On aika Miko Heikkisen kirjoittaman juttusarjan “Oi Lahti on!” neljännen jakson. Seuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Heikkinen tuo esiin FC Lahden Hall of Famen jäseniä. Kuuntele jutut joko podcastina tai lue tekstimuotoisena!
Prologi
Olen tämän juttusarjan aiemmissa osissa avannut, kuinka rakastuin tähän jalkapalloseuraan. Nyt voisin kertoa huvittavan muiston, mitä tuo palava rakkaus sai aikaiseksi nuoressa pojanklopissa.
Tehdään aikamatka reilun 20 vuoden päähän. On kevät 2005 ja FC Lahti pelaa sarjan avausottelua MyPaa vastaan kotikentällään. Ennen kauden alkua MyPa on nostettu mediassa mestarisuosikiksi numero yksi. Kovia satsauksia talven aikana tehnyt Lahti on puolestaan nostettu ykköshevoseksi haastamaan MyPaa tässä mestaruustaistossa. Osin kihelmöivien ennakkoasetelmien, mutta ennen kaikkea massiivisen ilmaislippukampanjan, myötä avauspeliä on saapunut katsomaan Lahden Stadionille hurjat 8131 silmäparia.
Aurinkokatsomon (R.I.P) alimmilla riveillä olin minä ja noin 6-8 luokkakaveriani, joiden kanssa olin perustanut aiemmin talvella oman kannattajaryhmän. Olin hurahtanut edelliskesänä FC Lahdesta sen verran pahasti, että olin ehtinyt aivopestä lukuvuoden 2004–2005 aikana useamman luokkatoverinikin kiinnostumaan paikallisesta Veikkausliigaseurasta. He olivat otollisia aivopestäviä, sillä moni luokaltamme harrasti jalkapalloa joko Kyykässä tai Reippaassa, eikä mennyt välituntia, jolloin emme olisi jalkapalloa potkineet. Ei tarvittu kuin intohimoista saarnamiehen messuamista aiheesta ja meillä oli porukka kasassa valmiina kannustamaan FC Lahti mestariksi.
En muista ehdinkö keräämään luokkalaisiltani kannattajakerhomme vuosimaksua, jonka taisimme säätää olemaan kahden kolmen euron luokkaa. Aivan maksimissaan puhuttiin vitosesta, joka oli siihen aikaan kymmenenvuotiaille iso raha. Rahoilla oli tarkoitus ostaa ryhmän jäsenille fanituotteita näyttävyyden lisäämiseksi. Vuosimaksu oli suhteutettu viikkorahojen suuruuteen, joka itselläni oli nettona tasan euro per viikko. Jälkikäteen mietittynä ja hieman matematiikkaa hyödyntäen olisimme saaneet hankittua jäsenmaksuilla ryhmän capolle FC Lahti -lippalakin ja ehkä pari makkaraa nälkäisimmälle. Se siitä näyttävyydestä.
Palataan peliin. Meitä on minä, luokkalaiseni ja lähes viimeistä paikkaa myöden täysi stadion. Peli ei voisi kulkea huonommin näin lahtelaisvinkkelistä. MyPassa pelaa muun muassa aikansa parhaisiin liigapelaajiin kuulunut brassihyökkääjä Adriano yhdessä liukkaan ja maaliahneen Saku Puhakaisen kanssa. He saavat aikaan hirmuista tuhoa Lahden alakerrassa, enkä pysty ymmärtämään, miten Lahti onnistuu olemaan niin surkea. Lahti revitään avausottelussa täysin riekaleiksi loppulukemien ollessa 1–4. Seuralegendaksi myöhemmin kohonneen Rafaelin ensimmäinen liigamaali Lahden paidassa oli laiha lohtu.
En käsitellyt kannattajaurani ensimmäistä kotitappiota kovinkaan kypsästi, kuten ei välttämättä voi kymmenvuotiaalta odottaakaan. Sen muistan, että kirosin, manasin ja buuasin matsin aikana niin äänekkäästi, että päät kyllä kääntyilivät koko aurinkokatsomossa vähän väliä meidän ryhmittymän suuntaan. Katseissa oli varmasti sekä paheksuntaa että huvitusta. Olin ja olimme olevinaan niin kovaa jätkää, että huhheijaa ja hellät tunteet. Kaiketi ajattelin rääkyväni myllykoskelaiset pelon partaalle. Toisin kävi enkä usko, että tuolloin vielä heleä ääneni aiheutti vierailijoiden korvakäytävissä mitään muuta kuin pientä kutinaa ja itikkamaista ininää.
Vastapäisessä katsomossa pitivät majaansa FC Lahden varsinainen kannattajaryhmä, FCLK. He olivat meihin nähden jo aikamiehiä ja koska heitä oli huomattavasti enemmän, kajahtivat heidän kannatuslaulunsa komeammin ja ääniaallot saivat meidän pojankoltiaisten housunpuntit väpättämään. Moni kannatuslaulu aiheutti ainakin minussa hämmennystä. Yhdessä sellaisessa laulettiin jotain ihmisestä, hevosesta ja Riitta Väisäsestä. Yksi mikä jäi kerrasta mieleen ja sanoman ymmärsin ensikuulemalta, meni niin, että siinä toisteltiin tarttuvalla melodialla useaan kertaan ”haista vi*** Marjamaa”. Olin sen verran kartalla, että tiesin laulun olleen omistettu AC Allianssissa tuolloin pelanneelle Timo Marjamaalle – viheliäiselle vastustajalle, jonka tunnustin hyväksi pelaajaksi. Sitä mitä en tiennyt oli se, että mitä pahaa hän oli tehnyt vihastuttaakseen lahtelaiset näin pahoin. En tiennyt myöskään, että jonain päivänä saisin häntä haastatella ja kirjoittaa jutun seuran verkkosivuille. Hyvät naiset ja herrat, Timo ”Febi” Marjamaa, FC Lahden Hall of Famen numero neljä ja Veikkausliigan toimitusjohtaja vuodesta 2010!
