On aika Miko Heikkisen kirjoittaman juttusarjan “Oi Lahti on!” toisen jakson. Seuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Heikkinen tuo esiin FC Lahden Hall of Famen jäseniä. Kuuntele jutut joko podcastina tai lue tekstimuotoisena!
FC Lahden Hall of Fameen numerolla kaksi valittu on pelaajana ja valmentajana seuraa edustanut Tommi Kautonen. Pelaajaurallaan Kautonen ehti kokea muun muassa suosikkiseuraansa Liverpoolia vastaan pelaamisen Anfieldilla, ranskalaista suurpelaajaa Zinédine Zidanea vastaan kamppailemisen nuorten maaottelussa, Suomen Cupin voiton MyPassa, yhdeksän A-maaottelua Suomen paidassa ja lähes 400 pääsarjaottelua. Edelleen käynnissä olevan valmennusuran aikana hän on kokenut sarjasta putoamisia ja nousuja, onnistumisen hetkiä ja myös tilanteita, joissa persauksiin on ilmestynyt kengän kuva.
Tarttuvasta naurustaan ja leveästä hymystään tunnettu Kautonen on mies, josta on monella monenmoisia muistoja. Niin on minullakin. Aloitetaan yhdellä, joka on jäänyt ehkä parhaiten mieleen. Siinä muistossa Kautonen näyttelee sivuroolia, mutta olennaista sellaista.
Elettiin sydäntalvea 2013, kun olin mediatiimin kauden avauspalaverissa seuran toimistossa, joka silloin sijaitsi kauppahallin yläkerrassa. Paikalla olivat lisäkseni legendaarinen suomifutishahmo Hasse Kallström ja hänen poikansa, nykyinen Ruudun tähtiselostaja, Kim Kallström. Hasse työskenteli silloin seuran markkinointijohtajana ja Kim puolestaan oli palkattu mediapäälliköksi. Paikalla oli myös runosielu Tommi Leirilaakso, joka oli kiinteä osa varsin tuoretta ja seuran ensimmäiseksi laskettavaa mediatiimiä.
Kesken palaverin minulle ja ”Leirikselle” paljastettiin, että kohta toimistolle saapuisi päävalmentaja Kautonen ja seuran pelaaja-asioista silloin vastannut Jussi Lumio yhdessä uuden tähtihankinnan kanssa. Tässä kohtaa muistan, kuinka sykkeeni kohosi ja ajatukset alkoivat sinkoilla päässä kuin täysosuman saanut flipperipallo – kuka se voisi olla? Aloin pläräämään päässäni mahdollisia kandidaatteja läpi. Olisiko se Rio de Janeiron hiekkarannoilta naarattu palloon samettisen kosketuksen kehittänyt brassi tai kenties joku ulkomaan kierrokselta kotiin palaava ex-fclahtelainen? Ei luoja päästä tästä jännityksestä, ajattelin. Lopulta toimiston ovi kävi ja menimme käytävälle kolmikkoa vastaan. Kautosen ja Lumion seurassa oli tuolloin kotimaisten pelaajamarkkinoiden eittämättä kuumin nimi, jonka allekirjoitusta kuolasi jokainen suomalainen seura. Tuo pelaaja oli Veikkausliigan kuohkeaan kermaan kuulunut Joni Kauko, joka ei ollut yllättäen tehnyt jatkosopimusta kasvattajaseuraansa FC Interiin.
Olin aivan klapilla päähän lyöty ja pokkani petti täydellisesti, kun totta kai tunnistin miehen ensisilmäyksellä. Taisin siinä ääneen hihkua ja tuuletella kuin Timo Jutila voitetun lätkän MM-finaalin jälkeen. Toivotin Kaukon kädestä pitäen tervetulleeksi Lahteen, hyvä etten suudellut sentään. Ainakaan muistaakseni. Kauko itse varmaan mietti mielessään, että kuka tämä seuran toimistolla innosta kattoon hyppivä nuori mies mahtaa olla, ja että tulee pitkät kuukaudet, jos kaikki lahtelaiset ovat tällaisia. Kautonen katseli henkseleitteni paukuttelua naureskellen ja muistan hänen lopulta tokaisseen isällisesti, että ”koitahan nyt pysyä housuissasi”. Kautosen sanat kaikuivat kuitenkin kuuroille korville siinä kohtaa, vaikka ne mieleen näköjään painuivatkin. Tässä nyt on kuule Tommi housut ja paidat turhia, tämä poika painelee Lanu Spahan kylpemään, suunnittelin mielessäni. Mehän saatiin jumankauta ryöstettyä tuleva A-maajoukkuepelaaja ja keskikentän turbomoottori joukkueeseen. Hänen kanssaan kaikki olisi mahdollista ja velat saatavia.
Poistuin toimistolta hymy korvissa ja ajattelin, että onpas tämä mediatiimiin kuuluminen mukavaa hommaa, kun tällaista pääsee omin silmin todistamaan. Voin kertoa, että sen jälkeen ei vastaavaa ole enää palavereissa tapahtunut. Vaan jospa muistavat toimistolla tämän innostukseni laadun ja voimakkuuden, eivätkä ole uskaltaneet uusia pelaajia eteeni tuoda sen jälkeen. Liekö syy siinä? Pahoin pelkään, että elämä on tehnyt tehtävänsä, enkä moiseen avoimen intomieliseen ilakointiin enää pystyisi, vaikka eteeni roudattaisiin FC Lahti -pelipaita päällä ja tuliterät nappikset jalassa itse Lamine Yamal. Kutsua seuraavaan palaveriin odotellessa. Lupaan olla nätisti.
Vielä varoituksen sana herkkähipiäisimmille, joiden en kyllä usko tämän jutun pariin edes löytäneen. Tämä teksti sisältää kiroilua ja viittauksia alkoholin käytöstä eli lyökää tälle kaikki mahdolliset varoitusleimat ja K18-merkinnät. Kautosta en alkanut sensuroimaan, sillä se olisi ollut sama kuin kuuntelisi musiikkia monona ilman alataajuuksia. Etteköhän te äidin pikkumussukat opi kiroilemaan ja ryyppäämään jossain muualla kuin tämän tekstin parissa, jos niikseen on oleva. Sinua on varoitettu. Ja nyt tarinan pariin.
Mistä kaikki alkoi?
Tapaan Tommin aurinkoisena toukokuisena päivänä missäpä muuallakaan kuin lahtelaisen jalkapallon kehdossa, Kisapuistossa. Seuraan Tommia Lahden Reippaan valmentajien koppiin, joka sijaitsee parkkitalon puoleisessa kentän päädyssä. Kopin virkaa toimittaa rakennustyömailta ja homekoulujen pihoilta tuttu näky eli työmaakoppi. Oven avautuessa nokkaan tulvahtaa autenttiset futistuoksut. Ja painotan sanaa tuoksut. Lätkäkamat haisevat, futiskamat tuoksuvat. Koppi on kotoinen ja ajaa asiansa, mutta kertoo osaltaan olosuhteiden kehnosta laadusta tässä kaupungissa. Ilmastointi ei pelaa tai sitä ei siis ole. Ovi pitää jättää auki, jotta ilma vaihtuisi jotenkuten. Mikäli Kautonen ja hänen kakkosvalmentajansa Tommi Vartiainen piirtävät joskus kummallisia kuvioita fläppitauluun, voi syy löytyä kopin liian korkeiksi käyneistä hiilidioksidipitoisuuksista.
