Vierumäki ja FC Lahti yhteistyöhön

Vierumäki ja FC Lahti ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa liikunnan ja urheilun asemaa Päijät-Hämeessä sekä rakentaa entistä vahvempia yhteyksiä urheiluyhteisöjen, seurojen ja alueen toimijoiden välille.

Yhteistyö yhdistää kaksi vahvaa toimijaa, joilla on yhteinen tavoite: kehittää liikuntaa, hyvinvointia ja elämyksiä kaikenikäisille liikkujille.

Vierumäki on yksi Suomen merkittävimmistä liikunnan, urheilun, koulutuksen ja hyvinvoinnin keskuksista. Suomen Urheiluopiston kotina toimiva Vierumäki tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön valmennukselle, koulutukselle, urheilulle ja vapaa-ajalle sekä toimii valtakunnallisena osaamiskeskuksena liikunnan ja urheilun kehittämisessä.

FC Lahti puolestaan on pitkän historian omaava lahtelainen jalkapalloseura, jolla on merkittävä rooli alueen urheilukulttuurin rakentajana sekä vahva yhteys paikallisiin yhteisöihin, junioreihin ja kannattajiin. Seura toimii näkyvänä liikunnan ja yhteisöllisyyden edistäjänä koko Lahden seudulla.

Yhteistyö tukee molempien organisaatioiden toimintaa luontevasti. Vierumäen vahva osaaminen urheilun, valmennuksen ja hyvinvoinnin kehittäjänä yhdistyy FC Lahden kykyyn tavoittaa ihmisiä, luoda elämyksiä ja kasvattaa liikunnan merkitystä alueella. Samalla yhteistyö vahvistaa alueellista verkostoa ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia seuroille, harrastajille ja yhteisöille.

FC Lahden toimitusjohtaja Markus Mujunen pitää yhteistyötä tärkeänä avauksena myös laajemmasta näkökulmasta.

– Haluamme tuoda entistä näkyvämmin esiin yhteistyötä urheiluopistojen ja paikallisten seurojen kanssa. Paikallisuus on meille voimavara. FC Lahdessa haluamme rakentaa jalkapalloa yhdessä alueen toimijoiden kanssa ja vahvistaa koko paikallista urheiluyhteisöä. On hienoa, että Vierumäki haluaa tavoittaa ja näkyä myös paikallisesti sekä olla mukana kehittämässä alueen urheilua ja jalkapalloa.

Vierumäen toimitusjohtaja Jukka Tiikkaja näkee yhteistyössä paljon mahdollisuuksia.

– Vierumäen tehtävänä on edistää liikuntaa, urheilua ja hyvinvointia mahdollisimman laajasti. FC Lahti on merkittävä alueellinen toimija, joka tavoittaa ihmisiä yli ikä- ja lajirajojen. Yhteistyössä meitä yhdistää halu innostaa ihmisiä liikkumaan, luoda yhteisöllisiä kokemuksia sekä vahvistaa Päijät-Hämeen liikunta- ja urheilukulttuuria. On hienoa päästä rakentamaan tätä yhdessä FC Lahden kanssa.

Yhteistyön yhtenä konkreettisena tekona Vierumäki tarjoaa yhden FC Lahden Veikkausliigan ottelun maksutta kaikille lahtelaisille urheiluseuroille lajista riippumatta. Tavoitteena on mahdollistaa yhteinen urheiluelämys ja tuoda yhteen eri lajien harrastajia, valmentajia, perheitä ja seuratoimijoita.

Ele kuvastaa yhteistyön ydintä: liikunta kuuluu kaikille, ja yhteisöllisyys syntyy yli lajirajojen.

Lisätietoja: 

Markus Mujunen, 040 900 2825
Jukka Tiikkaja, 040 510 5148