Kankolan hiekkakentiltä Veikkausliigaan
Timo Marjamaa on kenties yksi tunnetuimpia nimiä jalkapallon saralta kotimaassamme. Puolustavissa rooleissa viihtynyt Marjamaa loi pelaajana erinomaisen uran pelaten aina A-maajoukkueessa ja ulkomailla asti, mutta on varmasti iso liuta ihmisiä, jotka eivät edes tiedä tai muista hänen pelaajauransa saavutuksia. Tunnetuksi isolle yleisölle hän on tullut etunenässä kotimaisen pääsarjamme Veikkausliigan toimitusjohtajan roolista, jossa hän on toiminut vuodesta 2010 alkaen. Mitä me kuitenkaan oikeasti tiedämme miehestä? Julkisuudessa Marjamaa on totuttu näkemään miehenä, joka ajaa kotimaisen jalkapallon ilosanomaa neutraali ilme kasvoillaan harkituin ja taitavin sanankääntein. Miehen suupieliin tai silmäkulmaan saattaa kyllä usein ilmestyä virnistys, joka sopivassa tilanteessa purkautuu naurunremakaksi asti. Jo hetkeä myöhemmin mies on kuitenkin saattanut jo vakavoitua, ainakin ulkoisesti. Asemansa vuoksi Marjamaa saattaa esiintyä lähes poliitikkomaisesti väistellen toimittajien kysymyksiksi naamioituja luoteja, mutta pelaajana hän oli vanhan liiton koulukuntaa, joka ei kaksinkamppailuja ja provoamista kaihtanut. Hän loi pelaajauransa ennen kaikkea henkisen lujuuden varaan. Henkistä kanttia on vaadittu myös hänen nykyisessä positiossaan.
Veikkausliigan toimitusjohtaja on kesäisin kiireinen mies. Se tulee ilmi, kun koetamme sopia haastattelulle ajankohtaa. Pariin kertaan Marjamaa on vierailulla Lahdessa FC Lahden kotiottelun johdosta, mutta molempina kertoina olen puolestani itse estynyt. Päätämme sopia haastattelun Teamsiin videoyhteyden varaan, joka avaa enemmän mahdollisia ajankohtia haastattelulle. Korona-aikana muistan haastatelleeni Jasin Assehnounia ja Lassi Forssia Teamsin välityksellä FC Lahden kausijulkaisuun, mutta muuten olen pyrkinyt hoitamaan haastattelut kasvotusten. Tuolla tavalla koen saavani haastateltavasta astetta enemmän irti, mutten aio päästää Marjamaata helpolla, vaikka hän onkin vain tietokoneeni näytöllä.
Kuten sanottua, kesä on kiireistä aikaa Marjamaalle, mutta siihen hän on ehtinyt jo vuosien saatossa tottua. Hektisyys on läsnä oikeastaan vuodenajasta riippumatta.
– Kyseinen ammattimuoto mitä itsekin harrastan, niin kesä ja puhdas loma on käytännössä vähän mahdoton yhtälö. Silloin kun sarja pyörii, niin sen mukaan mennään. Joskus löytyy vapaita hetkiä ja niitä pitää pystyä silloin hyödyntämään, mutta ei tämä maailma missään vaiheessa pysähdy.
– Jos miettii, milloin on ne rauhallisimmat hetket, niin juhannus ja joulun ja loppiaisen väli. Ne ovat ainoat hetket, jolloin on rauhallisempi ajanjakso.
Kesäkuussa Marjamaa pääsi miehen ikään täytettyään 50 vuotta. Tietokoneen näytöltä katsottuna voisin miestä kehaista, että vuodet ovat kohdelleet Marjamaata hyvin ja hän on säilynyt nuorekkaana kuin transylvialainen vampyyri. Harvoinpa on tullut ketään vampyyriksi kehuttua, mutta menköön nyt. Tukka ja väri on päässä ja olemus on skarppi. Pääkaupunkiseudulle 2000-luvun alussa muuttaneen Marjamaan perheeseen kuuluu vaimon lisäksi viisi lasta, joista ensimmäinen muutti vastikään omilleen.
– Pasasen ”Peetua” olen yhden jäljessä näissä lasten määrissä.
Marjamaan perheen juuret ovat hyvin vahvasti lahtelaisessa maaperässä. Mastokaupungissa ovat asuneet hänen omat vanhempansa ja myös edesmenneet isovanhemmat. Viime vuonna Marjamaan omat vanhemmat muuttivat pääkaupunkiseudulle lähemmäs jälkikasvuaan.
– Sisar asuu myös pk-seudulla ja nyt myös vanhemmat tulivat tänne perässä pitkällisen pohdinnan jälkeen. Siellä ei ole meidän suvusta kaupungissa yhtäkään asujaa. Faijalla on vielä Lahden kausikortti ja hän käy Lahden peleissä. Hänelle ehkä oli haasteellisempaa lähteä kaupungista poispäin.
Vuonna 1976 syntynyt Marjamaa on asunut eri puolilla Lahtea, kuten Riihelässä, keskustassa, Keijupuistossa, Jalkarannassa ja Anttilanmäellä. Henkinen koti löytyy Jalkarannasta, jossa hän kävi ala-asteen loppuun muutoista huolimatta ja Anttilanmäeltä, josta tuli hänen pitkäaikaisin asuinalueensa Lahdessa.
– Neljännellä luokalla muutettiin pois, niin keskustasta nelisen kilometriä kävelin tai pyöräilin. Anttilanmäeltä oli kuuden kilometrin matka ala-asteelle. Sitäkin kuljin fillarilla niin pitkään kuin pystyin ja talvisin käytin bussia.
Lahtelainen lapsuus ja nuoruus jätti leiman, jota ei pääkaupunkiseudulla vietetyt vuosikymmenet tule pyyhkimään koskaan. Marjamaan puhuessa Lahdesta ja lahtelaisuudesta kuulee nopeasti, että mies ei keksi omiaan, vaan hän on sisäistänyt kaupungin mentaliteetista sen oleellisen.
– Aikaa kun on mennyt reilusti eteenpäin, niin en pysty sanomaan, mitä on nykylahtelaisuus ja lahtelainen lapsuus. Sitä omaa aikakautta kun eli, niin se mikä on jäänyt mieleen, se oli hyvin samankaltainen läpi koko kaupungin. Kaikki tuntui olevan vähän samassa veneessä ja tekemässä innostuneesti erilaisia asioita työteliäästi. Suhteellisen ronskilla huumorillakin välillä tällainen karu ympäristö.
– Lahtelainen lähestymistapa on mun mielestä välillä tällainen inhorealistinen, elämänmakuinen, rosoinen, työn täyteinen ja elämää pelkäämätön. Joku voi pitää sitä negatiivisenakin Se kuva mulle on jäänyt itselle lapsuudesta. Nautin siitä ihan valtavan paljon ja hirveen paljon hyviä lapsuusmuistoja kaupungista.
Marjamaa on FC Kuusysin kasvatti. Ei ollut kaukana, ettei hän olisi valinnut Kyykän sijasta Reipasta. Äidin asettamat ruoka-ajat tekivät päätöksen kuitenkin Marjamaan puolesta.
– Vuotta vanhempi naapurinpoika oli lähdössä nappulakouluun. Itse asiassa en tiennyt seuroista ihan hirveän paljon, olin kuusivuotias. Osa naapurissa asuvista nuorisosta oli kuullut, että Reipas on paras ja Reipas on hieno. Silloin ajattelin, että menisin itsekin sinne pelaamaan. Sitten käytiin läpi, että missäs se on.