Ihan ensin pitää kysyä Tommilta ennen asiaan menemistä, että mistä lempinimi ja yleiseen käyttöön vakiintunut ”Auge” juontaa juurensa. Siinä on kummallinen, mutta hyvä ja omaperäinen lempinimi miehellä. Ei se ainakaan juonnu etu- tai sukunimestä. Lempinimen takana on Kautosen lapsuudenystävä, aivan kelvolliseksi jalkapallonpelaajaksi kasvanut, Jari Litmanen.
– Se on hänen kierolla ajatuksen juoksullaan kehittelemä. Jari taisi pelata Klubissa silloin ja stadikalle tuli Bayer München vieraaksi. Siellä pelasi sellainen libero kautta toppari, Saksan maajoukkuepelaaja kuin Klaus Augenthaler. Häntä muut Bayernin pelaajat kutsuivat Augeksi. No vain Jari pystyi sen hakemaan sieltä, että ”no toi Tommi on pelannut tossa junnuissa liberoa ja topparia, niin sittenhän Tommi on tästä lähtien Auge. Et Augehan sä oot ihan selkeästi.
Muilla ei vastaavaa lempinimeä ole tai ainakaan ei ole tullut vastaan paitsi tietysti itse Klaus Augenthalerilla.
– Sehän on pirun hyvä lempinimi, ei siinä mitään.
Vuoden 1971 jouluaattona suomalainen jalkapallo sai lahjan, joka jatkaa edelleen ilahduttamistaan. Tuolloin Tommi Kautonen syntyi ja kaksi vuotta vanhempi velipoika Turo sai pelikaverin itselleen. Heidän isänsä Timo Kautonen oli yksi Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijoita, ja on nimetty suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen vuonna 2005 ja saanut myös Suomen arvostetuimman palkinnon jalkapallon saralla eli Captain´s Ballin vuonna 2004. Myös sedät Mikko ja Olli pelasivat jalkapalloa pääsarjatasolla ja olivat mukana Timon kanssa voittamassa Suomen mestaruuden vuonna 1970 Lahden Reippaassa. Syyttäminen tahi kiittäminen jalkapalloharrastuksen aloittamisesta on kuitenkin äitiä, joka vei Tommin ja Turon Lahden Reippaan jalkapallokouluun 70-luvun loppupuoliskolla. Mukana kulki myös Tommin ikätoveri Jari.
– Mutsi vei meidät kolme sinne. Ekana kesänä Kärpäsen koulun rinteessä neppailin pikkuautoja. Seuraavana kesänä hyppäsin mukaan sitten.
Isä-Timo valmensi Reippaan -71 syntyneiden ikäluokkaa E-junioreista B-junioreihin asti. Auge kokee, ettei hän ainakaan mitään erityisvapauksia sukulaisuussuhteensa vuoksi saanut – päinvastoin.
– No, en halua antaa väärää käsitystä, että mä olin jossain armottomassa prässissä koko ajan. Mutta joo, ne muistikuvat mitä mulla on, niin se ei voinut näyttää muille vanhemmille tai muille junnupelaajille sitä, että toi valmentajan poika on jossain erikoisasemassa.
Tommin ja Turon kohtalo oli tähtiin kirjoitettu. Vaikkei Suomen vuoden jalkapalloilijaksikin pariin kertaan valittu isä millään muodoin lajin pariin ollut veljeksiä painostanutkaan, niin molemmista pojista oli myöhemmin tuleva pääsarjatason jalkapalloilijoita.
Tämä tarina ei kerro Litmasesta, mutta Kautosen tarinaa peratessa ei voi välttyä tuomasta esiin vahvaa yhteyttä Suomen tasavallan ainoaan kuninkaaseen. Litmasen kanssa jo lapsuudessa solmittu ystävyys on kantanut tähän päivään asti ja matkalla Auge on saanut nähdä ystävänsä nousun jalkapalloilevan maailman absoluuttiselle huipulle. Sitä myöden myös hänelle itselleen on avautunut ovia, jotka eivät muutoin olisi auenneet. Hän on päässyt ”Litin” siivellä matkustamaan ulkomaisiin huippuseuroihin ja tapaamaan siellä maailman huipulla olevia pelaajia sekä valmentajia. Niistä kohtaamisista Kautonen on ottanut oppia myös omaan tekemiseensä.
Jos tätä juttua joku nuori jalkapalloammattilaiseksi haluava lukee tai kuuntelee, ole nyt extratarkkana. Ensinäkin tässä jutussa oli K18-leima eli älä kerro tästä vanhemmillesi ja kohta paljastuu salaisuus, miten Litmasesta kasvoi kaikkien aikojen suomalainen jalkapalloilija. Rumpujen pärinää kiitos.
– Mähän oon aina vitsikkäästi Jarille heittänyt, että kyllä mä niin hyvin palloja keskittelin sulle, että kivahan sun oli reenata sitten maalintekoa. Että kyllähän se näkyy.
Tosiasiassa huippuunsa hiottujen taitojen takana oli lukematon määrä tunteja ja toistoja, eikä omatoiminen harjoittelu loppunut Litmasen ollessa maailman huipullakaan.
– Mä oon ollut monesti katsomassa sitä, kun kaikki nämä muut maailmanstarat (Ajax, 90-luvun puoliväli) lähtee, kun treenit loppuu. En muista huoltajan nimeä, oli tosi vanha monivuotinen Ajaxin huoltaja, niin se jäi heittelee Jarille palloja ja se viimeisteli sitten vitosen rajalta erilaisia palloja maaliin. Se oli sen 20-30 minuuttia huoltajan kanssa kahdestaan vielä siellä treenikentällä silloinkin.
Pelaajauran vaiheet
Kautonen edusti pitkän ja ansiokkaan pelaajauransa aikana FC Lahden ja kasvattajaseuransa Lahden Reippaan lisäksi perinteikkäitä seuroja, kuten Haka, MyPa ja VPS. Pääsarjaotteluita useilla eri pelipaikoilla uransa aikana nähdylle Kautoselle kertyi kaiken kaikkiaan 377 ja maaleja 21.
Ensimmäiset vuotensa miesten tasolla Kautonen pelasi Reippaan viirupaidoissa. Reipas tippui divariin kauden 1991 päätteeksi, jonka jälkeen Suomen U21-maajoukkuerinkiin kuulunut Kautonen siirtyi Hakaan, missä pelasi aina vuoteen 1994 asti. Kautonen kertoo, että alkuajat Hakassa sujuivat hyvin, mutta sitten koitti haastavammat ajat, joista useat pätkälainat eri seuroihin kauden 1994 aikana kielivät.
Kaudeksi 1995 Kautosen tie vei toiseen tehdasseuraan eli MyPaan, jossa hän pelasi kaikkiaan neljä vuotta. Myllykoskella Kautosen kaulaan ripustettiin hopeamitali pariin kertaan (1995 & 1996) ja pääsipä hän nostamaan ilmaan Suomen Cupin mestaruuspyttyäkin vuonna 1995. MyPa-vuosien aikana Kautonen nousi myös tanskalaisen Richard Møller Nielsenin valmentamaanA-maajoukkueeseen, jossa häntä nähtiin vasemman wingbackin roolissa. Lopulta Myllykosken nurkat alkoivat käydä liian ahtaiksi ja Kautonen kaipasi maisemanvaihdosta. Esiin astui 90-luvulla hyvin pärjännyt VPS, jota oli saapunut valmentamaan Ruotsin pääsarjatasollakin Allsvenskanissa valmentanut Sören Cratz.
