FC Lahden maalivahti Osku Maukonen esitti lauantaina Joensuussa useita huipputorjuntoja ja piti FC Lahden pitkään pelissä mukana. Mehtimäen stadionilla nähtiin vauhdikas kamppailu, mutta Eemeli Honkolan toisen puoliajan osuma ratkaisi pisteet Jipolle lukemin 1–0.
JIPPO – FC Lahti 1–0 (0–0)
FC Lahti kohtasi lauantaina Joensuussa Jipon kolmatta kertaa kuluvalla sarjakaudella. Mehtimäen jalkapallostadionilla mitelty ottelu tarjosi jo alkuminuuteilta lähtien vauhdikasta peliä sekä molemmille joukkueille omat tilaisuutensa avausmaalin tekemiseen.
Lahti sai ensimmäisen paikkansa jo kolmannella minuutilla, kun Martim Ferreira tarjoili pallon Romain Sansille pieneen kulmaan. Sansin laukaus suuntautui kuitenkin suoraan Jipon maalilla torjuneen Pyry Piiroisen syliin. Heti perään myös kotijoukkue pääsi kokeilemaan: Eemeli Honkola nousi vasemmalta laidalta ja löysi tilaa laukaukselleen, mutta veto karkasi selvästi maalin yli.
12. peliminuutilla Oskar Pihlaja kaadettiin rangaistusalueella. Päätuomari nosti Tobias Karkulowskille keltaisen kortin ja viittasi pilkulle. Jipon yritys jäi kuitenkin tuloksettomaksi, sillä FC Lahden maalivahti Osku Maukonen aavisti oikein ja torjui rangaistuspotkun varmasti oikeasta alakulmasta.
Lahti haki johtomaalia aktiivisesti. 18. minuutilla Karkulowski syötti pallon rangaistusalueelle Aaron Lindholmille, mutta laukaus lähti vaikeasta asennosta ja pysähtyi Piiroisen torjuntaan. Ottelun 34. minuutilla Abdoulaye Kanté murtautui boksiin ja tarjoili pallon Karkulowskille, joka laukoi tulisesti – jälleen Piiroinen venyi pallon tielle. Jälkitilanteesta Lahti sai vapaapotkun pienestä kulmasta. Sans kokeili suoralla yrityksellä etukulmaa, mutta Piiroinen torjui, eikä jatkopalloon ehtinyt Ferreira onnistunut myöskään maalinteossa.
Ensimmäinen puoliaika pelattiin loppuun maalittomissa merkeissä, vaikka tilanteita riitti molemmissa päissä. Seitsemän minuutin lisäaikakaan ei tuonut avausmaalia, ja tauolle siirryttiin tasalukemissa 0–0.
Toinen puoliaika sai Lahden kannalta ikävän alun, kun 52. peliminuutilla Jyri Kiuru pelasi korkean pallon takatolpalle Honkolalle, joka pääsi kokeilemaan volleysta. Maukonen pääsi väliin, mutta pallo päätyi torjunnan kautta maaliin.
Neljä minuuttia avausosuman jälkeen Jippo oli jälleen paikassa, kun Kiuru pääsi nokikkain Maukosen kanssa. Maukonen tuli kuitenkin terävästi vastaan ja torjui Kiurun yrityksen hienosti.
Myös lahtelaiset saivat paikkansa. Ferreira pääsi 61. peliminuutilla vetopaikkaan, mutta tulinen laukaus rangaistusalueen rajalta ei tuonut kuitenkaan tasoitusosumaa.
Maukonen venyi 66. peliminuutilla jälleen upeaan torjuntaan pysäyttäessään Pihlajan vedon vasemmasta yläkulmasta. Hetkeä myöhemmin Kanté oli karata puolustukselta, mutta Samu Koistisen rike pysäytti hyökkääjän etenemisen.
75. peliminuutilla lahtelaiset saivat vapaapotkun erinomaisesta paikasta, kun Ferreira kaadettiin rangaistusalueen tuntumassa. Daniel Heikkinen lähetti vedon matalana, mutta Piiroinen torjui yrityksen.
Viittä minuuttia myöhemmin Maukonen venyi jälleen upeaan torjuntaan, kun Karlos Mahugo pääsi puskemaan avopaikasta kulmapotkun seurauksena.
Lahtelaisten paras maalintekopaikka nähtiin 88. peliminuutilla, kun Vilho Huovila löysi keskityksellään Eric Otengin maalin edustalta. Otengin pusku tärähti kuitenkin maalin ylärimaan. Tämän lähemmäksi Lahti ei maalintekoa päässyt ja päätösnumeroin 1–0, täydet kolme pistettä jäivät Joensuuhun.
–Kova ottelu. Yhdestä virheestä annoimme maalin, emmekä myöskään pystyneet hyödyntämään niitä todella isoja paikkoja, jotka meillä oli, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kommentoi ottelun jälkeen.
FC Lahden kokoonpano:
31 Maukonen, 3 Sans, 5 Casagrande, 6 Pami (8 Peltola 76’), 9 Lindholm (20 Muzinga 65’), 15 Hasa (23 Huovila 65’), 19 Ferreira (10 Oteng 76’), 21 Vainionpää, 28 Montiel, 77 Karkulowski (7 Heikkinen 65’), 95 Kanté