Reipas treenasi Jalkarannan kentällä puolen päivän jälkeen.
– Meidän äiti sanoi, että se on silloin ruoka-aikaan ja tämä menee hankalaksi tässä vaiheessa, että onko joku muu. Löytyi toinen naapurinpoika, joka sanoi, että on menossa Kuusysin nappulakouluun. Kuusysi aloitti kymmeneltä tai kuitenkin aikaisemmin aamulla. Tämä sopi paremmin ruoka-aikoihin, jolloin valinta seurasta tapahtui tällä tavalla.
Kerron Marjamaalle omasta Kyykkä-taustastani ja siitä, etten oikein pysty kuitenkaan täysin ymmärtämään aikanaan valloillaan ollutta Kyykkä vastaan Reipas -asetelmaa. Vakavalla naamalla Marjamaa laukoo seuraavaa.
– En mäkään pysty oikein samaistumaan, koska Reipas oli tosi huono. Ei niistä ollut oikein missään vaiheessa vastusta, se oli sellainen helppo vastustaja, joka automaattisesti voitettiin.
Nauran. Tämä taitaa olla juuri tyyppiesimerkki Marjamaan omaleimaisesta huumorintajusta, jossa on puolet totuutta, 25 prosenttia hyvähenkistä vittuilua ja 25 prosenttia leikinlaskua. Tai sitten mies vain on ihan tosissaan, mutta piru vie tästä tietokoneen näytöltä pysty mitään mikroilmeitä tulkitsemaan.
Pelaajana Marjamaa ei ollut koskaan mikään superlahjakkuus, ja muutenkin tie ammattilaispelaajaksi oli vähintäänkin eriskummallinen. B-juniori-ikäisenä Marjamaa löi nappulakengät naulaan pariksi vuodeksi. BSM-sarjassa menestys ei ollut toivotunlaista ja joukkueen sisällä levisi kapinamieliala, jonka seurauksena iso osa, Marjamaa mukaan luettuna, lopetti harrastuksen kokonaan. Marjamaa siirtyi pelaamaan paikallista Kortteliliigaa HC2001 nimiseen joukkueeseen. Lajina oli tuolloin trendikäs kaukalofutis, jota pelattiin Kankolan hiekkakentällä.
– Nostettiin reilusti punttia ja mentiin Kortteliin pelaamaan. Sitä oli kaukalofutiksen SM-kisojakin pelaamassa parin kauden aikana. Se oli fyysisempää ja railakkaampaa kuin tällainen normaalikentän futis.
– Siitä oli glamouri kaukana. Peli oli kuitenkin miellyttävää.
Marjamaan ystävä ja FC Lahdessakin pelannut Jorma Mäkipää lähti samoihin aikoihin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Mäkipää ei saanut futisstipendiä ja päätyi vuoden ajan pelaamaan rapakon takana jenkkifutista. Palattuaan koti-Suomeen Mäkipää palasi jalkapalloharrastuksen pariin ja voitti Kuuysin A-junioreiden riveissä Suomen mestaruuden. Hän näytti innoittavaa esimerkkiä Marjamaalle, ettei ”pikkutauko” futiksesta tarkoita mitään.
– Oltiin ratkaisevaa peliä katsomassa silloin nykyisellä Toolpoint Areenalla, joka silloin tunnettiin Urheilukeskus nimellä. Oli hienoa katsoa, että kaverit voitti A-junioreiden SM:n. Jos Jormakin, niin miksei tämä olisi minullekin mahdollista.
Kuusysin A-junioreita valmensi tuolloin Esa Pekonen. Soitto ”Peksalle” oli lähtölaukaus Marjamaan uudelle tulemiselle.
– Soitin joskus ennen kouluun lähtöä, taisi kello olla silloin jotain 7.30. Herätin Peksan vaimon ja esittelin itseni siinä ja kysyin, onko Esa Pekonen mahdollisesti tavattavissa. Peksa revittiin sängystä ylös, esittelin itseni ja kysyin, olisiko mahdollista tulla kokeilemaan takaisin. Peksa oli, että anna tulla, tervetuloa.
– Siitä lähtikin vahva nousukiito, kausi oli erittäin menestyksekäs. Okei, me taidettiin kyllä jäädä kakkoseksi SM-sarjassa. Huomasin, että peli kulki erittäin hyvin ja tein valtavasti maaleja. Vielä loppukaudessa ehdin pelaamaan kaksi Veikkausliigapeliä. Tuli ehkä ekaa kertaa fiilis, että tässä voi olla elementtejä mennä uralla huomattavasti eteenpäin.
Ovet Veikkausliigaan aukesivat osin siitä syystä, että Kuuysin putoaminen sarjaporrasta alemmas varmistui pari kierrosta ennen kauden loppua. Pelattiin kauden toiseksi viimeistä ottelua ja vastassa oli HJK Olympiastadionilla. Päävalmentaja Jorma Kallio ohjeisti Marjamaata, että tämän ainoa tehtävä olisi toimia päällystakkina vastapuolella pelanneelle Ari ”Zico” Hjelmille.
– Yritin toteuttaa valmentajan ohjeita parhaalla mahdollisella tavalla ja Hjelmiltä ei siitä hirveän paljon positiivista palautetta tullut. Sanotaan, että fysiikkaa pyrin tuomaan mahdollisimman paljon kentälle jo siinä vaiheessa.
Kuusysi lähti kauteen 1996 suurin odotuksin ja ainoa tavoite oli palata jojon tavoin takaisin Veikkausliigaan. Valmentajana ensimmäisiä kannuksiaan hankkinut Keith Armstrong johdatti kuitenkin torniolaisen TP-47:n pääsarjaan ohi Kuuysin. Kauden -96 jälkeen Reipas ja Kuusysi fuusioituvat yhteen. Tilalle syntyi FC Lahti, jossa Marjamaa jatkoi pelaamista. Seurahistorian ensimmäisellä kaudella seura lähti tavoittelemaan rohkeasti nousua Veikkausliigaan, eikä se kaukana ollut. FC Inter oli kuitenkin tuolloin etevämpi ja nousi Veikkausliigaan. Knoppitietona viljeltäköön, ettei Inter ole sen jälkeen liigasta tippunut kertaakaan.
– Sitten oli vähän pohdintaa, kun oli kyselyitä muualtakin. Mulla oli tunne, että ehdottomasti haluan kotikaupungissa nousta ylöspäin, että jos se ei nyt tule niin seuraavalla kaudella se on pomminvarma.
FC Lahden seurahistorian ensimmäinen päävalmentaja Harri Kampman oli siirtynyt talvella 1998 skotlantilaiseen Motherwelliin. Päävalmentajaksi palkattiin Marjamaalle tuttu Pekonen, joka onnistui seuran johdattamaan liigaan.