Myös Vepsussa Kautonen pelasi neljän kauden ajan. Vaikkei ajasta länsirannikolla jäänytkään mainittavaa menestystä kerrottavaksi, ja viimeiseksi jäänyt kausi päättyi kirvelevään sarjasta putoamiseen, Vaasan vuosina ruotsin kielen taito kehittyi rutkasti ja toinen kotimainen taittuu edelleen. Onpa Kautonen myöhemmässä vaiheessa elämäänsä ruotsiksi valmentanutkin. Jättebra! Tässä kohtaa on luonteva nostaa esiin sellainen mielenkiintoinen seikka, että Kautonen on nimetty myös VPS-legendojen joukkoon, joka ajanee samaa asiaa kuin FC Lahden Hall of Fame. Vai ajaako sittenkään?
– Mun pitäisi nyt varmaan muistaa tää. Kaiketi joku tällainen valinta on tapahtunut, mutta sori Vepsu. En osaa kertoo sulle juuri mitään.
Ahaa, ei siitä sen enempää siis.
Paluu kotikonnuille Lahteen tapahtui kaudeksi 2003. Siirron taustalla naruja veteli tuttu mies, Lahden silloinen päävalmentaja Harri Kampman. Sama mies oli hänet aikanaan houkutellut Myllykoskelle. Kautosen lisäksi seuraan liittyi samaan aikaan toinen lahtelaiskasvatti, Jukka Koskinen.
Jukan nuorempi veli Jarkko oli jo toiminut useamman vuoden ajan lahtelaisten kapteenina, ja uusille pelaajille pidetyissä kastajaisissa eli niin kutsutussa sarvisaunassa maistui muukin kuin lähdevesi.
– Silloin oli perinne Jakella, että oli tietovisa. Jos vastasit väärin, niin aina piti ottaa shottilasillinen viinaa. Joillekin se oli vähän vaikeeta, Haaran Heikki oksensi mun vieressä ja pyysi ämpäriä.
– Jossain vaiheessa Jakke havahtui, että ”ei vittu, Auge vastaa tahallaan väärin, kun se juo koko ajan”. Ja Jakke oli jäljillä siinä. Sen jälkeen ne muistaakseni keksi sen, ettei Augelle enää anneta viinaa ja mä olin aivan pöyristynyt, että ”mitä helvettiä, totta kai, jos mä vastaan väärin niin tänne näin sitä viinaa”. Sitten se meni jotenkin vittu veden juomiseksi. Sitten mä en enää vastaillutkaan niin paljon väärin.
Kautonen oli jo hyvin kokenut ja tasonsa osoittanut liigapelaaja, mutta löysi vielä uransa ehtoopuolella vaihdelaatikostaan uuden vaihteen, ja pelasi omien sanojensa mukaan uransa parasta jalkapalloa FC Lahdessa vuosina 2003–2006. Tämä ei ollut sattumaa tai kotikaupungin puhtaasta hanavedestä johtuvaa, vaan kovan ja tarkan työn tulosta, josta on kiittäminen toki miestä itseään, valmentaja Kampmania, mutta ehkä eniten kuitenkin fysiikkavalmentaja Kimmo Vapaamaata.
– Ensin käytiin legendaarisissa Pajulahden mattotesteissä, kun Koskisen Jukan kanssa samana vuonna palattiin niin sanotusti kotiin. Me oltiin umpisurkeassa peruskunnossa, mikä oli täysin pöyristyttävää. Mä olin pelannut jo kuitenkin reilusti yli kymmenen vuotta Suomen huipulla. Sitten tulee fysiikkavalmentaja Lahdessa, joka ilmoittaa, että ”ei jumalauta jätkät, miten te ootte noi aikaisemmat kaudet jaksaneet pelata? Mitä te ootte treenannut?”
– Jukan kanssa monesti spekuloitiin, että me kuviteltiin, että me oltiin hyvässä kunnossa ja treenattiin tosi kovaa muissakin seuroissa omalla tavalla. Sitten se oli tosiaan huvittavaa mattotestien jälkeen mennä tuohon pikkuveskulle kilsan lenkkiä kiertämään ympyrää. Tommi Kautonen ja Jukka Koskinen kävelevät peruskuntotreenin siellä, kun muut vetelevät oikealta ja vasemmalta kierros kerrallaan ohi meistä. Niin oli se niin kuin siinä koomista.
Nuorempien painellessa ohi vilkku päällä saattaisi ajatella kilpahenkisyyden nostavan päätään, mutta Vapaamaan auktoriteetti piti kiihdyttelyhalut poissa ja kaksikko reippaili nöyrästi.
– Kun se piti sykkeiden mukaan mennä, niin se hyvin osasi perustella ammattitaidolla sen homman niin, että jos sä nyt lähdet juoksemaan tuosta näitä sykerajoja kovempaa, niin pieleen menee ja mihinkään sä et kehity.
Peruskuntolenkit tekivät tehtävänsä ja tulosta tuli. Lahdessa Kautosta nähtiin pelinumeroansa kahdeksaa vastaavassa roolissa eli keskikentän box-to-box-tyyppisenä pelaajana. Pelaajauransa Kautonen lopetti kauden 2006 päätteeksi lähestyessään 35 ikävuoden rajapyykkiä, vaikka kuten todettua, pelaajana hän kukoisti. Pääkopan sisällä jokin oli kuitenkin peruuttamattomasti naksahtanut eri asentoon.
– Sanotaanko, että fyysisesti olisin varmaankin voinut jatkaa vielä yksi tai kaksi kautta. Mutta hartioiden väli kun alkoi klikkaamaan, niin sitten se syntyi siinä kesällä se päätös elokuuhun mennessä, minkä silloin Muurisen Antille (FC Lahden silloinen päävalmentaja) ilmoitin.
– Tiesin, että mun pitäisi taas seuraavaa kautta kohti tehdä omalla ajalla entistä enemmän töitä, että pystyy jatkamaan sillä tasolla. Ja mun heräsi epäilyksen siemen, että pystynkö mä siihen enää. Ja sitten se hyvin realistisesti ja rehellisesti itselleni kävi sen läpi, että jos et sä pysty laittaa taas vielä ekstrakilsoja tai ei ole motivaatiota tehdä sitä, niin sitten on parempi lyödä kengät naulaan.
Samaan aikaan pelaajauransa lopettanut ja tuolloin joukkueen kapteenina toiminut Jarkko Koskinen arvostaa Kautosen korkealle niin pelikaverina kuin ystävänä.
– Augehan oli aivan loistava pelikaveri. Meillä synkkasi sillain hyvin, kun me parina pelattiin keskikentän pohjalla niin ei meidän paljoa tarvinnut käydä keskusteluja siitä mitä toinen tekee tai ei tee. Sen näki ilmeestä. Jos mä painoin maalia tekemään, harvemmin kyllä, niin pystyi luottamaan, että Auge hoitaa tontin siellä takana. Äärimmäisen luotettava ja loistava seuramies, uskomaton nauru miehellä on.
