FC Lahti vahvisti tasettaan tulevaisuuden kasvua varten – tilinpäätöstiedote 2025

FC Lahti Oy:n yhtiökokous vahvisti torstaina tilikauden 1.12.2024-30.11.2025 tilinpäätöksen. FC Lahti on päättänyt tilikauden 2025 strategisesti merkittävästi vahvemmassa taloudellisessa asemassa.

Historiallinen taseen vahvistaminen

Vaikka tilikauden tulos ennen veroja oli haastavassa markkinatilanteessa -264 117,65 euroa, yhtiön kokonaistilanne kääntyi voimakkaasti positiiviseksi. Marraskuussa 2025 käynnistetty osakeanti ja onnistuneet velkajärjestelyt vahvistivat yhtiön tasetta yhteensä yli 1 000 000 eurolla.

Tämän onnistumisen myötä FC Lahti Oy:n oma pääoma on palautunut positiiviseksi ja oli tilikauden päättyessä 153 533 euroa.

– Kauden ainoa tavoite oli nousu välittömästi takaisin Veikkausliigaan ja siinä onnistuttiin. Onnistunut osakeanti ja velkojen uudelleenjärjestely ovat osoitus yhteisömme ja sijoittajien vahvasta luottamuksesta FC Lahden tulevaisuuteen, sanoo FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari.

FC Lahti haluaa kiittää kaikkia osakeantiin osallistuneita, yhteistyökumppaneita ja kannattajia, jotka ovat olleet mahdollistamassa tätä tärkeää taloudellista nousua.