– Se olikin sitten ihan ylivoimainen se -98 kausi ja ratkaistiin nousu jo hyvissä ajoin.
Ensimmäinen liigakausi tarjosi ikimuistoisia hetkiä. Yksi niistä oli pukukopin jakaminen lahtelaislähtöisen Ismo Liuksen kanssa, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista suomalaisista maalintekijöistä.
– Olin käynyt lapsena itsekin katsomassa hänen pelejään. Liuksen kyvykkyys tehdä maaleja oli hämmentävää. Eihän hän ollut mikään sellainen räjähtävän oloinen tai joka puolelle menevä, mutta liikkeet mitä hän teki, oli hyvin tarkkaan ennalta pohdittuja. Hän ei tehnyt mitään ylimääräistä, kun tähtäsi vaan siihen, miten pallo saadaan maaliin.
– Monet hänen maaleistaan oli lähietäisyydeltä. Mitä hänkin sanoi, niin tärkeintä ei ollut voima millä pallo laitetaan maaliin, vaan se, että syötetään maalivahdin ohi. Maalintekijä. Todellakin ymmärrän miksi hänen maalimääränsä ovat olleet sellaisia.
Ensimmäinen liigakausi Peksan alaisuudessa ei sujunut Lahdelta hyvin. Putoamistaisteluun ajautunut Lahti antoi Pekoselle potkut ja palkkasi hänen tilalleen Jari Pyykölän. Tätä seurasi tapahtumaketju, jota ei varmastikaan enää tänä päivänä tapahtuisi. Hieman potkujensa jälkeen Pekonen ilmestyi takaisin pukukoppiin, mutta tällä kertaa pelaajan ominaisuudessa.
– Kuvastaa tällaista lahtelaista suoraviivaisuutta ja ronskia tekemistä, kun poispotkittu päävalmentaja ilmestyykin hetkisen kuluttua pelaajana.
Vaikka ratkaisu oli poikkeuksellinen, osoittautui se onnistuneeksi vedoksi.
– Peksa nyt on kuitenkin joukkuepelaaja. Hän on aina ollut hyvin tunteella käyvä ihminen ja antanut kaikkensa. Hänelle tämä lahtelaisen jalkapallon menestys on ollut niin tärkeää, että hän oli valmis antamaan panoksensa tässä aiheessa. Ei näkynyt missään vaiheessa, että hän olisi ollut seuran päävalmentaja. Hän toteutti täysin tätä pelaajan roolia ja antoi kaikkensa piiskaten joukkuetta vahvempaan iskuun.
Ikimuistoinen oli myös tapa, millä seura onnistui sarjapaikkansa lopulta uusimaan. Helpolla se ei tullut ja hieman onneakin tarvittiin. FC Lahti joutui liigakarsintoihin, joissa se kohtasi FF Jaron. Pietarsaaressa käyty ensimmäinen osaottelu päättyi 0–0.
– Vieläkin elävästi muistan sen, kun Jarolla on kauhea mylläkkä päällä. Metristä kahdesta yrittävät niitata pallon sisään. Lasse Peltonen on siellä tolpan vieressä ja yrittää kuin tällainen perhostyylillä torjuva jääkiekkomaalivahti siellä estää. Pallo menee jalkojen välistä, mutta liruu tolppaan.
– Me oltiin siellä ihan helisemässä ja sitten kotipelissä Koskisen ”Jakke” niittasi rangaistuspotkusta 1–0. Mitään ihmeellisyyksiä ei kummassakaan pelissä esitetty, mutta lopulta seura sai pysyttyä sarjassa, minne oli väen väkisin yritetty.
Jälkikäteen tarkasteltuna liigakarsintojen klaaraaminen oli seuralle elintärkeää. Spekulointia toki, mutta olisiko koko seuraa olemassa, jos tie olisi vienyt takaisin Ykköseen ensimmäisen pääsarjakauden jälkeen.
– Fuusioseurat olivat siinä vaiheessa jonkinlainen ei nyt trendi, mutta niitä oli enemmän mitä tällä hetkellä. 90-luvulla lama oli aiheuttanut jalkapalloonkin haasteita ja fuusioiden kautta haettiin tulevasuutta. Jos FC Lahti olisi pudonnut sen -99 kauden jälkeen heti takaisin, niin koskaan ei tiedä minkälainen se seuran historia olisikaan ollut.
– Nythän FC Lahti on ehtinyt melko pitkään ikään jo. Ei ole mikään nuori seura enää tässä vaiheessa, mutta alkuvuosien asioilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia. Se oli tärkeää silloin, että seura silloin pääsarjassa pysyi.
Herrasmiessika
Kuten aiemmin mainittua, Marjamaa loi uransa ennen kaikkea henkisen lujuuden varaan. Ei niinkään poikkeukselliseen nopeuteen tai taitoon.
– Oma vahvuus on ollut vahva fyysisyys, vahva voitontahto, kentällä aktiivinen toimiminen, johtajuus ja ehkä myös sellainen monikäyttöisyys ja monipuolisuus. Siinä on valmentaja enimmäkseen tiennyt mitä tulee saamaan. Ei varsinkaan tällaisia pommipelejä, että olisi jonain päivänä ihan poskettoman hyvä ja toisena ihan poskettoman huono.
Marjamaata valmentanut ja hänen kanssaan edelleen silloin tällöin tekemisissä oleva Kampman vahvistaa näkemyksen.
– Voin sanoa ensinnäkin, että Febi oli hyvä jätkä ja on edelleenkin. Sehän oli johtajatyyppi. Voi sanoa, että Febi oli silta valmennuksen ja joukkueen välillä. Me pystyttiin Febin kanssa puhumaan paljon asioista.
– Sillä ei ehkä ollut kaikkein paras silkkinen kosketus palloon, mutta kuitenkin pelaajana se oli erinomainen. Ennen kaikkea Febin henkiset ominaisuudet. Hän oli joukkuepelaaja. Se kuunteli muita ja sanoi mielipiteensä. Keskusteli valmennuksen ja johdon kanssa ja sanoi mielipiteensä sielläkin.
Kampman muistaa erään hauskan tarinan kaudelta -97, kun Marjamaa oli antanut palaa toimittajan haastattelussa.
– PK-35 oli (Pasi) Rautiaisen seura. Meillä oli niitä vastaan jossain vaiheessa peli ja taisteltiin niiden kanssa noususta. Febi antoi lausunnon julkisuuteen, että ”kun Rautiaisen porukka tulee Lahteen, niin me pyyhitään persettä sillä.”
