumisen takia sivussa kauden ensimmäisistä otteluista ja on nyt sitäkin nälkäisempänä mukana.
Faktaboksi:
Ottelu: FC Honka – FC Lahti
Sarja: Kansallinen Ykkönen
Aika: lauantai 11.4.2026 klo 16:00
Paikka: Laaksolahden tekonurmi
Harjoituskausi 2026:
- Ei keskinäisiä otteluita
Kausi 2025
Karsintasarja
- FC Honka – FC Lahti 9–1
- FC Lahti – FC Honka 0–2
Runkosarja
- FC Honka – FC Lahti 5–1
- FC Lahti – FC Honka 2–1