FC Lahden vanhan liiton kannattajiin kuuluva Pasi Savitie puolestaan muistaa Kautosen pelaajana, joka ei säästellyt itseään ja johti joukkuetta esimerkillään.
– Tommista tulee mieleen pelaajana ensimmäisenä pari ominaisuutta ja ne ovat johtajuus ja periksiantamattomuus. Auge pelasi siihen aikaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ensimmäisinä vuosina, jolloin joukkueessa oli hänen lisäksi muuta lahtelaista johtajuutta. Siinä oli Koskisen veljekset ja toisaalta taas nuoria kavereita, Haapalan Temeä (Teemu), Heleniuksen Nikiä ja Arkivuon Kallu (Kari) taisi olla silloin.
– Silloin Augen ja Koskisen veljesten kokemus painoi paljon vaakakupissa näiden nuorten pelaajien uraa ajatellen ja heistä tulikin sitten hyviä pelaajia.
Savitie kertoo muistoistaan, kuinka joskus 2000-luvun alkupuolella pelaajien ja kannattajien tiet saattoivat ristetä samaan paikkaan pelipäivän jälkeisen illanvieton aikana.
– Silloin me kaikkitietävät kannattajat toitotimme omia mielipiteitämme, niin Auge oli silloinkin vahva johtaja ja osoitti meille kannattajille, kuka on herra talossa ja korjasi aika selkeä sanaisesti meidän mielipiteitä ja pisti meidät nuoret pojat riviin ja ruotuun.
– Silloin ei naurattanut kauheasti, mutta hän ei todellakaan nöyristellyt ja luulen, että aika on pehmittänyt näitäkin näkemyksiä. Muistan, kun hän päätti pelaajauransa niin kannattajat palkitsivat hänet ihan erillisesti hienosta urasta ja hienosta ajasta FC Lahdessa pelaajana. Kieli semmoisesta molemminpuolisesta kunnioituksesta isossa kuvassa.
Valmennusuran alkuvaiheet
Uraansa jalkapallovalmentajana Kautonen oli aloitellut jo peliuransa ohella Lahdessa, kun hän valmensi Reippaan B-junioreita Petri Järvisen apuna. Pelaajauransa päätyttyä Kautonen otti B-juniorit täysin omalle vastuulleen ja kaudeksi 2008 hänen oli tarkoitus siirtyä valmentamaan A-junioreita. Kautonen kuitenkin sukelsi valmennuksen syvään päätyyn, kun hänelle tarjoutui päävalmentajan paikka Veikkausliigaseura FC KooTeePeestä (nyk. FC KTP). Aiempaa valmennuskokemusta miesten tasolta hänellä ei ollut.
Auge sanoo, että silloin olisi ehkä pitänyt osata kieltäytyä erinomaiselta tuntuneesta mahdollisuudesta. Jälkeenpäin on kuitenkin helppo viisastella ja usein asiat pitää oppia kantapään kautta. Sen vuoksi Kautonen ei jälkikäteen ratkaisua sano katuvansa, vaikka kausi 2008 Kotkassa päättyikin putoamiseen, eikä jatkosopimusta seuraan irronnut.
– Joku olisi enemmän pääkylmänä voinut miettiä asian niin, että tämä tulee liian aikaisin, missä varmasti on totuuden siemen tietyllä lailla. Mutta tulipa sille matkalle lähettyä ja tietysti kaikki nyt tietävät, miten se eteni. Kotkassa hommat meni suoraan sanoen päin prinkkalaa. Kova oppi sieltäkin kuitenkin jälkeenpäin, mitä ei jatkossa kannata tehdä.
Käytännön tasolla – mitkä olivat ne oppirahat, jotka maksoit?
– No ensinnäkin mä olin ihan noviisi joukkueen rakentamisessa. Resurssit olivat pienet, mutta ei siinä mitään. Kokemattomana valmentajana hyvin naiivi joukkueen kasaaminen. Hyvin, hyvin naiivi.
– Nuoria pelaajia paljon, mihin mä edelleenkin uskon, että Suomessa pitäisi olla ainoa reitti kehittää tätä koko maan jalkapalloa, on niihin nuoriin pelaajia panostaminen. Mutta sitten taas tullaan siihen, että hyvin naivisti katsottiin ne kyvyt, mitkä ne oikeasti ovat. Enemmän ohjasi se, että nuoria pelaajia tuohon vaan ja minähän ukko ylijumalana teen heistä Veikkausliigatason pelaajia nyt yhdessä talvessa. Tämä naiivius tuli kantapään kautta raakana oppina.
Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että Kautosen nykyinen kakkosvalmentaja Tommi Vartiainen pelasi tuon kauden ajan kotkalaisryhmässä. Vaikean, mutta opettavaisen Kotka-vuoden jälkeen Kautonen tuumasi, että oli aika suunnata kypsyttelemään omaa ammattitaitoa ennen seuraavaa näytöstä parrasvaloissa.
Kautonen kiersi Pohjanmaan lakeuksia toimien ensin vuonna 2009 monitoimiroolissa Vaasan IFK:ssa, jossa hän toimi seuran urheilujohtajana, Christoffer Kloon apuvalmentajana Kakkosessa pelanneessa edustusjoukkueessa sekä auttoi myös seuran junioripuolen asioissa. Vastaavanlaiseen triplarooliin hän siirtyi Pietarsaareen vuonna 2010, missä hän toimi reservijoukkue JBK:n päävalmentajana ja liigaseura FF Jarossa Alexei Eremenko Seniorin kakkosvalmentajana sekä Jaron juniorivalmentajien tutorina. Jarossa vietettyä aikaa Kautonen arvostaa korkealle ja kertoo saaneensa Eremenkolta loistavat eväät omalle valmentajataipaleelleen.
– Se oli aivan mieletön vuosi itselleni. Eremenkon työskentelytavat, näkemys jalkapallosta ja kaikki, se oli itselleni valmentajana ihan huippuvuosi oppimisen kannalta.
Nousu ja tuho – kolikon molemmat puolet
Aika oli viimein kypsä uudelle päävalmentajapestille. FC Lahti oli nimivahvasta pelaajamateriaalistaan huolimatta pudonnut Veikkausliigasta kauden 2010 päätteeksi ja alkoi rakentaa nousuprojektia. Projektille sopivaksi vetäjäksi seurassa nähtiin Kautonen.
Voisi sanoa, ettei Lumion tarvinnut Kautosta puhua pyörryksiin, sillä miehen sisällä roihusi hurja palo valmentaa Vesijärven rannalla.
– Jussin kanssa juteltiin, ja kyllä se nyt oli kristallinkirkasta, että kotikaupungin seireenit olivat jälleen iso houkutus, ja totta helvetissä mä silloin halusin tulla tänne ihan saatanasti.
Kausi 2011 oli onnistunut ja seura varmisti nousun takaisin Veikkausliigatasolle toiseksi viimeisellä kierroksella, vieraspelissä FC Hämeenlinnaa vastaan. Olin paikan päällä Hämeenlinnassa itsekin kannattajakatsomossa ja voi pojat, että itse peli ja sen jälkeinen hulina olivat mahtava kokemus nuorelle kollille. Se kerrottakoon, ettei äitimuorini päästänyt minua FC Lahden kannattajien bussiin, vaan kuskasi itse minut ja erään kaverini Hämeenlinnaan. Pelin ajan äiti odotti parkissa stadionin liepeillä ja pelin jälkeen ajettiin hymyssä suin takaisin Lahteen muumilimonaatia juoden.
