FC Lahti jatkaa Veikkausliiga-kauttaan lauantaina 23.5., kun edessä on vierasottelu hallitsevaa mestaria Kuopion Palloseura vastaan Kuopiossa. Kamppailu käynnistyy klo 17.00 Väre Areenalla.
KuPS lähtee perjantain otteluun Veikkausliigan sarjataulukon toiselta sijalta. Kuopiolaiset ovat kärsineet tällä kaudella vasta yhden tappion, kun AC Oulu otti toukokuun alussa 2–0-kotivoiton. KuPS on pelannut tasan sekä SJK:n että HJK:n kanssa ja hakenut vieraspisteen IFK Mariehamnilta. Edellisessä liigaottelussaan kuopiolaiset palasivat voittojen tielle vakuuttavasti kaatamalla FF Jaron kotikentällään 3–0. Yhdeksästä ottelusta KuPS on kerännyt yhteensä 16 pistettä.
FC Lahti puolestaan lähtee otteluun tavoitteenaan kääntää viime otteluiden tasapelit takaisin täysiksi pisteiksi. Lahtelaiset ovat pelanneet tasan VPS:n ja IFK Mariehamnin kanssa sekä ottaneet tärkeän 2–1-kotivoiton AC Oulusta. Ainoa tappio viimeiseen neljään liigaotteluun tuli vieraskentällä HJK:ta vastaan niukasti 1–0-lukemin. FC Lahti on tällä hetkellä Veikkausliigan sarjataulukossa kahdeksantena kahdeksalla pisteellä seitsemästä ottelusta.
– KuPS on yksi sarjan parhaista joukkueista, joten edessä on hyvä ja vaativa haaste meille. Haluamme mitata omaa tasoamme tällaisia joukkueita vastaan ja jatkaa pelaamista omalla tavallamme. Valmistautumisaikaa ei ole paljon maanantain ottelun jälkeen, mutta joukkue on valmis taistelemaan pisteistä, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi.
FC Lahden Martim Ferreira odottaa KuPSin kohtaamista luottavaisin mielin. Portugalilainen korostaa joukkueen hyvää harjoittelua, jatkuvaa kehitystä sekä yhtenäisen pelaamisen merkitystä kovaa kuopiolaisryhmää vastaan.
– Joukkueessa on tällä hetkellä hyvä tunne. Olemme harjoitelleet hyvin ja kehitymme koko ajan viikko viikolta. Tiedämme, että KuPS on erittäin vahva joukkue ja edessä on varmasti vaikea ottelu, mutta uskomme omiin mahdollisuuksiimme. Meidän täytyy olla vahvoja joukkueena, pelata yhtenäisesti ja jatkaa samalla asenteella kuin viime otteluissa. Olemme valmiita peliin.
KuPS – FC Lahti, 23.5.2026 kello 17.00, Väre Areena
Mikäli et matkaa paikan päälle, voi ottelua seurata Sporttiravintola Pelurissa ja Pub Iloisessa Kulkijassa.