– Se oli sitten semmoinen lausunto, että vanhemmat herrasmiehet eivät seurajohdossa pitäneet. Mullekin sanottiin, että sun täytyy pitää puhuttelu, että tuollaista kieltä ei käytetä. Mä sitten sanoin Febille, että mua on pyydetty sanomaan sulle, ettei saa käyttää tuollaista kieltä. Nyt mä oon sen sulle sanonut ja ymmärrän, että se oli pikkumoka. Febin hienous on siinä, että se ymmärsi tämänkin tilanteen ja todettiin vaan, että tästä mennään eteenpäin.
Itse en nähnyt Marjamaan koskaan pelaavan FC Lahden pelipaita päällä, mutta muistan hänet vastustajan paidasta inhottavana pelaajana. Marjamaahan sopi hyvin Pekosen käyttämä kuvaus herrasmiessiasta.
– En ollut varmasti vastustajalle missään nimessä miellyttävä pelaaja. Hän toi vahvasti esille, että pelissä on kyse voittamisesta ja voit tehdä sen monella tavalla. Voit olla kuinka kovaotteinen, mutta jos saat koko ajan keltaisia tai aiheutat pilkkuja, vapareita tai punaisia kortteja, siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki asiat pitää tehdä fiksusti.
– Voi kuumentaa pelaajia jossain tilanteessa, missä tuomaristo ei niin paljon huomaa. Pelaat inhottavasti, niin olet sitten muuten erittäin ystävällinen ja hymyilevä vastustajalle, joka voi olla hyvin ristiriitaista. Tää tulee jaloille, mutta se hymyilee. Välillä repii shortseista tai muuta, ei tiedä oikein miten tähän pitäisi suhtautua. Se on myös psykologista se kentällä oleminen ja sen henkisen yliotteen hakemista omasta vastustajasta.
Fyysisyyteen ja kuumentamiseen liittyen. Haastatteluun valmistautuessani löysin Youtubesta MYPA-FC Lahti-ottelunauhan vuodelta 1999. Lahden avauskokoonpanossa pelasi tuossa pelissä muuan Marjamaa. Katselin ottelua ja aika pikaisella katsauksella huomasi, että peli muistutti vankilasäännöillä pelattua ottelua.
– Onhan jalkapallo siistiytynyt pelinä ihan valtavasti. Välillä kun katsoo vanhoja pelejä, ne on suhteellisen hurjan näköisiä.
– Välillä ei tullut vapareita ollenkaan, mitkä tänä päivänä vihelletään punaisen kortin arvoisesti. Näin se menee, lajikin muuttuu ja mukautuu. Valtaisa ero fyysisyyden läpiviemisisessä mitä se on menneisyydessä ollut suhteessa nykypäivään.
Sisäinen koodisto ja ajan henki ei sallinut rikkeen korostamista saati filmaamista.
– Siihen aikaan, jos lanattiin maihin, se oli arvovalta- tai kunnia-asia, että sieltä ponnahdetaan saman tien takaisin ylös, vaikka olisi kuinka paljon sattunut. Älä näytä sitä, vaan seuraavassa tilanteessa katsotaan toiseen suuntaan.
Herrasmiesika-Marjamaalle oli kysyntää ja kunnianhimoisena pelaajana hän halusi voittaa Suomen mestaruuden. Marjamaa näki, että sen saavuttamiseen oli paremmat mahdollisuudet Hjallis Harkimon FC Jokereissa kuin Lahdessa.
– Varmasti olisin seuran kannattajien silmissä huomattavasti parempi henkilö, jos olisin jäänyt tällaiseksi totaliteettilojaliteettipelaajaksi enkä olisi ikinä poistunut seuran palveluksesta.
– Nälkä kasvaa syödessä ja ihan rehdisti halusin voittaa Suomen mestaruuden. Jokerit oli kasaamassa silloin sellaista joukkuetta, joka vain ja ainoastaan tähtäsi Suomen mestaruuteen. Lähdin sinne voittamaan Suomen mestaruutta, ei siinä sen ihmeellisempää ole. Mutta se ei tietystikään kannattajapuolelle ollut mikään yhdentekevä asia, minkä ymmärrän ihan totaalisesti.
Marjamaan uraa tilastoista tarkastellessa voisi ajatella hänen primeaikojensa sijoittuneen 2000-luvun alkuun. Vuonna 2000 Marjamaa nousi Suomen A-maajoukkuerinkiin ja peli kulki kotoisassa Veikkausliigassa, vaikka himoittua mestaruutta ei tullutkaan. Kausi 2000 päättyi hopeasijaan.
– Oli varmasti nopeutta, voimaa ja nuoruuden kiilusilmäisyyttä. Loputonta uskoa elämän mahdollisuuksiin, ja uusiin voittoihin ja urotekoihin.
– Se oli sinänsä ihan hieno vuosi. Antti Sumiala oli tullut Hollannista takaisin. Shefki Kuqi paukutti 18 maalia ja lähti sieltä pitkälle maailman kiertueelle. Meillä oli erittäin hyvä jengi. Itse asiassa sarjaa johdettiin kolmanneksi viimeiselle kierrokselle asti. Haka taisi voittaa yhdeksän viimeisintä peliä silloin. Hakan loppuveto oli vaan aivan uskomaton. Olisi ollut hirveän hieno voittaa se Suomen mestaruus siinä vaiheessa
A-maajoukkueessa Marjamaa pelasi kaikkiaan kuusi peliä ja iski yhden maalin. Periaatteessa maajoukkuepelejä kertyi seitsemän, mutta Brasiliaa vastaan käytyä ottelua FIFA ei laskenut viralliseksi maaotteluksi.
– Fifa määritteli, ettei Brasilialla ollut riittävän hyvä joukkue siinä vaiheessa. Se oli yksi turnaus, missä Roberto Carlokset ja Rivaldot pelasivat turnauksessa mukana, mutta Suomea vastaan oli ihan eri joukkue mukana.
Jokerit jäi aikansa ilmiöksi ja Marjamaan aika seurassa kahden vuoden mittaiseksi. Jokereista hän siirtyi elämänsä ensimmäistä kertaa pelaamaan ulkomaille kaudeksi 2002. Pesti turkkilaisessa pääsarjajoukkueessa Yimpas Yozgatsporissa ei mennyt täysin niin kuin piti ja aika seurassa jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Ikimuistoisia hetkiä kertyi kuitenkin kokemuspankkiin useita. Vähemmän yllättäen paikallinen intohimoinen fanikulttuuri teki vaikutuksen – hyvässä ja pahassa.
– Se oli suhteellisen karua ympäristöä itäisemmässä Turkissa. Kaupunki ei ollut mikään valtaisan kokoinen ja ei ollut mikään aivan supertuore stadion. Kyseisenä vuonna Turkkihan oli pronssilla MM-kisoissakin. Siellä oli useita pelaajia, joita vastaan oli itsekin pelannut juuri muutama kuukausi aiemminkin. Oli mielenkiintoista seurata kisojakin.