Kautosen mukaan nousujuhlat jatkuivat pitkään ja kosteissa merkeissä. Alkuviikko otettiin harjoituksissa niin sanotusti kevyemmällä kuormalla ennen kauden päättävää kotipeliä OPS:aa vastaan. Kauden viimeisestä pelistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa pelin päättyessä kotitappioon, mutta pelin jälkeen alkoi uudet nousujuhlat ja tappio oli unohdettu nopeasti. Itsekin muistan osallistuneeni ”pitch invasioniin” ottelun päätösvihellyksen jälkeen. Kisapuiston kentällä pelaajat ja kannattajat juhlivat yhdessä laulun raikuessa ja ilon ollessa ylimmillään. Lopulta kannattajat poistuivat kentältä tyylikkäästi letkajenkalla kantakapakkaansa Iloiseen Kulkijaan ja seura puolestaan kohti Veikkausliigaa.
Kausi 2012 Veikkausliigassa oli Kautosen suojateilta erittäin onnistunut ja joukkue sijoittui hienosti viidenneksi. Kesällä Kautosen ansiokas työ seurassa palkittiin jatkosopimuksella. Erikseen isoiksi rekrytointionnistumiksi Auge mainitsee saksalaisen topparin Hendrik Großöhmichenin ja velikultamaisen hyökkääjän Tucon, joka hankittiin kesken kauden Joensuun Jiposta.
Entisen KuhnuriTV:n eli nykyisen FC Lahden YouTube-kanavan rankkariskabavideo on muuten edelleen yksi kanavan katsotuimpia videoita ja siltä videolta voit bongata sekä allekirjoittaneen että Augen. Video on kuvattu kesällä 2012 Kisapuistossa ja sen nostalgia-arvo on mittaamaton, ainakin itselleni. Itselläni ei videolla ole mitään varsinaista roolia, kunhan ujona naureskelen taustalla ylikasvaneessa kuontalossani ja koitan pysyä pois tieltä. Videolla voit nähdä Kautosen lisäksi useamman FC Lahti -legendan osallistumassa rankkariskabaan rennoissa tunnelmissa. Voittajaa en paljasta. Ehdoton katselusuositus tälle arkistojen helmelle!
Kaudeksi 2013 Lahti rakensi vahvan joukkueen, ainakin paperilla. Sitä myöden odotukset kasvoivat. Joukkueeseen hankittiin esimerkiksi tämän tarinan alussa esiin noussut Kauko. Ennusmerkit olivat lupaavia, sillä Lahti voitti Liigacupin mestaruuden keväällä 2013. Sarjan alkaessa duurivoittoiset sävelet vaihtuivat kuitenkin mollivoittoisiin balladeihin, ja meno oli yhtä hampaiden kiristelyä ja itkun tiristelyä. Tulosta ei tullut.
– Talvihan oli hyvä. Me voitettiin Liigacup, se vähän fuulas myös valmentajaa. Siinä tuli sellainen virhe, että tuli hankittua liikaa matkalaukkumiehiä kaikessa innokkuudessa. Jussi laittoi pätäkkää pöytään, kun niitä nimekkäitä jätkiä oli siinä saatavilla.
Ei se nimi selässä, vaan sydän rinnassa.
– Sitten olisi pitänyt ymmärtää se, että rikotaanko me sitä lahtelaista ydintä liikaa. Mun mielestä me rikottiin sitä liikaa.
– Vaikka me pelattiin talvikausi tuloksellisesti hyvin, niin fyysisesti se oli epäonnistuminen. Meillä ei ollut yksinkertaisesti liikettä tarpeeksi.
Ison virheen Kautonen myöntää tehneensä seuran legendaarisen brassihyökkääjä Rafaelin käsittelemisessä.
– Sitten oikeastaan sen isoimman virheen, minkä minä tein. Nyt voin helposti sanoa, koska se reflektointi oli tosi kova. Mä olin typerys. Mulla oli pirun hyvä yhteistyö Rafun kanssa sen ekan ja toisen kauden.
– Luulen, että säkin tiedät, että Rafu on tietyllä tavalla tosi herkkä ihminen. Mä käsittelin häntä väärin. Mä yritin liikaa raipalla saada hänet parempaan fyysisen iskuun, kun se olisi pitänyt tehdä toisella tavalla. Se oli varmasti mun yksi isompia virheitä, miten mä Rafua silloin käsittelin. Siitä otettiin iso oppi tämän lisäksi, että se lahtelainen ydin rikkoutui liikaa.
Viimeinen naula arkkuun oli Honkaa vastaan pelattu vieraspeli toukokuun lopussa. Hongan pelaaja Kastriot Kastrati sai punaisen kortin jo 27. peliminuutilla, mutta siitä huolimatta espoolaiset onnistuivat voittamaan Lahden 1–0 Antti Mäkijärven laukoman vapaapotkumaalin turvin. Pelin jälkeen Kautonen antoi elämään jääneet kommentit MTV3-urheilutoimitukselle, kun hän manasi sitä, että miesylivoimalla pelatessa joukkueelle tuli liiallinen voittamisen paine ja että hän olisi mieluummin pitänyt tasakentälliset. Olen kaivanut kyseisen uutisen koneelleni auki ja luen ääneen hänen antaman lausunnon sanasta sanaan. Kysyn – oletko edelleen samaa mieltä? Vastaus tulee naurun ryydittämänä.
– En ole samaa mieltä. Toi on aivan typerä kommentti. Meidän on pakko voittaa tämä, koska meitä on yksi enemmän – niinhän kaikki ajattelee sen aina. Meidän olisi pitänyt voittaa ja pystyä handlaamaan se paremmin. Mutta toi on aivan typerä kommentti.
Kritiikki ja kommentointi kuuluvat lajin luonteeseen, ja on osin ammatinvalintakysymys. Päävalmentaja on helppo syntipukki tulosten ollessa heikkoja ja silloin lokaa tulee niin medialta kuin faneilta. Immuuni näille ei Kautonenkaan ollut, kun riepotus oli pahinta.
– Parempihan on aina sulkea silmät ja korvat, ja keskittyä vain omaan tekemiseen. Eihän se kuitenkaan aina onnistu, ihmisiähän tässä meistä jokainen on, eikä se kivaa ole. Tietystikin jo pitkä peliurakin kouli siihen. Peliurallakin tuli jo paskaa.
Kannattajilta saatu palaute saattoi olla pahimmillaan tökeröä, mutta ei Kautonen sitä säikähtänyt, vaan tiesi pelin hengen.
– Kyllä tän nyt voi jo kertoo, vettä on jo virrannut sen verran. Ei se ollut mitenkään miellyttävää, mutta osasin laittaa asian mittakaavaan.
– Taidettiin hävitä silloin divarissa Oulussa, hävittiin ehkä 0–2. Paria fania oli tullut omalla kyydillä. Toinen niistä soitti mulle ja voit kuvitella, ettei se ollut positiivinen palaute, ”tuuppas jossain mua vastaan Lahen pimeillä kaduilla, niin mä revin sun pään irti”. Siinä vaiheessa totesin, että tämä on niin hedelmättömällä maaperällä tämä meidän keskustelu, että nyt mä suljen puhelun, ettei meidän kannata jatkaa.
