Forenomin otteluraportti: Vahva taistelu ei tuonut pisteitä sarjakärkeä vastaan

FC Lahti taipui sunnuntaina Toolpoint areenalla sarjakärki KuPSille lukemin 1–2. Otso Koskinen vei lahtelaiset johtoon jo toisella peliminuutilla, mutta kuopiolaiset käänsivät ottelun edukseen avausjaksolla. Lahti sai pallon ottelussa kolmesti KuPSin verkkoon paitsiona hylättyjen osumien merkeissä, mutta tasoitus jäi lopulta syntymättä.

FC Lahti – KuPS 1–2 (1–2)

FC Lahti sai otteluun unelmastartin, kun Neemias onnistui jo ensimmäisellä peliminuutilla ohjaamaan pallon maaliin. Lahtelaisten ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä osuma hylättiin paitsiona.

Kauan avausmaalia ei kuitenkaan tarvinnut odottaa. Heti toisella minuutilla Otso Koskinen vei isännät 1–0-johtoon. Neemias pelasi pallon oikealle laidalle Momodou Sarrille, joka keskitti rangaistusalueen rajalle nousseelle Koskiselle. Tämä painoi pallon suoraan syötöstä verkkoon ja vei Lahden johtoon.

KuPS vastasi lahtelaisten johto-osumaan 11. peliminuutilla nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Bob Armah pelasi pallon rangaistusalueen kaarelle nousseelle Tommi Jyrylle, joka laukoi pallon lahtelaismaalin vasempaan alakulmaan ja tasoitti ottelun.

Viisi minuuttia myöhemmin vierasjoukkue iski uudelleen. Armah syötti pallon keskustaan Joslyn Lutumballe, joka pääsi pilkun tuntumasta lataamaan pallon vapaasti verkkoon ja vei kuopiolaiset 1–2-johtoon.

Vierailijat olivat lähellä kasvattaa johtoaan myös 34. minuutilla. Piotr Parzyszek pääsi yrittämään maalintekoa, mutta Romaric Yapi venyi tämän laukauksen eteen uskomattomaan blokkiin ja piti Lahden maalin eron päässä.

Tauolle siirryttiin KuPSin 1–2-vierasjohdossa. Tunteet kävivät kuumina vielä päätösvihellyksen jälkeenkin, ja tuomarit joutuivat hajottamaan keskiympyrään syntynyttä torikokousta ennen joukkueiden siirtymistä pukusuojiin.

Toisella jaksolla Lahti haki aktiivisesti tasoitusta. Nicolas Dantas oli lähellä onnistua 67. peliminuutilla, kun kapteeni pääsi puskemaan Romain Sansin lähettämästä kulmapotkusta. Dantasin pusku pysähtyi kuitenkin kuopiolaisten maalirautaan.

Vain pari minuuttia myöhemmin pallo saatiin jo KuPSin verkkoon. Vaihdosta sisään tullut Amir Belabid puski Neemiaksen syötön maaliin, mutta tällä kertaa vierasjoukkueen pelasti paitsiolippu ja osuma hylättiin.

Lahtelaisten epäonni hylättyjen maalien kanssa sai jatkoa 81. peliminuutilla. KuPSin maalinedustalle syntyneen flipperin päätteeksi Yohan Cassubie laittoi pallon verkkoon, mutta jälleen paitsiolippu nousi. Kyseessä oli jo ottelun kolmas paitsion vuoksi hylätty lahtelaisosuma.

Lahti ei lopulta onnistunut nousemaan takaisin rinnalle, joten pisteet matkasivat Kuopioon 1–2-lukemin. Kolmen pisteen myötä KuPS vahvisti asemiaan Veikkausliigan sarjakärjessä.

FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira näki ottelussa yhtäläisyyksiä joukkueiden aiempaan Kuopiossa pelattuun kohtaamiseen.

– Sama tapahtui kuin Kuopiossa. Tämä kuulostaa ehkä vähän naurettavalta, mutta maali ei ollut meille paras mahdollinen asia, sillä sen jälkeen vetäydyimme jälleen alemmas. Aloimme pelata hieman pehmeästi, ja sen seurauksena päästimme kaksi maalia, jotka olisivat olleet huomattavasti helpommin vältettävissä. Ensimmäisen puoliajan loppuun asti meillä oli hieman vaikeuksia päästä uudelleen peliin mukaan. Toisella puoliajalla pelasimme kuitenkin mielestäni hyvin ja pystyimme nostamaan tasoamme sarjaa johtavaa joukkuetta vastaan. He ovat voittaneet mestaruuden kahtena edellisenä vuonna ja tekevät tällä hetkellä fantastista työtä myös Euroopassa, mistä heille onnittelut.

– Saimme pallon tolppaan ja meiltä hylättiin kolme maalia – kaikki käsittääkseni aivan oikein perustein. Se antaa minulle kuitenkin uskoa siihen, että pystymme luomaan enemmän maalipaikkoja myös tällaista sarjakärjessä olevaa joukkuetta vastaan.

FC Lahden kokoonpano:

12 Hakala, 3 Sans, 4 Müller (6 Vehkonen 69’), 5 Dantas, 8 Montiel, 10 Koskinen (7 Heikkinen 69’), 11 Ferreira (17 Belabid 69’), 18 Cassubie, 19 Neemias (9 Lindholm 82’), 27 Yapi (20 Ojanen 82’), 77 Sarr