Kausi 2025 – Uuden äärellä

Rakas FC Lahden ystävä

Raikkaasta pohjoistuulesta huolimatta kotimainen jalkapallokausi käynnistyi huhtikuun alussa maamme pääsarjan Veikkausliigan potkaistua täydellä ottelukierroksella kauden käyntiin. Olo oli vähintäänkin outo, sillä tällä kertaa FC Lahti ei avauskierroksella pelannut. 

FC Lahden kannattaminen ei ole helppoa. Viimeiset kolme vuotta se on ollut erityisen tuskaista. Joku on kenties tänä aikana vaihtanut suosikkijoukkueensa jo Real Madridiin tai Barcelonaan. Ne voittavat lähes aina. 

Olen itse ollut etuoikeutettu saadessani kannattaa FC Lahtea pikkupojasta asti, edustaa sitä pelaajana sekä viimeiset kuusi kautta toimia sen toimitusjohtajana. Kaudella 2010 olin nuorena miehen alkuna mukana haistelemassa liigaympyröitä, kun Litmasen tähdittämän joukkueen tarina päättyi edellisen kerran putoamiseen Veikkausliigasta. Seuraavalla kaudella nousimme onneksi heti takaisin. Nyt pitäisi toistaa sama temppu. Helppo sanoa, huomattavasti vaikeampi toteuttaa. Nousu vaatii aina sarjatasosta riippumatta huippukauden. Sen FC Lahti tällä kaudella tarvitsee – täysonnistumisen.

Elämä on jatkuvaa oppimista. Vastoinkäymisten osuessa kohdalle on syytä miettiä mikä meni pieleen ja mitä voi tehdä paremmin, jotta lopputulos olisi erilainen. Jo Einstein totesi, että on hulluutta tehdä samoja asioita ja odottaa erilaista lopputulosta. Muutoksia on tehty ja nyt mitatataan onko niissä onnistuttu.   

FC Lahti on nyt uuden äärellä. Pelaajamäärällä mitattuna se on Suomen neljänneksi suurin jalkapalloseura. Seuraavat vuodet näyttävät onnistummeko omalla tekemisellä nousemaan maamme ykkösseurojen joukkoon myös muilla mittareilla. 

Naisten edustusjoukkue on tarjoillut suuria tunteita kahden Kansallisessa Ykkösessä pelatun kauden aikana. Viime kausi päättyi huiman dramaattisten vaiheiden jälkeen sarjapaikan säilyttämiseen. Mainittakoon, että ratkaisumaali syntyi viimeisessä ottelussa lisäajan minuutilla 90+10. 

Palataan vielä lopuksi huhtikuun alkuun. Mitä FC Lahti teki sillä aikaa, kun Veikkausliigan avauskierrosta pelattiin? Se teki töitä. Kauden ainoa tavoite on Ykkösliigan voitto. Talven valmistautuminen tätä tavoitetta kohden on sujunut uuden päävalmentajan Gonçalo Pereiran alaisuudessa hyvin. Joukkue on valmis. 

Kiitos, että olet mukana. 

FC Lahti nousee yhdessä.  

Juho-Matti Heikari
Toimitusjohtaja