– Maan kulttuurille täytyy nostaa hattua. Eroavaisuus ja kontrasti hyvinkin maltilliseen kotimaiseen kannatukseen, mikä on vuosien varrella kyllä kehittynyt erittäin paljon äänekkäämpään ja meluisampaan suuntaan, oli tuossa ajanjaksossa valtaisen kokoinen.
Marjamaa kuvailee, kuinka stadion täyttyi metelöivistä kannattajista jo tunteja ennen ottelun alkua ja yleisö reagoi jo alkulämpöjen ottamiseen aivan kuin olisi kyseessä jo varsinainen ottelu. Erään kerran Marjamaa sai kokea intohimoisen kannattajakulttuurin varjopuolen. Omista kannattajista saattoi tulla pahimpia vihollisia tappion hetkellä.
– Yksi erittäin kriittinen peli, missä olisi pitänyt pärjätä. Kotipeli ja 95 minuutilla tuli tappiomaali. Välittömästi maalin jälkeen peli jouduttiin oikeastaan viheltämään poikki. Sieltä rupesi stadionilta lentämään stadionin penkkejä ja kaikkea irtokamaa mitä oli.
– Mellakkapoliisit kävivät sitten hakemassa keskiympyrästä yksi kerrallaan pukukoppiin, kun tavaraa heitettiin niskaan. Pukukopissa odotettiin joku tunti puolitoista, että ihmisillä lämpö laskisi.
Puolentoista tunnin odottaminen ei ollut ihmisten kierroksia laskenut tippaakaan. Joukkue saatiin kuitenkin lopulta bussin suojiin ja lähdettiin matkustamaan kohti seuran leirikeskusta.
– Bussissa sattui olemaan vapaana yksi paikka missä ei istunut kukaan pelaaja ja siihen tuli sitten tiiliskivi ikkunan läpi. Onni onnettomuudessa.
Seuran bussi kaasutti poliisin panssariautojen suojassa hurjaa kyytiä läpi kaupungin ja pääsi lopulta määränpäähänsä leirikeskukseen. Draama ei loppunut kuitenkaan tähän.
– Se oli iso vartioitu alue. Yön aikana sieltä oli jotkut kannattajat murtautuneet leirikeskukseen sisään. Yhdellä paikallisella pelaajalla, joka ehkä tunnistaa paremmin nämä käyttäytymismallit siellä, oli ase huoneessa ja aseella uhaten hääti nämä kannattajat sieltä leirikeskuksesta ulos.
Seuran huono menestys sai seurajohdon turvautumaan äärimmäisiltä kuulostaviin keinoihin kurssin muuttamiseksi.
– Yhtenä päivänä tässä leirikeskuksessa pyydetään, että joukkueen pitää mennä ulos. Ollaan siinä leirikeskuksen edessä ja siinä pidetään puheita. Katson, että siinä on yksi tällainen kilipukki vieressä.
Eläinrakkaaksi ihmiseksi tunnustautuva Marjamaa ei kielimuurin vuoksi tajunnut, mihin suuntaan tilanne oli kehittymässä.
– Menin silittelemään siinä ja hyvin intensiivisiä puheita lausuttiin valmentajien ja seurajohdon suusta. Jossain vaiheessa siinä kilipukkia silittelin, niin sieltä tultiin ja otettiin narusta, että anna se kilipukki tänne. Yhtäkkiä se käännetään siinä ja vedetään kurkku auki. Ruvetaan verta ottamaan sieltä kurkusta ja pyyhkimään jokaisen pelaajan naamalle.
Kilipukin uhraaminen ei joukkueen kurssia kääntänyt. Seuran toimintakin on ajettu alas Transfermarktin mukaan vuonna 2015. Turkista Marjamaa palasi Suomeen, tuttuun ja turvalliseen Lahteen. Siirron taustalla naruja veteli Harri Kampman, joka oli palannut valmentamaan Lahtea.
– Hape oli hyvin aktiivinen tässä asiassa. Hänellä oli paljon syytä, että tulin sitten takaisin.
Harri itse taustoittaa siirtoa seuraavasti.
– Mulla oli sellaista taustatietoa, kun siellä kävi näitä lahtelaisia kundeja Febin tykönä. Viesti oli monesti se, ettei kaikki asiat ole siellä niin kuin Febi itse toivoisi. Sitten soittelin sille ja sanoin, että täällä on sulle aina paikka olemassa. Taisin Febin faijaltakin jotain kysellä, kun tunsin perheen.
– Sitten päästiin siihen tilanteeseen, että hän halusi tulla takaisin. Sitä ei sitten hirveästi levitelty kauheasti Suomessa muihin seuroihin, koska Febi oli silloin hyvä pelaaja ja just sellainen pelaaja, mikä me FC Lahteen haluttiin. Painotan sitä, että oma pelaaja ja seuran kasvatti.
Kauden päätteeksi Marjamaa nosti jälleen kytkintä ja siirtyi AC Allianssiin samoista syistä, miksi oli siirtynyt aikanaan Lahdesta Jokereihin. Tämä siirto oli viimeinen niitti kannattajille ja kipinä laulun ”Haista vi*** Marjamaa” syntymiselle
– Siitä on tullut tällainen lahtelaisen kannattajakulttuurin kaanoniin kuuluva historiikkiasia, mikä vaan kuuluu tietää.
Vuosien kuluessa laulua kuulee yhä harvemmin, mutta tällä kaudella kotiottelussa KuPS:aa vastaan se kuultiin pelin alkujuhlallisuuksien yhteydessä, kun kuuluttaja luki Marjamaan terveisiä 200 liigaottelua täyteen saaneelle Otso Koskiselle. Vuosikymmenten mukana on paha veri kaikonnut ja lauluun on tullut sävy, jossa on lämpöä.
– Juuri tällä hetkellä siinä on pilkettä ehkä silmäkulmassa. Se oli aggressiivinen silloin aikanaan. Nyt se on ajan saatossa muuttunut siltä osin muuttunut erityyppiseksi.
– Allianssiin kun siirryin ja oli Liigacupin finaali siinä Lahtea vastaan. Litti oli tullut vielä takaisin Lahteen. Muistan, että vaikka Litti on Lahdessa niin Lahden kannattajien suurimmat mölyämiset oli juuri tämä kyseinen laulu. Tuli aivan valtavan moneen kertaan kyseisessä pelissä. Teillä on nyt Kuningas omassa joukkueessa ja silti sitä jaksettiin vetää läpi koko ottelun. Nostan hattua sille sinnikkyydelle. Pyrittiin kuumottamaan kaikin keinoin.