Tänä päivänä päävalmentajat ovat entistä kuumemmassa polttopisteessä, kiitos sosiaalisen median ynnä muun.
– Tiedetään mihin kaikki sähköiset tiedotusvälineet on kehittyneet, nehän on nyt ihan eri planeetalla ja tasolla verrattuna, kun olin valmentajana FC Lahdessa.
– Yhtään ikävä ei ole median kanssa toimimista, kaikella kunnioituksella kaikkia teitä hienoja urheilutoimittajia kohtaan.
Kautonen irtisanottiin tehtävästään kesäkuun alussa 2013. Kautosen tilalle henkisiä lukkoja availemaan palkattiin häntä itseäänkin Myllykoskella valmentanut kokenut Juha Malinen, joka onnistui lopulta joukkueen kurssin kääntämään. Potkuja FC Lahdesta Kautonen ei voinut ohittaa olan kohautuksella.
– Elämäni kovin ja pahin paikka ovat potkut FC Lahdesta. On kuitenkin kotikaupunki. FC Lahti, minkä koen, että on mun oma seura, eikä yhtään mikään muu, vaikka olen pelannut ja valmentanut muualla.
Aika potkujen jälkeen
Vaikka Kautosen valtakausi Lahdessa päättyi epäonnistumiseen, oli hänen kahden ensimmäisen Lahti-kautensa näytöt varsin vahvat ja ne avasivat hänelle erittäin mielenkiintoisen mahdollisuuden toimia Suomen U21-maajoukkueen päävalmentajana. Nuorten maajoukkueen päävalmentajana Kautonen toimi lopulta neljän vuoden ajan 2013–2016 ja näki parhaalta näköalapaikalta, missä Suomen kirkkaimmat pelaajatoivot menivät. Pelaajarinkiin kuului tuolloin myös nykyään Lahdessa pelaava Armend Kabashi.
Kautosen työnkuvaan kuului suomalaisten nuorten pelaajien pelien seuraaminen ties missä päin Eurooppaa. Reissuillaan hän tutustui useiden huippuseurojen arkeen.
– Kaksykkösten päävalmentajana oli aivan mielettömän hienot vuodet. Paljon matkalaukkuelämää. Mä koin silloin velvollisuudekseni, että siinä pestissä mennään vierailemaan kaikkien siinä joukkueessa säännöllisesti olevien pelaajien seuroissa.
Reissujen sisältöä saattoi olla seuraavan esimerkin kaltainen tilanne. Erään kerran Kautonen oli tutustumismatkalla Saksassa Bundesliigajoukkue Borussia Dortmundin organisaatiossa, sillä seuran reservijoukkueessa pelasi tuon ajan yksi kirkkaimmista suomalaislupauksista, Tim Väyrynen. Reissullaan Kautonen tapasi edustusjoukkueen valmentajan Jürgen Kloppin, joka sittemmin on noussut yhdeksi sukupolvensa isoimmaksi valmentajanimeksi.
Dortmundin reservijoukkueen valmentaja oli pölmistynyt Kautosen läsnäolosta, sillä ei muiden maiden päävalmentajia näkynyt paikalla koskaan. Kautonen totesi hänelle, että miksei hän olisi täällä – pelaahan teidän joukkueessa Suomen U21-maajoukkueen ykköshyökkääjä.
– Meillä oli erittäin hyvät keskustelut siitä, miksi Timillä on vaikeaa ja vaikea päästä Klopin ykkösjoukkueeseen. Hän sanoi, Tim ei juokse tarpeeksi puolustusvaiheessa peliin. Kysyin siltä, että kerro vähän tarkemmin, mitä sä tarkoitat siinä, että Tim ei juokse tarpeeksi. Esimerkiksi, jos toppari pelaa laitapuolustajalle leveyteen, niin Timin pitää juosta laitapuolustajalle kiinni prässäämään sitä hyvin aktiivisesti. Mä sanoin, että onko tämä ainut ongelma Timin kanssa? No, tämä on päällimmäinen ongelma Timin kanssa. Mä sanoin, että asia on selvä, että mä oon menossa tästä Timin kanssa illalliselle, niin minäpä keskustelen Timin kanssa.
Aterian äärellä Kautonen yritti saada Väyrysen tajuamaan, miksi tämän olisi syytä jatkossa juosta valmentajien ohjeistusten mukaan, jos mieli saada mahdollisuuden Klopin edustusjoukkueesta.
– Timhän oli itse sitä mieltä, että mitä järkeä mun on juosta topparilta sinne laitapakkiinkin kiinni ja sanoi, että ”en mä Suomessa joutunut Hongassa koskaan tekemään sitä”. Mä yritin Timille rautalangasta vääntää, että sä olet Borussia Dortmundin reservijoukkueessa ja niiden päävalmentajana on tuollainen nousukas kuin Jürgen Klopp. Hän haluaa hullunprässiä minuutista yksi minuuttiin yhdeksänkymmentä. Mitä sä veikkaat, että millä tavalla sulla olisi joku sauma ehkä päästä kokeilemaan tonne Klopin joukkueeseen? Kyllä sun Timin kannattais juosta sinne laitapakkiin kiinni aivan urku auki joka tilanne.
Väyrysen läpimurtoa ei kivikovassa Dortmundissa koskaan tapahtunut, mutta hienon uran mies on siitä huolimatta tehnyt muissa seuroissa.
Aika nuorten maajoukkueen luotsina oli Kautoselle antoisaa ja avartavaa. Samalla se oli kuluttavaa. Siksipä Seinäjoen seireenien kutsuun oli vaikea olla vastaamatta, kun ne lakeuksilta Kautosen korvaan kaikuivat. Kaudeksi 2017 Kautonen siirtyi mestaruuden pari vuotta aiemmin voittaneen SJK:n peräsimeen, joka oli tuon ajan yksi ehdottomasti kovimpia ja parhaimpia toimintaympäristöjä Suomessa. Tuuliseksi tiedetty paikka oli juuri niin tuulinen kuin kuvitella saattoi, eikä Kautonen nähnyt edes juhannusta SJK:n päävalmentajana. Tulokset eivät olleet yksinkertaisesti riittäviä. Monivuotinen sopimus seuran kanssa takasi kuitenkin irtisanomistilanteessa Kautoselle taloudellisen turvan lähitulevaisuuteen.
SJK-pestin päättymisen jälkeen Kautonen veti henkeä kuningaslajista yhteensä noin puolentoista vuoden ajan. Keväällä 2020 Petri Pasanen soitti ja kysyi häntä avukseen valmentamaan FC Lahden 06-ikäluokkaa, jossa pelasivat silloin muun muassa Kuopion Palloseuraa nykyisin edustavat lahtelaiskasvatit Samuel Pasanen ja Akseli Puukko. Jo samana syksynä Lahden Reippaan silloinen puheenjohtaja Jussi Hauhia houkutteli Kautosen nykyiselle asemapaikalleen.
Se mikä sai Kautosen kiinnostumaan päävalmentajan roolista Reippaassa ja on saanut jatkamaan kaikki nämä vuodet, on oikeanlainen visio, mihin seuraa on viety ja ollaan viemässä. Hauhia esitti asian niin, että Lahden Reippaasta tulee FC Lahden reservijoukkue ja junnuputken viimeinen porras.
