Otteluennakko: FC Lahti kohtaa Klubi 04:n juhannusetkoilla

Vahvasti kotona esiintynyt lahtelaisryhmä hakee kauden kuudetta kotivoittoaan torstaina, kun vastaan asettuu toistamiseen kuluvalla kaudella HJK Klubi 04. Torstain kamppailu käynnistyy Toolpoint Areenalla klo 18:30.

FC Lahti jatkaa vahvaa alkukauttaan Ykkösliigassa ja lähtee torstain kotiotteluun HJK Klubi 04:ää vastaan sarjan kakkospaikalta. Joukkue on esiintynyt erityisen vahvasti kotikentällään, jossa se ei ole menettänyt vielä pistettäkään – saldona ovat viisi voittoa ja kolme nollapeliä. Viimeisimmässä ottelussaan lahtelaiset kaatoivat kotiyleisön edessä PK-35:n Otso Koskisen ja Jonathan Muzingan maaleilla numeroin 2–1.

Vierasjoukkue Klubi 04 lähtee otteluun JäPSiä vastaan kärsitty 2–0-tappiopeli pohjalla. Sen sijaan viimeisintä edeltäneessä ottelussa helsinkiläiset nappasivat kovan voiton, kun Suomen Cupissa Veikkausliigajoukkue IFK Mariehamn kaatui raitapaitojen käsittelyssä numeroin 4–3.

FC Lahden ja Klubi 04:n sarjakauden aiempi kohtaaminen on Ykkösliigan toiselta kierrokselta. Huhtikuussa lahtelaiset kävivät hakemassa Bolt Arenalta täyden pistepotin 0–2-vierasvoitollaan. Tuolloin Vilho Huovila vastasi lahtelaisten molemmista osumista.

Tulevan ottelun ennakkoasetelmissa korostuvat erityisesti FC Lahden organisoitu puolustuspelaaminen ja kotikenttäetu. Hyökkäyksessä lahtelaiset ovat onnistuneet myös laajalla rintamalla, mikä tekee joukkueesta vaikeasti ennakoitavan vastustajan.

– Klubi 04 on täynnä taitavia pelaajia, joilla on taustaa maajoukkueesta ja HJK:n edustuksesta. Odotan tiukkaa ottelua, mutta lähdemme tavoittelemaan kolmea pistettä. Haluamme hallita peliä pallollisesti vielä enemmän kuin edellisessä kohtaamisessamme, vaikka silloin kontrolloimmekin ottelun tempoa hyvin, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira kertoo.

FC Lahti – Klubi 04, 19.6.2025 kello 18.30, Toolpoint Areena

Otteluliput myy ennakkoon TikettiMuistathan vaihtaa avoimet otteluliput. Osta liput TÄÄLTÄ!

Ottelu on korkean riskin ottelu, joten sisääntulossa on muutoksia. Yläparkkipaikka on suljettu liikenteeltä. Katso kartasta sisääntuloportit:

Ottelun etkot ja jatkot Pub Iloisessa Kulkijassa. Kun käyt syömässä ennen ottelua Sporttiravintola Pelurissa, näytä jotain FC Lahtea ylläsi ja saat 15 % alennuksen.

Lounge-portti aukeaa puolitoista tuntia ennen ja muut portit aukeavat tuntia ennen ottelun alkua. Varauduthan turvatarkastuksiin.

Kotikannattajille on varattu oma sisäänkäynti hiihtosillan puoleisesta päädystä. Kotikannattajille on varattu paikat sektorista A7 ja A8. Junnufanikatsomo löytyy tutusta paikasta, sektorista A5.

Otteluinfon löydät TÄÄLTÄ!

Kuva: Heidi Nokelainen