Allianssi oli Jokereiden tapaan eräänlainen nousukas, joka tavoitteli rohkeasti isoja asioita. Seura perustettiin vuonna 2002 Atlantis FC:n raunioille. Sen takana oli Metsäliitto-yhtiöön kuulunut Finnforest, joka oli rakennuttanut sen puurakenteisen kotistadionin Myyrmäkeen. Kausi 2004 toi Allianssin palkintokaappiin täytteeksi Liigacupin mestaruuden ja hopeamitalin. Kaudella 2005 koettiin kuitenkin jotain, joka jäi kotimaisen jalkapallon ja urheilun historiankirjoihin suoranaisena häpeätahrana. Suomeen rantautui katkeran makuinen maistiainen ottelumanipulaatiosta ja Allianssi joutui sen kohteeksi. Marjamaa seurasi näytöstä aitiopaikalta, voimattomana ja täysin syyttömänä sijaiskärsijänä.
– Seurasta piti kasvattaa huomattavasti pitkäaikaisempi ja menestyksekkäämpi. Jalkapallobisnes ei ole helpointa Suomessa ja aika nopeasti siinä jäi pää vetävän käteen.
– Tämä on ollut tällainen silmiä avaava käytännön malli siitä, miten nopeasti kansainvälinenkin rikollisuus ja hyväksikäyttäjät haistavat tilanteen. Ei siinä vaiheessa ollut olettamuksia, että olisi tämäntyyppistä toimintaa tai että olisi muita agendoja taustalla kuin urheilullisen menestyksen hakeminen.
Lyhykäisyydessään kuvio meni seuraavasti. Talousvaikeuksista kärsinyt Allianssi sai uudeksi omistajakseen kiinalaisen liikemiehen Ye Zheyun ja uudeksi toimitusjohtajakseen belgialaisen Olivier Surayn. Omistaja ja toimitusjohtaja tulivat ovista sisään karmit kaulassa ja kertoivat aikeistaan satasata joukkueeseen seuraavina vuosina siinä määrin, että seura voittaa mestaruuden ja pärjää Euroopan kentillä. Joukkueeseen palkattiinkin välittömästi kuusi uutta ulkomaalaista pelaajaa ja uusi valmentaja Thierry Pister monivuotisen valmentaja Ari Tiittasen tilalle.
Allianssilla oli samaan aikaan parhaillaan käynnissä europelit norjalaista SK Brannia vastaan. Kyseessä oli silloinen UEFAn Intertoto Cup ja Norjassa pelattu ensimmäinen osaottelu oli päättynyt maalittomaan tasapeliin. Ratkaisu käytäisiin siis kotiottelussa ja joukkueelle myytiin järkeenkäypä ajatus. Niin sanotussa välipelissä Hakaa vastaan oli tarkoitus kierrättää ykkösmiehistöä ja antaa vastikään seuraan hankituille pelaajille näytönpaikka. Heinäkuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2005 pelattu peli Hakaa vastaan päättyi epäilyttävään 0–8-murskatappioon ja palaneen käryä oli ilmassa, vaikka kokonaiskuvaa olikin vaikea hahmottaa.
– Katsomon puolelta kyseistä peliä katsoneena niin kyllähän sen aika nopeasti näkee, ettei peli näytä ihan siltä, miltä nämä pelaajat harjoitusympäristössä ovat olleet.
Seuraavien päivien aikana joukkueen sisällä dynamiikka muuttui kerta laakista asetelmaan vanhat vastaan uudet tulijat.
– Kyllä se jakoi pukukopin välittömästi loppukauden ajaksi. Ylöspäin ei ollut sitä keskusteluyhteyttä.
Media seurasi tilanteen kehittymistä linssi tarkkana. Erinäisten käänteiden jälkeen Allianssin toiminta ajettiin lopulta alas ennen kauden 2006 alkua. Jälkikäteen Suray myönsi Haka-Alliansi-ottelun lopputuloksen olleen järjestetty.
– Se ei päättynyt hirveän hienosti. Jalkapallo on ylivoimaisesti maailman kansainvälisin laji ja siinä liikkuu valtaiset rahamäärät. Mahtuu joukkoon paljon epämääräistä ja epärehellistä porukkaa, eikä Suomi ole sellainen ympäristö, että olisimme täysin immuuneja kaikelle rikollisuudelle. Se oli hyvä tällainen herätysliike, että miten asiat voivat sitten nopeasti mennä solmuun eikä ihan puhtaimmalla tavalla.
Allianssista Marjamaa siirtyi Helsingin Jalkapalloklubiin tavoitteena saada viimein mestaruus vyölleen. Kausi 2006 ei sitä tuonut, eikä myöskään kausi 2007, joka meni Marjamaan osalta ohi loukkaantumisen vuoksi. Loukkaantuminen oli vakavuudeltaan sitä luokkaa, että mies päätti lopettaa pelaajauransa siihen kohtaan.
– Oli jonkun verran jo ensimmäisellä kaudella haasteita loukkaantumisten kanssa. Pelasin aika paljonkin, mutta siinä vaiheessa oli jo muutamat operaatiot vedetty. Seuraavaan kauteen valmistautumaan ja kevään ensimmäisissä peleissä pystyin pelaamaan. Tuli uusi loukkaantuminen, jota yritettiin pariin kertaan leikkauksella parantaa. Se oli rusto-ongelma, eikä kukaan lääkäri ole keksinyt, miten rustoa pystyttäisiin uudelleen kasvattamaan tai parantamaan.
– Mulla oli sellainen jalka, joka oli tällaiseen arkielämään ja kuntoiluun soveltuva, muttei ammattiurheiluun. Se oli sitten niin sanotusti siinä taputeltu.
Marjamaa ei Suomen mestaruutta koskaan voittanut, mutta tilille kertyi kolme hopeamitalia (2000, 2004, 2006) ja Suomen Cupin voitto kaudella 2006. Liigapelejä kertyi yhteensä 199 ja maajoukkue-edustuksia kuusi, kuten jo aiemmin mainittua. Ei pöllömmin kaverilta, joka nuorena oli pois aktiivisesta lajitoiminnasta parin vuoden ajan.
Suomifutiksen lähettiläs
Jo pelaajauransa aikana Marjamaa oli käynnistänyt opiskelut kauppakorkeakoulussa ja suoritti opintoja peliuran ehdoilla. Kampman kuvaili minulle Marjamaata suoranaisena älykkönä, joka pääsi kouluun sisään huippupistein. Uransa lopetettua kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Marjamaa otti pientä pesäeroa jalkapalloon ja haki uutta perspektiiviä työskentelemällä pankkimaailmassa. Täysin hän ei lajista irtautunut, sillä samalla hän kirjoitti kolumneja nykyiseen Urheilulehteen ja työskenteli kommentaattorina urheilukanavalla.
– Olin yritysrahoituksen puolella pankkimaailmassa, mikä oli erittäin hyvä koulu. Ehdin melkein kolme vuotta olla siinä. Sitten tuli nykyinen positio, mihin minut headhuntattiin. Lähdin sitten tälle polulle, mistä on jo jonkun verran aikaa.