– Sanoin, että nyt tämä kuulostaa minun jutulta. Kaikella kunnioituksella niitä vanhoja kavereita kohtaan, jotka olivat kolmekymppisiä pelatessaan Reippaassa, sanoin Jussille, joka oli silloin Reippaan puheenjohtaja, että muutetaan toi pubiporukka sitten urheilujoukkueeksi.
– Siitä meni ehkä kaksi ekaa kautta, kun hieman siinä joutui tekemään sellaista ikävää toimintaa. Ekan kahden vuoden aikana aikaisempina kausina Reippaassa pelanneille pelaajille ilmoiteltiin siinä mielessä ikävästi, että ei sulla enää vaan riitä jatkossa tässä joukkueessa.
Kautonen paaluttaa suoraan, että tavoite on nostaa Reipas vähintään sarjatasoa ylemmäs. Mitä nopeammin, sen parempi. Positiossaan hän viihtyy loistavasti, eikä koe tuskaa kuin ainoastaan siitä, miten hitaasti asiat tapahtuvat Hämeessä.
– Liian hitailla askeleilla me voidaan viedä tätä meidän toimintaympäristöä täällä laadukkaammaksi, tehokkaammaksi ja kaikilla tasoilla paremmaksi. Siitä koen tosi kovaa tuskaa.
– Me annetaan niin perkeleesti tasoitusta muihin kaupunkeihin nähden, keiden kanssa meidän pitäisi pystyä kilpailemaan ja olla heitä parempia.
Tällä haavaa Kautonen ei ole lähdössä yhtään mihinkään. Reippaan parissa riittää työn sarkaa.
– Jos katsot Veikkausliigajoukkueen valmentajia, niin ei siellä montaa 55-vuotiasta ole. En ole koskaan ajatellut niin, etten voisi valmentaa korkeammalla tasolla, mutta kokonaisuuden pitää olla niin houkutteleva, että lähden tästä liikkumaan johonkin.
Reippaan nykyinen kapteeni Berat Köse on ollut Kautosen valmennuksessa useiden vuosien ajan ja puhuu luotsistaan kunnioitusta puheen parressaan.
– Ensinäkin meillä on tosi hyvä dynamiikka sillä tavoin, että me nähdään jalkapallo ylipäätään ihan samalla lailla. Meillä on samat ideat ja visiot, mitä halutaan kentällä tehdä, mikä helpottaa myös mua kapteenina johtamaan pelaajia pelin sisällä.
– Onhan se tosi rento, mukava ja hauska. Yleensä jalkapallon ulkopuolella, kun keskustelee, niin nauruksihan se menee. Tosi mielenkiintoinen tyyppi, siitä ei pääse mihinkään.
Kösen mielestä Kautosen oma vahva pelaajatausta näkyy ja auttaa saamaan viestin läpi pelaajien tajuntaan.
– Varsinkin kun meillä on nyt nuori porukka, hän on koko ajan antamassa vinkkejä ja auttamassa.
– Hän oli pelaajanakin kova tekijä. Olisi hölmöä, jos häneltä ei ottaisi mallia ja se on hyvä, että hän jakaa sitä mitä on tehnyt pitkään. Tietää varmasti paremmin kuin muut. Tosi paljon etua, että on pelannut joskus ja siinä on myös tietynlainen kunnioitus, kun on pelannut korkealla tasolla. Tietää pelaajana, että tulee oikeita vinkkejä eikä mitään hölynpölyä niin sanotusti.
Kautonen on valmentanut aiemmin myös Beratin isoveljiä Ibrahimia ja Onurayta.
– Hyvä suhde ollut kaikkiin veljiin ja minuun. Aina on tervetullut Kösen perheen ruokapöytään.
Muutama vuosi sitten Reipas oli hyvin lähellä nousua sarjaporrasta ylemmäs. Rovaniemellä pelattu karsintapeli päättyi kuitenkin karvaaseen ja sydänjuurissa saakka tuntuvaan pettymykseen, kun Reipas hävisi kaksiosaisen nousukarsinnan Rovaniemen Palloseuralle yhteismaalein 3–4. Nousu sarjaporrasta ylemmäs oli aivan käden ulottuvilla ja sen lipeäminen oli niin paha paikka, ettei paljon urallaan kokenut Kautonenkaan ole montaa kertaa vastaavassa tilanteessa ollut.
– En valmentajana ole ollut niin pettyneessä pukukopissa kuin Reippaan kanssa Rovaniemellä toisen osaottelun häviön jälkeen. Siinä joutui itsekin todellakin keskittymään, mitä tässä sanotaan jätkille. Se oli niin iso pettymys joukkueelle. Me oltiin parempia siinä toisessa osaottelussa ja meillä oli maalipaikkoja siinä matsissa eli pelin kulun mukaan meidän piti yksinkertaisesti voittaa se ja nousta.
Paluumatka Rovaniemeltä Lahteen oli kuitenkin riittävän pitkä siihen, että henkisesti tilanne saatiin käännettyä päälaelleen.
– Voit kuvitella, kun Rovaniemeltä körötellään bussilla, siellä saattoi olla hieman alkoholia, niin johan me nyt melkein oltiin nousijoita ennen kuin me oltiin kotona Lahdessa.
Olisiko tämä se kausi, kun nousu viimein oikeasti tapahtuu? Tätä kirjoittaessa Reipas on kymmenen pelatun pelin jälkeen Kakkosen A-lohkon kuudentena neljä pistettä sarjakärjestä. Kaikki on siis vielä mahdollista.
Muistoja menneistä
Vuosina 2012–2013 haastattelin Kautosta usein, kun tarvitsin esimerkiksi kommentteja seuralle kirjoittamiani otteluraportteja varten. Auge oli sanavalmiina miehenä hyvä haastateltava, mutta samaan aikaan jokseenkin pelottava hahmo nuorelle ja kokemattomalle reportterin alulle – etenkin jos peli oli mennyt huonosti. Mene siinä nyt kysymään kommentteja hävityn matsin jälkeen, kun kumpaakin vituttaa ja melkein tiedät kysymättäkin, mitä mieltä pelistä valmentaja mahtaa olla. Enemmän tuo jännitys johtui varmaan omasta kokemattomuudesta kuin Kautosen tosiasiallisesta pelottavuudesta. Augesta jotenkin huokui se nälkä voittamiseen ja intohimo lajiin, joka säteili ulospäin – joko aurinkoisesti tai myrskyisästi.
Korviini on kantautunut Augen entisiltä valmennettavilta, että tuohon aikaan hän oli hyvin vaativa valmentaja etenkin nuorille pelaajille eli ehkä hänen aurassaan oli noina aikoina vivahde-eroja nykyiseen. Kysytään asiaa suoraan mieheltä itseltään. Kautonen itse kokee, että puheissa on perää. Nuorena ja kunnianhimoisena valmentajana hän kohteli joitain pelaajia liian kulmikkaasti, vaikka tarkoitti hyvää.
– Mä olin tosi ankara silloin Joel Meroa ja Matti Klingaa kohtaan. Ne tuli silloin divarikaudella nuorina poikina siihen edustusryhmään, niin kyllä mä varmaan ankara olin ja varmasti typerä ajoittain.