Jonkun verran aikaa on tosiaan kulunut siitä hetkestä, kun Marjamaa Veikkausliigan toimitusjohtajaksi palkattiin. Työrupeama nykyisessä tehtävässä on venähtänyt jo kuusitoistavuotiseksi, eikä loppua näy. Miksi näkyisikään, sillä asiat edistyvät ja mies viihtyy työssään. Ulkopuolinen tosin saattaisi ajatella, että näin näkyvän työn parissa, jossa toimii pahimmillaan useamman tulen välissä, lähtisi järki ja tukka päästä ennemmin tai myöhemmin.
Marjamaan startti pestissä olisi voinut olla helpompikin. Jo ensimmäisten kuukausien aikana syliin lävähti poikkeuksellisen vakavia tilanteita. Veikkausliigaan kaudeksi 2011 nousseen RoPS:n pelaajiin kohdistui epäilyjä otteluiden järjestämisestä edelliskaudella. Lopulta selvisi, että vyyhti oli laajempi ja otteluita oli järjestetty singaporelaisen Wilson Raj Perumalin johdolla jo vuodesta 2008. Selkkaus aiheutti kyseisten pelaajien erottamisen ja ikävän jälkipyykin. Lopulta oikeus tuomitsi Perumalin ja pelaajien maksamaan RoPS:lle korvauksia, mutta tapauksessa oli ikäviä kaikuja Marjamaallekin tutusta AC Allianssi -casesta. Tampere Unitedin osallistuminen liigakaudelle 2011 jouduttiin puolestaan epäämään kauden kynnyksellä taloudellisten kriteerien vuoksi, ja tämä aiheutti kauden avauksen siirtymisen eteenpäin toukokuulle.
– Keskusorganisaation voimavarat eivät olleet siinä kohtaa hirveän kokoiset ja toi omat haasteensa. Nämä kun kaikki lävähtivät käsille heti ensimmäisten kuukausien aikana, se oli ihan hyvä koulu tälleen alkuun.
Veikkausliigan brändi voi tällä hetkellä paremmin kuin koskaan ja etenkin viime vuosina sarjan imago on kehittynyt parempaan suuntaan isoin harppauksin. Isoimmaksi saavutuksekseen Marjamaa laskee liigaseuroille suuntautuvien taloudellisten virtojen kasvattamisen. Myös olosuhteiden parantuminen nostattaa Marjamaalle hymyn huulille. Hän nostaa esiin erään välähdyksen katsomastaan Urheiluruudun lähetyksestä muutaman vuoden takaa.
– Siinä oli Valioliigan pelit ja sitten tuli välittömästi Veikkausliigan pelit siihen. Se oli Tammelasta, Seinäjoelta paikallispeli ja Turku tai Helsinki. Oli kaunis kesäinen päivä, yleisöä oli jokaisessa pelissä todella paljon. Se oli sitä samaa rytmiikkaa. Kontrasti ei ollut enää sellainen, että se olisi pistänyt silmään. Jotain tässä on kuitenkin matkan varrella tehty hyvin ja päästy asioissa jollain tavalla ottamaan askeleita eteenpäin.
Kampman on seurannut tarkasti entisen valmennettavansa edesottamuksia ja kehaisee Febin suoriutuvan pelikentän ulkopuolellakin mainiosti.
– Uskon, että Febin toiminnasta näkyy tänäkin päivänä se, että hän ymmärtää jalkapalloa monelta kantilta, osaa ottaa huomioon seurojen toimintoja ja keskustelee ihmisten kanssa asioista. Se on mies paikallaan tossa duunissa, en mä tiedä kuka sitä voisi hoitaa paremmin.
Marjamaalta on turha odottaa mitään shokeeraavia kannanottoja jalkapallon ympäriltä, sillä ymmärrettävästi hän ei nykyisessä asemassaan sellaisia voi antaa. Kysyn, onko hänellä kenties mitään suosikkiseuraa kotimaasta tietäen, etten tule saamaan mitään skuuppivastausta. Saan sellaisen vastauksen, joka on juuri sitä mitä odotin. Se on kuitenkin niin hyvin puettu sanoiksi, että en voi kuin antaa pienet aplodit.
– Europeleissä voin kannattaa suomalaisia. Europelit ovat siinä mielessä mukavia, että siinä voi huoletta olla suomalaisen joukkueen kannalla.
– Sitten kun mennään Veikkausliigaan niin oon ottanut tän linjan, puhtaasti työn puitteissa, että lähtökohtaisesti olen sarjataulukon puolella. Haluaisin, että viimeisellä kierroksella kaikki joukkueet olisivat samoissa pisteissä. Se olisi se optimaali, ettei mikään olisi ratkennut ja viimeisellä kierroksella joka joukkue lähtisi ihan samoista pisteistä.
Epilogi
Esipuheessani kerroin pienestä ja piskuisesta kannattajakerhomme synnystä. Muistan tuolloin ajatelleeni, että ehkäpä FCLK:n porukka näkee vastapuolelta stadionia toimintamme ja vaikuttuu. Pian luoksemme ehkä saapuisi jäseniä tuosta kerhosta hattu kourassa ja pyytäisi, voisiko noin hurjat pojat kenties liittyä heidän joukkoonsa kannattajasektioon, etteivät tulisi enää aivan suohon lauletuksi. Kerhomme kohtalona oli kuitenkin vuoden parin sisään näivettyä ja sen jäsenistä taidan olla ainoa, joka aktiivisesti Lahden peleissä käy.
Marjamaa on toimessaan tehnyt pitkäjänteistä työtä ja selvästi rakastaa sitä, mitä tekee. Mies on elänyt ja hengittänyt kotimaista jalkapalloa pikkupojasta asti, eikä muutenkaan voi olla ihan paska jätkä, kun syntymäkaupungin kohdalla lukee ”Lahti”. Kampmanin kanssa olen samaa mieltä siitä, etten voisi kuvitella ketään, joka hoitaisi Veikkausliigan toimitusjohtajan roolia paremmin kuin Marjamaa. Ja jos joku ei ole samaa mieltä, niin luepas tämä juttu uudestaan läpi.
P.S. Tulipas tästä taas positiivissävytteinen teksti. Jotain lahtelaismaista lopetustahan tähän olisi hyvä keksiä, ettei menisi ihan ylistämiseksi. Joku pieni kuitti. Nyt keksin. Timo – kun Lahti tulevaisuudessa selviytyy europeleihin, niin muista ottaa huomioon otteluohjelmaa laatiessa se vaihtoehto, että menemme pitkälle. Turkulaisilta lisätiedot.
Teksti: Miko Heikkinen
Kannen kuva: Juha Tamminen