– En varmaan enää käytä sellaista kieltä. Edelleen ajoittain huudan, kyllä, ei siinä mitään. Ehkä kielenkäyttö on siistiytynyt. Koen kehittyneeni, miten käsittelen niitä pelaajia erilaisissa tilanteissa. Muistan kun nousukausi FC Lahdessa. Olin aivan saatanan jyrkkä, ettei tässä ole mitään muuta tapaa kuin tämä minkä minä tässä ukkoylijumalana tässä ilmoitan ja jos sä et tähän pysty, niin sä olet väärässä paikassa.
Vuodet ovat särmiä hioneet, joskaan eivät terää tylsyttäneet. Reippaan peleissä kajahtaa varmasti edelleen tilanteen niin vaatiessa Kautosen kovaääniset terveiset kentälle.
Uraltaan mies itse alleviivaa muutaman yksittäisen tapahtuman, mitkä ovat vertaansa vailla. Ensimmäisessä muistossa Kautonen vie meidät aikaan, jolloin hän pelasi Suomen U21-maajoukkueessa. Suomen nuoret kohtasivat Tampereella Ranskan nuoret, joita tähditti kymppipaikan hidalgo Zidane.
– Muistaakseni Mahlion Sami pelas ensin, en nyt muista minuutteja. Sitten ”Jyrä” (Jyrki Heliskoski) vaihtoi mut Sämpyn tilalle kentälle. Ja siinähän se kuutospaikalla tuli kateltua sitä Ranskan numero kymppiä pyörimässä.
Zidanea ei löytynyt pelin jälkeen Kautosen takataskusta.
– Kyllä me vähän mankelissa oltiin. Vaikka silloin Ranskassa käytiin vieraspeli voittamassa, niin kyllä me silloin Tampereella hävittiin.
Liverpoolia vastaan Kautonen pääsi pelaamaan vuonna 1996 MyPan paidassa Euroopan Cup-voittajien cupissa.
– Mä oon ollut vuodesta 1977 Liverpoolin kannattaja, niin olihan se nyt ihan huikeaa. Mankelissa oltiin silloinkin. Kunniakas 1–3-tappio ja laulukuoroon tietysti siinä matsissa.
Anfieldilla MyPa kohtasi miltei 40 000 päisen kotiyleisön pauhun. Pelin jälkeen Liverpoolin fanit antoivat tunnustusta sinnikkäästi pelanneelle suomalaispoppoolle.
– Liverpoolin fanit ei meitä tietysti pitänyt minään amatööreinä, mutta kyllä me nyt aplodit saatiin pelin jälkeen. Kun lähdettiin Anfieldilta ja mentiin bussiin, niin siinä oli kymmeniä antamassa läpyjä ja “well played, well played”. Kivahan se oli tosiaan häviäjälle näitä sanoa, mutta aidolta se tuntui siinä mielessä.
– Hapehan oli siinä psykologisesti hyvä koutsi. Latasi meidät ihan täyteen energiaa, että me mennään näyttämään Anfieldille ja onnistuttiin me jollain tavalla. Toki aika paljon puolustettiin, mutta käytiin me nyt räppäämässä yksi maali kuitenkin. Ei mitään sellaista, että pyydellään heiltä nimmareita tai mitään sellaista, siitä pidettiin joukkueen sisälläkin huoli.
Arvokisoissa Kautonen on tunnustanut puolestaan aina Saksan värejä. Saksan A-maajoukkueen kohtaaminen Nürnbergissä jäikin luonnollisesti ikiajoiksi mieliin.
– Täysi tupa, karsintapeli Saksaa vastaan. Lothar Matthäus kentällä ynnä muut. Ja jälleen kerran mankelissa oltiin. 0–2 inhimillisesti pataan. Niemen Antti taisi ottaa taas muutamia aika jäätäviä seivejä silloinkin.
– Ajauduin tilanteeseen, että menin kylki kylkeen vasten sellaista pelaajaa kuin Jens Jeremies vastaan ja latasin siihen kaiken peliin, mitä Kautosesta löytyi. Junttasin kylkeen, niin vittu se ei liikahtanut mihinkään – jatko vaan matkaansa pallon kanssa ja Kautonen meni puoli metriä vastapalloon. Ihmettelin, että voi vittu, törmäsinkö seinään saatana.
Pelin jälkeen Kautonen sai vaihdettua pelipaidat Bayern Münchenissa Mestareiden liigan vuonna 2001 voittaneen Jeremieksen kanssa ja tuo paita on edelleen hyvässä tallessa muistuttamassa jykevästä vastapelurista.
Alamme Kautosen kanssa vähitellen paketoimaan haastattelutuokiota ja vakavoidumme hetkeksi. Elämän isojen asioiden rinnalla jalkapallo näyttäytyy välillä hyvin pieneltä. Tästä on saatu viime aikoina kirveleviä muistutuksia ja vuosi 2026 on ollut lahtelaiselle futisyhteisölle tähän mennessä sysimusta. FC Lahden perustamishetkestä huoltajana toiminut Pekka Penttinen menehtyi alkuvuodesta ja reilu kuukausi takaperin, ajasta ikuisuuteen siirtyi seuran talkooporukkaan pitkän aikaan kuulunut Pertti Töyrylä. Kautosen oma isä ”Tilli” Kautonen kuoli viikkoa ennen haastattelupäivää, toukokuun alussa.
– Isä sairasteli pitkään, ainakin hänelle itselleen oli helpotus päästä pois. Viimeinen puoli vuotta oli jo vaikeeta. Siinä mielessä pystyi ennakoimaan ja prosessoimaan vääjäämätöntä tulevaa tapahtumaa.
Isän poismenon jälkeen puhelimeen pärähti viesti jalkapallovalmentaja Keith Armstrongilta, joka nuorena poikana oli Tilliä vastaan pelannut. Viesti meni jotakuinkin näin.
– Isäsi oli hieno mies, herrasmies kentällä ja kentän ulkopuolella. Joka kerta kun se lanas minut nurmen pintaan, joka kerta se ojensi käden ja nosti ylös, vain ja ainoastaan lanatakseen seuraavassa tilanteessa uudelleen.
Nauruksihan se meni taas. Hyvä niin – naurulla on parantava voima.
Epilogi
Minulla ei ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa kuin puolitoistatuntiseksi venähtäneen haastattelutuokion aikana kuunnellessa Kautosen mielenkiintoista ja naurun rytmittämää tarinointia. Se mikä Kautosesta ja hänen energiastaan välittyi, oli ilo ja tunne, että hän taitaa olla tällä hetkellä elämässään täysin oikeassa paikassa. Valtion hommissa haastemiehenä leipätyökseen työskentelevä Kautonen ei enää haihattele Veikkausliigan kirkkaisiin valoihin, ellei todella houkutteleva kokonaispaketti tule eteen. Se on lahtelaisen jalkapallon onni, sillä miehellä on valtavasti annettavaa paikallisille tulevaisuuden pelaajatoivoille.
Ja mitä vielä tulee Kautosen paljonpuhuttuun nauruun, niin sitä voisi äänittää nauhalle ja kuunnella päivinä, jolloin mieli on maassa. Väitän, että siinä olisi kustannustehokas ja reseptivapaa tapa edistää kansanterveyttä.
Teksti: Miko Heikkinen
